Kirjailijat

Forssalainen Erkki Kaakinen julkaisi vuonna 2008 muistelmansa Pieni poika, josta kasvoi nuorukainen. Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1930-1950 luvun Forssaan ja Jokioisille.

Erkki Kaakinen kertoo kirjeitse itsestään seuraavaa:

Olen monen vuosikymmenen aikana harrastanut kirjoittelua paikallisten lehtien mielipideosastoihin. Aiheet ovat pääasiassa olleet hyvinkin ajankohtaisia, joissakin kirjoituksissa olen myös muistellut menneitä aikoja ja asioita.

Ylläkerrotuista runsaistakin kirjoituksista ovat ystävät ja tuttavat vetäneet johtopäätöksen, että minulla on aineksia myös oman muistelmateoksen kirjoittamiseen. Kehottavia ja kannustavia puheita on kuulunut jo usean vuoden ajan. Ennen kaikkea omat lapset ovat olleet yksi tärkeimmistä kannustajista. Esitystään he ovat perustelleet sillä, että jää muistoja myös kansien väliin lapsuudesta ja nuoruudestani. Lapset ja sisarukset tietävät myös, että nuoruuteni koulun käynnin jälkeen on ollut kovaa työn tekoa. Töissäni peltojen raivaus ja ojittaminen, sekä maatilan rakennusten tekeminen yhdessä isän ja äidin kanssa ovat olleet pääosassa. Myös rahojen vähyyden takia on jo nuorena pitänyt käydä muualla ansiotyössä hankkimassa rahaa omaan käyttöön.

Nuorin veljeni Aarne ja poikani Kari ojensivat auttavat kätensä luvattuaan auttaa kirjani oikoluvussa ja tekstin ja kuvien painokuntoon saattamisessa. Heidän lupaamansa apu oli se viimeinen pisara, josta sain intoa ja loppusysäyksen kirjani kirjoittamiseen. Onneksi varastoissani oli vanhoja valokuvia, joita olen muutamia käyttänyt kirjan elävöittämiseen.

Kirjani kerronta alkaa Forssasta. Olimme muuttaneet Forssan Kuuston kylässä sijaitsevaan Hakalan kartanoon minun ollessani noin neljän vuoden vanha. Oli vuosi 1939, kun kartanon suuri navetta syttyi palamaan, eikä palokuntakaan voinut pysäyttää tulen valtaa, vaan suuren rakennuksen puuosat tuhoutuivat. Samalla tuhoutui monta muuta rakennusta, joukossa myös kotimme irtaimistoineen. Alkanut sota vei isän pitkäksi ajaksi rintamalle puolustamaan maamme itsenäisyyttä. Sota-aika sinniteltiin Forssassa, josta vähitellen eri vaiheiden jälkeen päädyimme Jokioisten Lintupajun kartanoon asumaan. Sodan päätyttyä ja isän palattua viisi vuotta kestäneeltä reissultaan työkuntoisena jatkamaan työtään kartanon maataloustyössä, alkoi myös minun koulunkäyntini Vaulammin kansakoulussa. Sodan jälkeen pitkään sodassa olleille miehille myönnettiin oikeus ostaa valtiolta ns. rintamamiestiloja ja kylmiä tiloja, joissa ei ollut minkäänlaisia rakennuksia. Tällaisen kylmän tilan raivaamisesta ja rakentamisesta kerron kirjani sivuilla.

Kylmän tilan rakennusten tultua valmiiksi olin varttunut jo siihen ikään, että oli lähdettävä etsimään pysyvää työpaikkaa kotini ulkopuolelta. Työtä löytyi Forssasta Finlaysonin kutomosta. Löytyi myös elämänkumppani, jonka kanssa muutin asumaan Forssaan. Siitä muutosta asti Forssa on ollut minulle tärkeä kotiseutu, jossa olemme asuneet jo lähes kuusikymmentä vuotta. Maisemat, tuttavat ja perhe ovat olleet siteitä, joiden jättämistä en ole koskaan ajatellut. Forssa on minulle tärkein ja rakkain kotipaikka varmaan elämäni loppuun asti.

Forssa ja Finlayson
Kaakinen Erkki

• 2010 (Kustannus HD)
• Forssa, Jokioinen
• Finlayson, luottamushenkilöt, muistelmat,

 

Kehräämö, kutomo ja tehtaan väki
Kaakinen Erkki

• 2011 (Omakustanne)
• Forssa, Jokioinen
• Finlayson, haastattelut, Kalliomäki, paikallishistoriat, puuvillateollisuus,

 

Meidän Forssamme
Kaakinen Erkki

• 2014 (Omakustanne)
• Forssa, Jokioinen
• haastattelut, paikallishistoriat,

 

Pieni poika, josta kasvoi nuorukainen
Kaakinen Erkki

• 2008 (Omakustanne)
• Forssa, Jokioinen
• muistelmat,

 

Pirunkolo: romaani
Kaakinen Erkki

• 2012 (Omakustanne)
• Forssa, Jokioinen
• romaanit,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kirjallinen tuotanto

Pieni poika, josta kasvoi nuorukainen (omakustanne, 2008)

Forssa ja Finlayson (Kustannus HD, 2010)

Kehräämö, kutomo ja tehtaan väki (omakustanne, 2011)

Pirunkolo: romaani (omakustanne , 2012)

Meidän Forssamme : historiallinen muistelmateos sanoinan ja kuvin (omakustanne, 2014)

Uusi parempi Forssa 2020 : Erkki Kaakinen muistelee ja parantaa Forssaa (2020).

