Työväenliikettä tyykikylässä: Forssan Työväenyhdistys 1889-1989

Työväenliikettä tyykikylässä kertoo Forssan Työväenyhdistyksen perustamisen taustoista ja esittelee yhdistyksen historiaa sadan vuoden ajalta. Forssan Työväenyhdistys on ensimmäinen maaseudulle perustettu työväenyhdistys. Yhdistyksellä on tärkeä asema maamme työväenliikkeessä myös siksi, että Sosialidemokraattinen Puolue Suomessa sai uuden nimen ja ohjelman yhdistyksen ensimmäisessä omassa talossa Forssan kokouksessa vuonna 1903.

Kirja pohjautuu pitkälti Forssan Työväenyhdistyksen arkistosta löytyneeseen aineistoon. Lisäksi teoksen kirjoitustyössä on hyödynnetty sanomalehtiä sekä kirjaa varten tehtyjä haastatteluita. Teoksen ovat kirjoittaneet Pertti Gylldén, Kalervo Huttu, Kimmo Ikonen ja Merja Isotalo

Teoksen saatavuus Louna-kirjastoissa. 

Ote teoksesta Työväenliikettä tyykikylässä (1989)

Forssan osalta suurlakkoon osallistuttiin ajalla 31. lokakuuta klo 12 – 5. marraskuuta klo 19. Tehtaiden koneiden pysähdyttyä lakon aloittamispäivänä 31. lokakuuta työväki kulki suurin joukoin ”työväentorpalle”, jonka lipputangossa mainitaan liehuneen tulipunaisen lipun. Työväentalo kävi pian ahtaaksi, ja niin väki siirtyi torille.  Lippuja temmattiin mukaan – niillä ympäröitiin sitten torille tuotu pöytä jonkinlaiseksi puhujalavaksi.

Puheissa esitettiin lakon julistamista kaikilla työpaikoilla aluksi kolmeksi päiväksi. tällä haluttiin nimenomaan osoittaa myötätuntoa ”vapautensa puolesta taisteleville veljille Venäjällä”.

Tämän jälkeen väkijoukko marssi santarmin asunnolle, missä tätä kehotettiin riisumaan pukunsa ja aseensa. Santarmi ei katsonut voivansa suostua tällaiseen, mutta lupasi kuitenkin pysytellä kotosalla – ”mitään hommaamatta”. (Santarmistoksi on yleensä nimitetty sotilaallisesti järjestettyjä poliisivoimia, joita on käytetty järjestyksen ylläpitämisessä.)

Santarmin asunnolta lähdettiin sitten oluttehtaalle, joka oli päätetty sulkea. Sieltä oli juuri pari kuormaa lähdössä. Ne pysäytettiin, ja ajajat pantiin purkamaan kaljakorit kellariin. 

Iltapäivällä ensimmäisenä lakkopäivänä 31. lokakuuta 1905 väki saapui uudelleen ”torpalle”, jossa alkoi olla kansaa ”katonrajaan asti” ja toinen mokoma ”ulohtaalla”. Puheenvuoroissa vaadittiin maahan laillisia oloja sekä kansalliskokousta koolle kutsuttavaksi. Tunnelma oli tiivis, sillä kerrotaan seisaalleen nousseen väkijoukon kohotetuin käsin vannoneen, että ”vapausliike ei ennen lakkaa, kun nämä vaatimukset viimeistä kirjainta myöten ovat toteutuneet”.