Tanttu Markku

Helsinkiläinen Markku Tanttu liittyy Lounais-Hämeeseen pakinakokoelmiensa Elämää mökillä (2002), Elämää mökillä 2 (2003) ja Elämää mökillä 3 (2010) kautta. Tekstit on pääosin julkaistu Soutumiehen pakinoina Forssan Lehdessä 1999-2002. Pakinoissa seurataan helsinkiläisen Mikko Mökki-Niemisen elämää mökillä lounaisessa Hämeessä. Siellä Mikko Mökki-Nieminen tarkkailee eläinten elämää, rakentaa linnunpönttöjä, hiihtää, lukee kirjoja, tekee kanoottiretkiä ja ihmettelee maailman menoa. Pakinoissa korostuu hänen ekologinen ajattelunsa. Hän leikkaa lehdistä kaikki ympäristön- ja vesiensuojelua sekä metsänhoitoa koskevat artikkelit, käyttää ylpeänä julkista liikennettä ja välttää kaikkien turhuuksien hankkimista. Mökki-Nieminen on myös innokas jazzmies. Kirjoissa on Tantun oma kuvitus.

Tammelaan sijoittuvien teoksiensa synnystä Tanttu kertoo sähköpostihaastattelussa seuraavaa:

Elämää mökillä -kirjaparin aineisto on sanomalehtipakinoita. Niitten ideat syntyivät intensiivisestä vapaa-ajanasumisesta. Aluksi tekstejä ei ollut tarkoituskaan koota kirjoiksi.

Kuin viimeistä talvea -kirjaseni puolestaan on suoraan kirjaksi tehty: runonnäköisiä tekstejä talvisista hiihtelyistä Tammelassa ja naapuripitäjissä. Sen idea kai syntyi siinä suksiessa maailman menoa pohtiessa.

Valokuvakirjassani Noin sata Suomeni maisemaa on useamman sivun jakso Tammelan näkymiä. Kirja kertoo siitä Suomesta, jossa tiettyinä vuosina liikuin. Ei aavistustakaan idean synnystä.

Pakinoissa kai usein on totta toinen puoli, fiktiota loput. Luulen niin olevan minunkin mökkiteksteissäni. Ideat ovat lähtöisin usein tositapahtumista, mutta värittyvät tai pelkistyvät kirjoittaessa. Sen sijaan tuo mainittu runokirjanen on miltei dokumentti, valokuvakirja tietysti sellainen kaikkineen.

Kirjoitusprosessi pakinateosten kohdalla on ollut rauhallinen. Pakinoita Tanttu on kirjoittanut aina muutaman kerrallaan. Runoteos Kuin viimeistä talvea on kuitenkin kirjoitettu yhtäjaksoisesti muistilappujen pohjalta.

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

---

Kaunokirjallisuus

Marjasuon talviparvi (Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, 1985)

Yökuvia, runoja Erkki Tantun kuviin (2007)

Elämää mökillä: pakinoita (Kustantajat Sarmala/RAK, 2002)

Elämää mökillä: pakinoita 2 (Kustantajat Sarmala/RAK, 2003)

Elämää mökillä: pakinoita 3 (Markku Tanttu, 2010)

Kevättä, kesää (1977) 3. painos (Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, 1980)

Tuli toinenkin kevät (1978) 2. p. (Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, 1980)

Asun näillä saarilla (1979)

Hellejatsit (1980)

Lämpöä harakoille: valikoima kuvitettuja rivejä keväästä kevääseen (Weilin & Göös, 1981)

Kuin unia - Som drömmar (ruotsinnos Karin Järnefelt) (1982)

Kuin viimeistä talvea: riviryhmiä syksystä 1995 kevääseen 1996 (1996)

Hautala, Hannu: Telkän siipien soitto: runokuvia keväästä kevääseen (Docendo, 2014) Kuvat Hannu Hautala, teksti Markku Tanttu

Pöytä (Kustannus-Mäkelä, 1982)

Mies joka harrastaa jazzia (1988)

Viaporin rauha teoksessa Minun Helsinkini (toim. Salme Saure) (Otava, 1989) (julkaistu myös Paavo Haavikon toimittamassa kirjassa Helsinki: kaupunki
graniittisilla juurilla, avaralla niemellä; Art House, 2000)
Viapori II (1989)

Kaksi sarjakuviin rakastunutta miestä (1999)

Lokki, novelli antologiassa Suon syvä syli (toim. Arto Seppälä) (Maahenki, 1999)

