Teokset
Leppäsilta - Mursula - Lemetti - Siira
Immonen Lauri
- 2013 (Laatokan puolustuksen perinneyhdistys)
- Forssa, Tammela
- Laji / aihe: sotakirjallisuus,
Lauri Immoselta jälkeen jäänyt teksti julkaistaan selittein ja runsain valokuvin varustettuna. Teos kertoo talvisodan nuorista vapaaehtoisista, Osasto Elomaasta. Dokumentaariseksi romaaniksi laaditun tekstin henkilöt ovat oikeita ja tapahtumat perustuvat sotapäiväkirjoihin ja osaston päällikön kertomuksiin. Osasto Elomaa perustettiin talvisodan alussa rakentajoukkoihin kuuluneista työvelvollisista, jotka ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi rintamalle. Suuri osa Osasto Elomaan pojista oli kotoisin Salmin pitäjästä. Siksi salmilaisten poikien repliikeissä on käytetty livvinkielisiä muotoja.