Katkelma teoksesta Pieni poika, josta kasvoi nuorukainen (2008)

Talvisota alkoi

Tulipalosta kaikki ihmiset selvisivät elävinä. Ei edes pahoja työtapaturmia sattunut. Palosta kärsivien ihmisten henkisistä kärsimyksistä ei ole paljon muistitietoja, mutta mm. alkoholiongelmia taisi joillakin olla. Olihan suuri tulipalo talollisille valtava taloudellinen menetys. Ahkeralla työllä siitäkin selvittiin. Navetta sai uuden välikaton, vesikaton ja kiviseinien yläpuolella olevat puuseinät. Kaikkia muita palaneita rakennuksia ei rakennettu uudestaan. Tulipalossa vastaperustetun kotinsa kalusteineen menettänyt perheemme sai kaksi huonetta ja keittiön käsittävästä pienestä ”Riitahaara” nimisestä talosta kodin johon saatiin vähitellen lahjoituksina kalusteita. Joitakin tärkeimpiä huonekaluja ja astioita ostettiin perheen pienillä säästöillä, joita oli säästetty pahan päivän varalle. Talo sijaitsi Forssasta Tammelaan menevän tien oikealla puolella, vastapäätä Kuuston kahvilaa.

Navetan rakennustöistä, viljan ja heinänkorjuusta oli juuri selvitty, kun miehille alkoi uusi koettelemus. Alkoi ns. talvisota 30.11.1939. Kaikki työikäiset miehet komennettiin rintamalle taistelemaan suurella miesylivoimalla hyökkäävää Neuvostoliiton armeijaa vastaan. Jättimäisen puna-armeijan tarkoituksena oli valloittaa Suomi ja käyttää sen väkeä ja maata omiin tarkoituksiinsa. Talvisota oli sekä Suomen, että Neuvostoliiton kansoille raskas koettelemus. Aineelliset ja henkilötappiot olivat suuret molemmissa maissa. Maiden väliset suhteet olivat sodan jälkeen huonoimmassa tilassa, kuin koskaan ennen. Kumpikaan ei etsinyt keinoja välien parantamiseen, vaan etsittiin ratkaisuja ristiriitoihin muualta. Kaikki Forssan nostomies ikäiset miehet saivat kirjallisen kutsun, jossa komennettiin liikekannallepano. Forssan rautatieasemalle oli määrä kokoontua, joukossa myös kaikki Hakalan kartanon palveluksessa olleet uudisrakentajat. Kapearaiteinen juna kuljetti miehet ”sinne jonnekin”. Monikaan ei tiennyt missä oli määränpää. Kolmen lapsen isälle ja perheelle komennus oli kova paikka. Lapsista vanhin oli neljä vuotta ja nuorin vähän yli vuoden ikäinen. Tuntui, että elämä loppuu siihen. Oli jätettävä äiti Hilja kolmen pienen lapsen kanssa kotiin, jossa ei ollut kaikkia huushollissa tarvittavia välineitä, eikä kunnolla edes vaatteita, koska tulipalossa oli menetetty vaatteita joita siihen mennessä oli voitu hankkia.

Ensimmäiseksi huolen aiheeksi tuli, mistä ruokaa huomiseksi? Tammen kauppa oli aika lähellä, joten sieltä kyllä löytyisi jotain suuhunpantavaa. Sinne vaan pitää jotenkin kolmen lapsen kanssa päästä ja rahaakin siellä tarvitaan. Joulukuu oli juuri alkanut ja lapsilla ei ollut kunnon vaatteita millä olisi ulkona pakkasessa ja lumisateessa pärjännyt. Onneksi Hakalan kartanosta sai vielä vähän muonaan kuuluvaa ruokaa, perunoita, maitoa, leipää ja vähän voitakin.

Pian lapsiperheiden toimeentulon auttajaksi tuli kansanhuoltojärjestelmä Kansanhuolto toimitti käytettyjä vaatteita lapsille. Kaikille ei löytynyt sopivia kokoja, joten oli pakko pitää isojakin vaatteita, eikä värilläkään ollut väliä, kunhan vaan oli lämmintä. Myös äitien ompelutaito joutui koetukselle, kun tehtiin lapsille puseroita, hameita ja housuja aikuisten vaatteista. Ompelu tietenkin suoritettiin käsin, sillä poljettava ompelukone oli ylellisyyttä.

Sota-aikana naiset tekivät työtä isänmaan hyväksi monissa eri rooleissa. Kotirintamalla vastuu perheen toimeentulosta siirtyi kokonaan kotiäitien vastuulle. Hakalan kartanossa ei ollut miehiä talon töihin, vaan Hiljan oli pakko sielläkin auttaa minkä pieniltä lapsiltaan pääsi.