Ikiukko: kuvia pienen noitamiehen maailmasta (Markku Tanttu, 2009)

Parempi taiteilija : romaani (Markku Tanttu, 2012)

Korppeja ja äijiä: sarjakuvia ja sananparsikuvituksia, julkaistu nimimerkillä Make (Markku Tanttu, 2013)

Tietokirjallisuus

Työmatkakertomus - kuvaraportti ruuhkasta (1973)

Noin sata Suomeni maisemaa — My Finland: Two Hundred Pictures (käännös Anna Paljakka) (1978)

Kesämaisemia Lapista - Scenes from a Lappish Summer (Forssan Kustannus Ky,
1985)

Isä piirtää — kuvia Erkki Tantun elämästä (yhdessä Juha Tantun kanssa) (Otava, 1990)

Muistoja metsästä (kuvat Hannu Hautala; kaksikielinen painos: Minnen av skogen — Memories from the Forest) (1990)

Taigametsän talvi (Hautalan kuvat) (Otava, 1990) -ilmestynyt myös ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi

Kesäyö: hetkiä pohjoisessa valossa (Hannu Hautalan kuvat) (Otava, 1992)- ilmestynyt myös ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi

Villi vesi (Hannu Hautalan kuvat) (Otava, 1994) - ilmestynyt myös englanniksi, saksaksi ja japaniksi

Piirtämisen himo: vakavaa pakinaa työstä ja kunnon harrastuksesta (1995), toinen painos (1999), kolmas (2004)

Valon linnut: kuvia pohjoisen siivekkäistä (Hannu Hautalan kuvat) (Kustannus W. Hagelstam, 2000)

Kiveä läpi elämän — Erkki Tanttu kansalliskirjailijan kuvittajana (SKS, 2001)

Laulukuvittamisen vaikeudesta: näyttelykirja (2004)

Erkki Tantun Kalevala-kuvat (SKS, 2004)

Erkki Tantun exlibristaide (SKS, 2005)

Hiljainen maisema — Erkki Tantun taidegrafiikka (SKS, 2007)

Kirjoittamisen hinku: muistelma harrastuksesta ja työstä (Markku Tanttu, 2009)

Viaporiblues: suppea asiakasnäkökulma Suomenlinnaan (Markku Tanttu, 2010)

Päällys Erkki Tanttu: kirjankansitaidetta seitsemältä vuosikymmeneltä (Markku Tanttu, 2015)

Kuvittanut Erkki Tanttu: kertomus elämäntyöstä (Markku Tanttu, 2016)

Artikkelit

Järjestölehden ulkoasu ja Kuvitus teoksessa Järjestölehden tekemisestä (toim. Pirjo Santonen ym.) (Kustannus-Mäkelä, 1972)

Tikkatietoa, luku teoksessa Tikan paja (kuvat Hannu Hautala, lorut Jukka Parkkinen) (Forssan Kustannus, 1989)

Esipuhe Aluksi teoksessa 50 x Hannu Hautala (LitoScan, 1991) - käännetty myös ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi

Erkki Tantun kirjataide: luetteloita tuotannosta, tekstejä ja piirroksia (SKS, 1995)

Papit ja pirut: Erkki Tantun sananparsikuvituksia (SKS, 1995)

Viina ja humala: Erkki Tantun sananparsikuvituksia (SKS, 1995)

Joulu: Erkki Tantun sananparsikuvituksia (SKS, 1996)

Mies ja nainen: Erkki Tantun sananparsikuvituksia (SKS, 1996)

Rymy-Eetu ryssän kauhu (Otava, 1999)

Rymy-Eetu urheilee (Otava, 2002)

Kerovital (Arktinen Banaani, 2002)

Exlibristaiteilija erämiehenä, artikkeli kausijulkaisussa Eränkävijä (Otava, 2002)

Rymy-Eetu erämiehenä, artikkeli kausijulkaisussa Eränkävijä (Otava, 2003)

Jos päivä meni... - eränkäynti sananparsissa, artikkeli kausijulkaisussa Eränkävijä (Otava, 2004)

Teeren kiima ja ahvenen kutu eivät miestä jätä, artikkeli kausijulkaisussa Eränkävijä (Otava, 2006)

Ote teoksesta Elämää mökillä (2002)

Tanttu kertoo pienoishaastattelussa myös, että hänen suhdettaan Lounais-Hämeeseen kuvaa tavallaan esipuheenomainen jakso pakinakokoelmasta Elämää mökillä (2002).

