Kirjailijat

Forssassa asuva Anna Kilpeläinen kertoo esikoisromaaninsa Taskut (2008 ) synnystä seuraavasti:

Kirjani idea syntyi Forssan aikuisopiston kirjoittajapiirin tapaamisessa. Kuuntelin harrastajakirjoittajatoverini tarinaa myttyyn menneestä illasta ja kotiin lähitiessä jutun innoittamana aloin miettiä samantyylistä kertomusta sattumien summasta ja niiden seurauksista. Kirjoitin kirjani ensimmäisen luvun jutuksi kirjoittajapiiriin. Luin sen siellä ja toverini kehottivat jatkamaan tarinaa. Niinpä kertomus jatkui luku luvulta kuin itsestään. Luin lukuja piiriläisille ja sain kritiikkiä ja hyviä ideoita sekä paljon kannustusta. Taskut- teema muotoutui kirjoittamisen edetessä.

Varsinainen kirjoittamisprosessini kesti puolisen vuotta. Kirjoitin säännöllisen epäsäännöllisesti, toisinaan useamman tunnin putkeen, toisinaan vain muutamia kappaleita. Kirjoittaminen oli minusta hauskaa, tarina tempasi minut mukaansa. Alitajunta ilmeisesti työsti juonta ja henkilöiden ominaisuuksia, sillä kirjoittaessa minun ei tarvinnut niitä kovin paljon miettiä, tekstiä syntyi vaivatta. Hiontavaihe oli sekin puolen vuoden mittainen. Muutamat tuttuni lukivat käsikirjoituksen ja antoivat parannusehdotuksia. Kustantajan löytäminenkin vei aikansa. Kirjani julkistettiin kaksi vuotta sen jälkeen, kun olin kirjoittanut sen ensimmäisen luvun.

Tarinan henkilöt ovat muuttaneet tapahtumien paikkakunnalle muualta, aivan kuten minäkin olen tullut Forssaan Oulusta. Kirjassa yksi henkilöistä puhuu Oulun murretta. Tapahtumien paikkakunta on epämääräisesti Etelä-Suomessa tarkentumatta mihinkään kaupunkiin erityisesti. Se ei siis ole Forssa, sillä kirjan paikkakunnalla on yliopisto. Forssalaisuus ei tule kirjassani esiin.

Valmistuttuani luokanopettajaksi sain Forssasta ensimmäisen työpaikkani. En tuntenut paikkakuntaa enkä paikkakuntalaisia lainakaan Forssaan tullessani. Olin päättänyt lähteä kohti tuntematonta ja avartaa maailmankuvaani Suomen mittakaavassa. Alun alkaen tulin tänne töihin vain vuodeksi, mutta koska työpaikka oli mieluisa eikä paikkakunnassakaan ollut valittamista, jäin. Matkan varrella perustin perheen ja rakensimme talon Forssaan. Forssa on kotikaupunkimme toistaiseksi. Olemme huomanneet, että forssalaiset eivät aina osaa olla ylpeitä paikkakunnastaan, vaikka aihetta olisi. Täällä on paljon hyvää, esimerkiksi lasten harrastusmahdollisuudet ja kaunis luonto. Kotiutumistamme Hämeeseen on vaikeuttanut se, että sukuluisemme ovat kaukana eikä meillä ole juuria paikkakuntaan. Mieheni on kotoisin Kainuusta. Lapsemme ovat kuitenkin alkaneet puhua Forssan murretta.

Taskut
Kilpeläinen Anna

• 2008 (Nordbooks)
• Forssa
• romaanit,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallinen tuotanto

Taskut : romaani (Nordbooks, 2008)

Ote teoksesta Taskut (2008)

- Kuka se mies oli, joka tässä kävi? rouva kysyi.
Hän oli siis tihrustanut ovisilmästä.
- Se oli kurssikaveri, jonka takin olin ottanut opiston naulakosta, vastasin.
- Oliko hänellä sitten sinun takkisi? rouva halusi tietää.
- Itse asiassa ei, sanoin enkä tiennyt kuinka jatkaisin.
- Missä sinun takkisi sitten on? rouva auttoi ajatusteni kulkua.
- Ilmeisesti jollain kurssin tytöllä, jonka takki on nyt minulla. Tämä on kuulkaa kauhean sekavaa ja omituista. Yritän selvittää kaikki ja saada takkini takaisin. menkää te vain nukkumaan, kyllä tämä tästä järjestyy, sanoin itsekään vakuuttumatta.
- Pitäisikö sinun soittaa poliisille, kun ne avaimet ovat yhä kateissa? ehdotti rouva. – Kuinka muuten tiedät, että se on tyttö, joka varasti takkisi ja avaimesi? jatkoi rouva kyselemistään.
- Ei siinä varmasti varkaudesta ole kyse. Se takki, joka minulla nyt on, vaikuttaa tytön takilta, vastasin hänelle.
- Saanko nähdä sen takin? rouva pyysi.
Päästin rouvan sisälle ja näytin takin hänelle. Hän tutki sitä huolellisesti joka puolelta. Lopuksi hän nuuhkaisi takkia ja sanoi:
- Tämä ei onneksi haise tupakalta. Minusta tupakoivat ihmiset ovat jotenkin epäilyttäviä. Omituista, että taskuissa ei ole mitään, sillä kaikillahan on yleensä ainakin nenäliina taskussaan. Vaikuttaa siltä, kuin hän olisi suunnitellut tämän vaihtosotkun.
Rouva alkoi kuulostaa Miss Marblelta. Hänen silmiinsä oli syttynyt kiilto ja posket paloivat kiihtymyksestä punaisina. En ollut enää varma, oliko hän enemmän peloissaan vai innoissaan selvittämässä mysteeriä.
- Olen aivan varma, että kyse on ihan tavallisesta erehdyksestä eikä tässä tarvitse epäillä mitään salajuonta, koetin hillitä rouvan mielikuvituksen laukkaa.
Rouva pyysi, että saisi jäädä luokseni siksi aikaa, kun selvitin asiaa. En voinut kieltää sitä häneltä, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka tästä jatkaisin sotkun selvittämistä.