Murrosvuosilta: runoja

Murrosvuosilta on Johan Gustaf Vuoriniemen runokokoelma. Osa Vuoriniemen runoista edustaa kristillistä lyriikkaa, mutta mukana on myös maallisempia aiheita käsittelevää runoutta.

Teoksen saatavuus Louna-kirjastoissa.

Ote teoksesta Murrosvuosia (1922)

Sammakon suru

Kurnutus kaunis kuuluu soilta.
Se toimitus käy viehkeästi noilta
ruskeilta täplikkäiltä konnikoilta.

”Kurr, kurr”, näin kuuluu mäen päältä
ja kaiku sanat kertaa täältä,
Kur” vierestä soi rannan raidan
ja vastuu kuuluu alta aidan.
Se tietää yhtä, tietää toista,
iloa tuskaa monenmoista,
se tietää tarkkaan sammakoitten
elämänvaiheet, lasten soitten.
He ehkä aivan ihmisien lailla
itkevät yksin, ystävätä vailla.

Niin sammakotar nuori, onneton –
Brunhilda oli nimeltään,
yhdeksäntoista vasta iältään.–
Niin sammakotar nuori, onneton
kamalan laulaa kullan kohtalon,
kuin ol` hän nuori, ylväs, jalo,
kuin kiltti häntä suo ja salo,
vaan kuinka sitten joutui kurjen suuhun
ja kuinka kurki lensi suureen puuhun
ja kalliin kullan poskehensa pisti.
Se oli lemmentarun kuolonristi,
vaan julma kurki lensi kauas pois –
oi, kun ei koskaan, koskaan tullut ois.

Ja mättähällään istuu nuori konna
niin yksinäisenä niin onnetonna.
Ei lähteä hän tahdo kosijoitten mukaan,
ei Gotfrid, Gotfrid parkaa vastaa kukaan.

On kello äsken lyönyt kaksitoista.
En surua oo koskaan nähnyt moista:
Hän yhä kurnii, eikä taikaa,
voi vielä kauan, pitkän aikaa
hän murhelaulun kuulla antaa
ja suo sen synkän kaiun kantaa.

”Kurr, kurr”, näin kuuluu sieltä täältä
ja kaiku kertaa mäen päältä.
Mutt` kaikella on täällä loppu,
sen tiedän varmaan, ennastaan.
Kun talvi saapuu, tulee hoppu
mättähän alle makaamaan.
Kun valkovaippaan peittyy maa,
et konnaa mistään käsiin saa.

Voi ihmisetkin sammakoitten lailla
itkeä, yksin, ystävätä vailla.