Mikko Mökki-Niemisen juuret

Suomessa on lähes puoli miljoonaa kesämökkiä ja vapaa-ajan asuntoa. Mikko Mökki-Niemisellä on sellainen lounaishämäläisen pitäjän metsäkulmilla. Hän on ahkera mökinkäyttäjä. Oletko ollut mökillä –kysymyksiin hän vastaa lievää ylpeyttä tuntien, että viitenäkymmenenä viikonloppuna vuodessa ja loma-ajat kokolailla kokonaan.

Mikon karjalaissyntyinen isä joutui sodan aikana hetkeksi lounaishämäläiseen joukko-osastoon. Haavoituttuaan rämäkässä taistelussa mies heräsi paareilla maantienojassa. Ympärillä oli helvetillinen taistelun pauhu. Vieressä istui kaksi miestä ammuslaatikoilla asettamassa sytyttimiä käsikranaatteihin. Työ tapahtui verkkaasti, mutta määrätietoisesti. Ympäröivä jyly ei estänyt miehiä keskustelemasta niitä näitä. Ristiriita miesten rauhallisuuden ja taistelun pauhun välillä oli käsittämätön. Mikon isä uskoi kuolleensa; tällaista ei voi maan päällä olla. Kun toinen miehistä totesi, että ”ei se kuallukkaa”, arveli haavoittunut olevansa yhä hengissä.

Pari vuotta sotien jälkeen isä-Mökki-Nieminen etsi kesänviettopaikkaa. Tarjolla oli pienen järven karussa niemessä vaatimaton maja. Kun se sijaitsi Lounais-Hämeessä, päätyi isä siihen. Sotakokemukseensa perustaen hän päätteli seudulla olevan rauhallista, olivathan paikalliset miehet toimineet rajuissa taisteluissakin hätäilemättä ja melskeettä.

Mikko oli kaksivuotias perheen tullessa ensimmäistä mökkikesäänsä viettämään. Isän ammatti mahdollisti kolmen kuukauden yhtäjaksoisen mökilläolon. Kun muutkin koulujen lomat ja pitkät pyhät oltiin ainakin osaksi mökillä, kasvoi Mikosta eräänlainen osa-aikainen lounaishämäläinen, vaikka muuten oli Helsingin Kruununhaan ja Kallion kundi. Nyt kun mökki on ollut yksin Mikolla puolitoista vuosikymmentä, siteet rauhalliseen maaseutuun ovat vain lujittuneet.

Mökkipaikastaan tuttuja, lapsuudenaikaisia, siis viidenkin vuosikymmenen takaisia ystäviään Helsingin vilinässä tavatessaan Mikko tuntee heidän puheennuottinsa ja huumorinsa tutuksi ja muuttumattomaksi. Tapaaminen voi lämmittää niin, että muuten karuhko Mökki-Nieminen on liikuttua kyyneliin. Niin tuimana hän tuntee lounaishämäläisyytensä.

Huomaavat sen jotkut muutkin. Kerran ollessaan radionauhoituksessa kysyi somerolaissyntyinen toimittaja kesken haastattelun, että onko Mökki-Nieminen heiltäpäin, arveli niin jostakin puheen nuotista. Mikko selvitti forssalais-tammelalaisuutensa. Kirjakielen ja toimittajaslangin sotku muuttui luontevasti määrätyille (lähinnä Someron ja Tammelan) murteille, ja haastattelun loppu sujui kotoisasti.

Murteiden vivahteet voivat olla ällistyttävän tarkkoja. Mikon äidin isä oli syntynyt ja kasvanut Forssassa, mutta muuttanut keski-iässä Porvooseen. Hänen kerran onkiessaan Porvoon sillan vieressä oli sillalla kävellyt muukalainen tiedustellut kalantuloa parilla sanalla. Niistä pappa oli saanut syyn kysyä oliko mies Torrolta vai paremminkin Letkulta (vai olivatko nimet Teuro ja Susikas?). Vieras oli jommasta kummasta kylästä.

Muuan Mikon etelähämäläinen ystävä sanoo miehen jostakin ajatuksesta tai sanonnasta, että tuo on sitä ihastuttavaa lounaishämäläisyyttäsi, tietää sen lämmittävän tämän kaupunkilaispojan mieltä.

Mikko Mökki-Niemisestä kerrotaan tässä ympärivuotisena kesäasukkaana, syntyperäisenä helsinkiläisenä, osa-aikaisena lounaishämäläisenä.