Rauha ja sota on 1965 syntyneen Lusan tositapahtumiin perustuva, 96-sivuinen sarjakuvakirja, joka kertoo vuoden 1918 tapahtumista lounaishämäläisessä Humppilan kunnassa.
Satu Lusa kertoo haastattelussa sarjakuvateoksen synnystä seuraavasti:
Mistä idea sarjakuvan tekemiseen tuli? Mistä kaikki lähti?
Äitini lapsuudessa, 1930-luvulla, vuoden 1918 haavat eivät olleet läheskään arpeutuneet. Voittanut puoli muisteli mielellään punaisten hirmutekoja, mutta valkoinen terrori pyrittiin unohtamaan tykkänään: mitäs sitä menneitä enää kaivelemaan? Hävinneet eivät juurikaan saaneet julki omaa näkökulmaansa, mutta epävirallisempaa jälkipuitia harrastettiin sitäkin innokkaammin työläisten mökeissä, näin myös äitini kotona Humppilassa. Äitini mieleen jäi voimakkaasti oman äidin ja isoäidin suru ja katkeruus, sisällissodan uhreiksi joutuneiden ihmisten kohtaloiden epäoikeudenmukaisuus.
Omassa lapsuudessani, 1970-luvulla, "valkoinen totuus" oli menettänyt uskottavuutensa ja kansalaissodan jälkiselvittelyjen ylilyönnit myönnettiin yleisesti. Pidettiinpä Väinö Linnan kaunokoirjallista mestariteosta Täällä pohjantähden alla jopa historiallisena tietokirjana. Silti muistan järkyttyneeni syvästi, kun äitini kertoi minulle vuoden 1918 tapahtumista Humppilassa. Synkät kertomukset jäivät vuosikymmeniksi mieleni pohjalle hautumaan.
Aikuiseksi vartuttuani mietin, että sukulaisteni kohtalosta pitäisi kirjoittaa kirja, mutta siihen eivät kirjalliset kykyni yltäneet. Sitä paitsi, Suomessa on kansalaissodasta jo kirjoitettu toinen toistaan ansiokkaampia teoksia: edellä mainitun Väinö Linnan romaanin lisäksi voisi uudemmista kirjoista mainita esimerkiksi Heikki Hietamiehen Naisten talven, Kjell Westön Missä kuljimme kerran, Leena Landerin Käskyn ja Antti Tuurin Kylmien kyytimiehen.
Paitsi kirjallisuutta yleensä, olen seurannut aikuisille suunnattuja sarjakuvia. Erityisen suuren vaikutuksen teki Art Spiegelmanin Maus, jossa Spiegelman kertoo vanhempiensa koettelemuksista toisen maailmansodan juutalaisvainoissa. Toinen hieno esimerkki historiallisisa tositapahtumia käsittelevästä sarjakuvasta on Keiji Nakagawan Hiroshiman poika, jossa tekijä kuvaa oman perheensä kohtaloita Hiroshiman pommituksessa. Nämä teokset, ja monet muut, todistavat sarjakuvan tehoa kerrontavälineenä.
Milloin ansiotöiltäni vain ehdin, piirsin itsekin sarjakuvia, mutta suurin osa niistä hautautui (ehkä hyvästäkin syystä) pöytälaatikon uumeniin. Vuonna 2006 julkaisin ensimmäisen sarjakuvakirjani Kuolemaa pahempi kohtalo. Itse olin hengentuotteeseeni liikuttavan tyytyväinen, mutta underground-henkisen omakustanteen markkinoiminen osoittautui todelliseksi tuskien taipaleeksi: vieläkin vaatekaappini ovat täynnä kirjalaatikoita. Halusin siis seuraavaksi valita aiheen, jolla olisi yleisempääkin kiinnostusta.
Päätin kokeilla, miten äitini suvun kokemukset kansalaissodasta kääntyisivät sarjakuvaksi. Siinä vaiheessa kun tietääkseni aihetta oli käsitelty sarjakuvan keinoin vain Kansalaissodan korkeajännityksessä. Kahden vuoden työn tuloksena Rauha ja sota lopulta valmistui joulukuussa 2007 ja painatin sen helmikuussa 2008, tasan 90 vuotta sen jälkeen, kun epäonninen isoenoni Urho Kivinen lähti kotoaan liittyäkseen Humppilan punakaartiin.
Millainen kirjan valmistumisprosessi oli?
1) Alkuperäistarina
Aivan alussa oli äitini suullisesti kertomat tarinat, hänen omasta äidistään kirjoittamansa pienimuotoiset muistelmat ja ne kolme aikojen saatossa säilynyttä kirjettä Raahen vankileiriltä, jotka Urho Kivinen oli kotiväelleen kirjoittanut.
2) Eri tietolähteiden tutkiminen
Halusin tehdä oikeutta kirjani jo kuolleille henkilöille, joten pyrin kirjallisista lähteistä tarkistamaan, että tiedot tulisivat mahdollisimman oikein. Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -teoksesta (WSOY, 1993) sain tietoa punakaartilaisten sotataidoista, olosuhteista Tampereen viimeisissä taisteluissa ja 3.4.1918 vangittujen punaisten ankeasta junamatkasta Raahen vankileirille. Jaakko Paavolainen on teoksessaan Vankileirit Suomessa 1918 (Tammi, 1971) kuvaillut oloja Raahen ja Tammisaaren vankileireillä ja asenneilmastoa, joka mahdollisti tuhansien ihmisten nälkäkuoleman. Lisää tietoa Tammisaaren kurjista oloista sain Oiva Ketosen teoksesta Kansakunta murroksessa (WSOY, 1983). Humppilan punaisista ja heidän kohtaloistaan sain tarkempia tietoja Rimo Cavénin historiikista Raivaajan sisulla ja sopuisuudella (Humppilan Sos. dem. Työväenyhdistys, 1984). Vangitsemisten ja teloitusten ajankohdista löytyi tietoa myös internetistä Suomen sotasurmat 1914-1922 -sivuilta.
