Sisältöön »
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa

« Teokset

Järki käteen, sanoi hevospitäjän pappi

Järki käteen, sanoi hevospitäjän pappi

  • Tekijä(t): Ahti Risto
  • Julkaisuvuosi: 2007 (Kustannus HD)
  • Paikkakunnat: Forssa, Ypäjä
  • Avainsanat: kaskut, kertomukset,

Esittely

Risto Ahdin kolmannen teoksen kannessa sanotaan sen sisältävän kaskuja, tarinoita, sananparsia, sanontoja, huumoria. Monet jutuista ja muistoista ovat peräisin Ahdin pitämistä päiväkirjoista. Esipuheessaan hän kehottaakin myös lukijoitaan päiväkirjan pitoon. Lisäksi Ahti on selvästi taltioinut monipuolisissa työtehtävissään ja harrrastuksissan kuulemiaan hauskoja tarinoita. Erityisesti häntä tuntuvat kiinnostavat sanonnat ja kielellä leikittely. Ahdin mukaan "huumori antaa lisäpontta elämään". Hän sanoo haluavansa kirjallaan saada lukijan iloiseksi ja antaa tälle lisämaustetta arkeen. Teoksen on toimittanut Arto Pietilä ja kuvittanut Tuija Pietilä.

Teoksen saatavuus Louna-kirjastoissa.