Teokset

Lounais- Hämeen laulu koostuu Aarne A. Astalan kokoamista ja osin ruotsista suomeksi kääntämistä lounaishämäläisten ja Lounais-Hämeessä oleskelleiden kirjoittajien kotiseutuaiheisista runoista ja muistosäkeitä. Mukaan on valittu runoja, joilla on paikallishistoriallista merkitystä ja arvoa kotiseututunteen ilmentäjinä. Runot koonnut Aarne A. Astala kuoli ennen teoksen julkaisemista keväällä 1959. Esko Aaltonen toimitti kirjan valmiiksi.  

Teos on jaettu kahdeksaan lukuun. Ensimmäinen luku sisältää kotiseutulauluja ja yleissävyisiä ylistysrunoja kotiseudulle, toisen luvun runot käsittelevät Lounais-Hämeen luontoa ja maisemia, kolmannen luvun aiheena ovat historian tapahtumat. Neljäs luku esittelee runoja kylistä, kartanoista, pelloilta ja tehdassaleista, viides luku on omistettu merkkihetkien juhlarunoille ja kantaattisäkeille. Kuudes luku sisältää runoja pyhien vaiheilta ja seitsemännen luvun runojen aiheet liikkuvat talkootansseista jahtipoluille ja paimenen pientareille. Kahdeksannen luvun runot kuvaavat runoseppojen elämäntuntoja.

Teoksen saatavuus Louna-kirjastoissa.

Ote teoksesta Lounais-Hämeen laulu (1962)

Kevätlaulu

Joet tulvivat, järvinä pellot on,
purot koskina kuohuen pauhaa.
Maa läikkyy lämpöä auringon
ja illat ihanaa rauhaa.
Kuin suurtunut taivaan kansi ois,
kun saapuu airuet kevään,
valo kultanuolina kipunois
veden kalvoon säteilevään.

Ja tuuli latvoissa humisee
kuin lupaus, ihanasti,
ja kevään valoa tulvailee
mun sieluuni pohjaan asti.
Olen nuori ja uljas, kun herää maa,
on mieleni pilvet poissa,
ja mun riemuni sineen kimpoaa
kuin kiuru aamun koissa.

Sulo Tanninen 

Tehtaan laulu

Taivaalle piirtyvi Forssassa sauhu,
työnteon uhrista merkki se on,
akselit kiertävät, ryske ja pauhu
Loimijoen laaksossa lakkaamaton.

Vuodet ne vierivät vuosien perään,
jäljelle jääpi vain ikuinen työ,
joskus se kukkaset nostavi terään,
joskus se säälittä murskaksi lyö.

Vähätpä tuosta, jos kukkaset maatuu,
vähät myös siitä, jos halla ne vie,
siitäkin vähät, jos tahtomme kaatuu –
kunnian kenttä on työmiehen tie.

Unhon ja kuoleman portteja kohti
kaikuvi laulumme aikojen taa:
äärellä työnsä ken seisoa tohti,
sille on määrätty taivas ja maa.

J.G. Vuoriniemi