3) Käsikirjoitus, juonen kulku
Ensiksi oli ratkaistava, miten hajanaisista tarinoista rakentuisi kokonaisuus, missä järjestyksessä ja miten esittelisin henkilöt. Mikä vahvistaisi tarinaa, toisi sille uskottavuutta. Sepittelemään en halunnut ryhtyä, halusin pitäytyä mahdollisimman uskollisesti alkuperäistarinoiden hengessä. Karu totuus kun on aina vaikuttavampaa kuin tunteileva maalailu.
4) Juonen pelkistys, tekstien lyhennys
Sarjakuvassa kukaan ei jaksa lukea pitkiä tekstimassoja, joten kerrontaa piti tiivistää monta kertaa. Miten sanoa lyhyesti, mutta silti kertoa kaikki oleellinen? Vaikeampaa kuin moni luulisi!
5) Kuvakäsikirjoitus
Henkilöiden ulkonäkö piti päättää. Samoin se, miten juoni jakautuisi sivuittain, sivulla ruuduittain. Minkälaiset sommittelut tulisivat ruutujen kuviin? Tässä vaiheessa tekstejä piti pelkistää lisää, jotta ne toimisivat yhdessä kuvien kanssa. Tein jokaisesta sivusta tarkan kuvakäsikirjoituksen ennen varsinaista piirtämistyötä.
6) Piirtäminen
Kun olin lyönyt kuvakäsikirjoituksen lukkoon, piirsin erikseen jokaisen ruudun kuvat. Tämä vaihe oli valitsemani tekniikan takia sangen aikaavievä: yhden sivun kuviin sain tärvättyä aikaa viidestä jopa kahdeksaan tuntiin, riippuen sivun kuvien työläydestä.
7) Tietokoneella koostaminen
Skannasin kuvat, siistin niitä kuvankäsittelyohjelmalla ja pienensin ne sopivaan kokoon. Tässä vaiheessa ladoin sarjakuvan tekstit tekstinkäsittelyllä, koska halusin, että sarjakuvani teksteistä saisi ongelmitta selvää, vaikka olenkin aivan onneton tekstaaja. Yhden sivun koostamiseen meni aikaa n. 2-4 tuntia.
8) Kirjan taitto ja painokuntoon laitto
Taitoin sivut oikeaan järjestykseen, tein välisivut, nimiön, kannen ja taitoin myös kirjan loppuosaan tulevat valokuvasivut ja tekijä jälkisanat.
9) Painotyö
Sitten kirja painettiinkin Vammalan kirjapainossa ja sain raivata vaatekaappiin lisää tilaa kirjalaatikoille...
10) Markkinointi
käsikirjoittaminen ja piirtäminen on pääosin mielenkiintoista puuhaa, joskus jopa ihan hauskaakin. Mutta omakustanteiden tyrkyttäminen myyntiin...se on kyllä todella pelkkää tuskaa! Olen kiitollinen Kirkko&Kaupunki -lehdelle ja Forssan Lehdelle, jotka suostuivat kirjoittamaan kirjastani. Juuri näiden kahden lehtijutun ansiosta, unohtamatta myöskään erinomaisen KVAAK-sivuston keskustelupalstaa, Rauha ja sota löysi vaatekaapin uumenista lukijoille asti.
Miten Humppila vaikutti kirjoittamiseesi tai ilmenee teoksessasi?
Humppila on vaikuttanut tämän kirjan syntyyn monellakin tavalla.
1) Suurin osa tapahtumista sijoittuu Humppilaan.
2) Äitini suku, kirjan päähenkilöt ovat peräisin Humppilasta.
3) Olen suurelta osin piirtänyt ja käsikirjoittanut Rauhan ja sodan kesämökilläni Humppilassa.
Mitä Humppila merkitsee sinulle nykyään?
Minulla on kesämökki Humppilassa, vietän siellä kuukaudesta kahteen joka kesä. Pääosin mökki on minule paikka hiljentymiseen ja rauhoittumiseen. Siellä pystyn parhaiten keskittymään pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä vaativiin käsikirjoitus- ja piirtämispuuhiin. Aivan viime vuosina olen tutustunut myös Humppilan yllättävänkin vireään kulttuurielämään: useat lahjakkaat kuvataiteilijat ja taideteollisuusalan osaajat ovat valinneet tämän luonnonkauniin kunnan toimintaympäristökseen. Myös leppoisan ystävällinen tunnelma miellyttää: kaupoissa saa ystävällistä palvelua ja välillä olen saanut apua ongelmatilanteissa aivan tuntemattomiltakin ihmisiltä.
Palkinnot ja ehdokkuudet
Sarjakuva-Finlandia ehdokkuus 2008 (yksi kymmenestä finalistista)
![Logo [Lounakirjastot]](client/lounakirjastot/images/v2/logo.png){kind=logo}
