Kirjailijat

Forssalainen Lounais-Hämeen museon johtaja Lauri Pohjakallio on edistänyt merkittävästi Lounais-Hämeen paikallishistorian tutkimusta ja kirjoitusta. Erityisesti Pohjakallio on perehtynyt Lounais-Hämeen esihistoriaan. Lisäksi hän on toiminut Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirjan sekä Lounais-Hämeen Joulu -lehden toimittajana vuodesta 1982 alkaen.

Niittupirteistä lohkotiloiksi: Forssan Peräjoen asukkaiden muistitietoa kotikulmiensa asuttamisesta ja elämästä 1900-luvun alusta 1950-luvulle
Pohjakallio Lauri

• 2000 (Peräjoen kylätoimikunta)
• Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä
• asutushistoria, haastattelut, paikallishistoriat, Peräjoki,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kirjallinen tuotanto

Teokset

Lounais-Hämeen museo 1980 (Lounais-Hämeen Kotiseutu ja Museoyhdistyksen vuosikirja; 49) (Lounais-Hämeen Kotiseutu ja Museoyhdistys, 1980)

Forssan Liikemiesyhdistys 70-vuotias (Forssan liikemiesyhdistys, 1987)

Forssan Seudun Nuorkauppakamari ry. Historiikki 1968 - 88 (1988)

Lounais-Hämeen esihistoria (Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja; 63) (Lounais-Hämeen Kotiseutu ja Museoyhdistys, 1994)

Forssan kaupungin mieskuoro: 50 vuotta 1945 - 1995 (Forssan kaupungin mieskuoro, 1995)

Niittupirteistä lohkotiloiksi: Forssan Peräjoen asukkaiden muistitietoa kotikulmiensa asuttamisesta ja elämästä 1900-luvun alusta 1950-luvulle (Peräjoen kylätoimikunta, 2000)

Opastus kertoo enemmän. 20 vuotta auktorisoitua opastoimintaa Lounais-Hämeessä (2006)

Osuus teoksista

Tammelan esihistoria. Teoksessa Tammelan historia I: esihistoria, Ruotsin vallan aika, s. 11 - 51 (Tammelan kunta, 1992)

Esko Aaltosen kirjallinen tuotanto. Teoksessa Esko Aaltosen neljä elämäntyötä 1893 - 1966: kotiseutua koko elämä, s. 207–245 (Forssan kirjapaino, 1993)

Artikkelit teoksissa

Erään avioliiton alkutaival. Teoksessa Kahden kauppa. Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia suomalaisista häistä, s. 245–258 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995)

Forssa talvisodan kynnyksellä vuonna 1939. Teoksessa Forssan sankarivainajat 1939 – 1944, s. 19–28 (Forssan sotaveteraanit ry, 1996)

Lisäksi kirjoittanut runsaasti artikkeleita Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirjoihin, Lounais-Hämeen Jouluun, Aarniin, Kotiseutuun, Muinaistutkijaan, Optimistiin sekä moniin muihin julkaisuihin. Kirjoittanut myös sanomalehtiin, erityisesti Forssan lehteen, alaansa liittyvistä aiheista sekä laatinut useita kyselyitä, monisteita ja esitteitä erilaisiin tarkoituksiin.

Toiminut Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirjan ja Lounais-Hämeen Joulu -lehden toimittajana vuo¬desta 1982 sekä Suomen arkeologisen seuran Muinaistutkija -lehden vastaavana toimittajana vuosina 1988 - 1995

Ote teoksesta Niittupirteistä lohkotiloiksi (2000)

Ompeluseura

Ompeluseura oli Peräjoen pienviljelijäyhdistyksen toimintaa. Seuran puitteissa kokoonnuttiin keskiviikkoiltaisin joka toinen viikko jonkun talon pirttiin. Ompeluseuroissa oli vain oman yhdistyksen väkeä. Aina kokoonnuttaessa sovittiin missä oltiin seuraavalla kerralla. Ompeluseurat eivät olleet pienviljelijäyhdistyksen kokouksia, vaan ne pidettiin erikseen.

Alkuaikoina naiset ompelivat ja heillä oli kutimet mukana. Silloin pidettiin huutokauppoja, joissa myytiin vuoden aikana tehdyt kudelmat ja ompeleet. Niistä saatiin yhdistykselle rahaa. Tapa jäi myöhemmin pois. Rahaa saatiin myös ompeluseuroissa myydystä kahvista ja syötävästä. Ompeluseurat olivat eräänlaisia illanviettoja, joissa myös tanssittiin. Loppuaikoina kokoontumiset olivatkin melkein vain tanssia. Grammari kitisi nurkassa ja Aku Sederqvist soitti haitaria.

Aikaisemmin oli ohjelmaa, näytelmiäkin. Niistä ei tahtonut tulla mitään kun ei ollut kunnon tiloja. Tuomas Norrikin näytteli ensimmäisen kerran ompeluseurassa syksyllä 1929. Hän oli silloin kuusivuotias, eikä osannut vielä lukea. Tuomaksen äiti opetti lapsille raittiusaiheisen kuvaelman. Siinä olivat Römmin Akusti ja Hellstenin Eino isompia poikia, muut pienempiä. Tuomaksen osuus oli kaksi repliikkiä.

Myös miehet osllistuivat ompeluseuraan alusta alkaen. Niissä oli kerrallaan yleensä pitkälti yli kaksikymmentä henkeä. Koiviston ja Jokiniemen pirtit olivat välillä täynnä väkeä. Lapsetkin olivat mukana ja sopivan ikäiset tytöt ja pojat katselivat toisiaan ”sillä silmällä”.
Ompeluseurojen jälkeen talojen pirtit olivat huonossa kunnossa ja siivoaminen aiheutti isäntäväelle aina lisätöitä. Kun huoneita alettiin maalata ja tapetoida, panna salusiineja ikkunoihin ym , eli kun huoneet oli laitettu, niin ompeluseuroja ei enää kovin mielellään haluttu pitää kodeissa. Se johti oman talon hankkeisiin ja sen tekemisestä päätettiin syksyllä 1938.