Sisältöön »
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa

« Teokset

Muistoja elon matkan varrelta : novellikokoelma

Muistoja elon matkan varrelta : novellikokoelma

  • Tekijä(t): Mäkelä Eero
  • Julkaisuvuosi: 2016
  • Paikkakunnat: Jokioinen
  • Avainsanat: henkilöhistoria, historia, muistelmat,

Esittely

Novellikokoelma, joksi olen tämän kirjan ristinyt, on pääosin kirjoittajan omaa elämäkertaa kertoen kotikulman elämästä, ihmisistä ja tehdyistä töistä.

Kerron aivan tavallisesta elämästä joskus 1930-2010-luvuilla, jollaista se oli lähes joka talossa. Vuosien karttuessa tuli uudet työt ja kujeet nuorten mieliin ja elämään, ja näitä olen sitten seurannut muistossani näitä loruja kirjoittaessani.

Olen pyrkinyt niin paljon kuin on ollut mahdollista kertomaan nämä jutut totuuspohjaisina. Aina ei ole kerrottu tarinassa esiintyneen henkilön nimeä eikä muitakaan tietoja.

Toivon teille hyvät lukijat, mukavia ja rattoisia hetkiä kirjani seurassa. Antakaa anteeksi, jos muistini on jonkin asian kohdalla tehnyt tepposiaan. Olen yrittänyt kirjoittaa kaikista nimellä mainituista myötämielisessä hengessä.

Vuoden 2016 keväällä
Antero Kyläseppä / Eero A. Mäkelä
Jokioinen

Teoksen saatauus Louna-kirjastoissa.