Teokset

Minun sota-aikani sisältää kokoelman lounaishämäläisten henkilöiden sotamuistoja. Teos toteutettiin forssalaisten sotaveteraanien ja lukiolaisten yhteistyönä. Haastattelukysymysten runko laadittiin aikuisopiston veteraanipiirissä. Opiskelijat toteuttivat haastattelut lehtori Jari Isotalon johdolla. Projektissa mukana olleet nuoret haastattelivat omia isovanhempiaan tai joitakin muita tuntemiaan sota-aikana eläneitä ihmisiä. Lisäksi julkaisua on täydennetty joidenkin sodassa mukana olleiden veteraanien itse kirjoittamilla sotakokemuksilla sekä heidän valokuvillaan sota-ajalta.

Teoksen saatavuus Louna-kirjastoissa.

Ote teoksesta Minun sota-aikani (1999)

Tiedot rintamalta forssalaiset saivat radion kautta. Uutisissa kerrottiin etenemisistä ja perääntymisistä. Suursodan tapahtumista ja Saksan keskitysleireistä ei tiedetty mitään. Niistä on voinut lukea vasta jälkeenpäin.

Aarne Ahola kertoo Forssassa olleen pommisuojia, joihin hänen ei kuitenkaan tarvinnut koskaan mennä. Kaksi kertaa kävivät Neuvostoliiton koneet, jotka pommittivat Finlaysonin tehdasta.

Kerran Aarne Ahola oli ollut 50 metrin päässä kahden pommin räjähdyksestä. Nuorena poikana Aholan intohimona oli hevosten ohjastaminen. 15-vuotiaana hän oli hakemassa kuormaa Forssan sahalta hevosella sen omistajan kanssa, kun tuli hälytys. He juoksivat turvaan pinojen väliin hevosen jäädessä paikoilleen. Kun ensimmäinen pommi putosi, lähti hevonen karkuun. Pommi putosi tehtaan villamakasiiniin ja lensi sen jälkeen ikkunasta ulos rikkoen sen. Toinen pommi putosi Loimijokeen. Aarne Ahola ja hevosen omistaja laittoivat kapulan hevosen suuhun, jotta hampaat eivät rikkoutuisi tärähtäessään toisiaan vasten. Näin oli neuvottu.

Elina Sundberg