Kirjailijat

Loimaalainen rehtori ja murrekirjailija Raija Kouri liittyy Lounais-Hämeeseen teoksensa Jäneksellä on levvee lairun: Vanhoja juttuja Ypäjältä (1988) kautta. Murrekirja on kokoelma Ypäjällä kierrelleistä jutuista. Tarinat ovat kirjassa siinä sanamuodossa ja murteen muodossa, joina ne on kerrottu. Tarinat on koottu aihepiireittäin ja niissä kerrotaan Ypäjän seudun lisäksi ypäjäläisistä sekä mm. heidän suhteistaan ja alkoholinkäytöstään, kylätappeluista, Ypäjän naapurikylistä sekä matkustamisesta. Lopussa on myös loruja, värssyjä ja lauluja. Teoksen on kuvittanut Raimo Huittinen.

Kirjan synnystä ja suhteestaan Lounais-Hämeeseen Kouri kertoo sähköpostihaastattelussa seuraavaa:

Idea kirjaan lähti siitä, että vastaava teos Loimaalla oli saanut yllättävän hyvän vastaanoton. Aktiivinen toimija oli kaupallinen kustantaja, karkkilalainen Kustannus Mäkelä, joka otti yhteyttä Ypäjän kuntaan ja tarjosi vastaavanlaista juttukirjaa tehtäväksi.

Ypäjän kulttuurilautakunta oli kirjan kokoamisessa apuna ja tukena. Sain juttuja ja vinkkejä haastateltavista heidän kauttaan. Olin jo aikaisemmin tehnyt Helsingin yliopistoon, Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen n. 2700 arkistokortin laajuisen kartoituksen Ypäjän murteesta, joten ihmiset ja kieli oli minulle jotenkin tuttua. Olen lisäksi kotoisin ihan Ypäjän rajalta. Vuoden verran meni juttuja kootessa ja puhtaaksikirjoittaessa.

Sain juttuja aktiivisilta ypäjäläisiltä jopa kirjoitettuna, osin kiersin haastattelemassa nauhurin kanssa. Soitin tuntemilleni ihmisille ja pyysin kokoamaan juttuporukan.

Lounais-Häme ja sen tutuksi tulleet asiat vaikuttavat minuun niin, että esim. Loimaalaisia, vahvaa väkkee -kirjaan otin kuvauksen Ypäjästä, sen kapinanajan vaiheista, jotka ovat sangen mielenkiintoiset (Nikolai Alevan haastattelu), Veden ja tuulen voimalla -myllykirjaan kokosin aineistoa mm. alueen ansiokkaista historiajulkaisuista.

Nyt Kouri on mukana Loimaa-Seuran toimituskunnassa ja seuralta on tulossa ensi syksynä Eero Tuomolan tarinoista koottu kirja.

Palkinnot

Aurora-mitali 1991

Jäneksellä on levvee lairun
Kouri Raija

• 1988 (Kustannus-Mäkelä)
• Ypäjä
• kaskut, kertomukset, murrekirjallisuus,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallinen tuotanto

Raija Kourin kokoamia kaskuja ja kansantarinoita

Paljo piretyt: loimaalaiskaskuja (Kustannus-Mäkelä, 1984)

Leviästi Loimaalta (Kustannus-Mäkelä, 1985)

Jäneksellä on levvee lairun: Vanhoja juttuja Ypäjältä (Kustannus-Mäkelä, 1988)

Muu kirjallinen tuotanto

Paikallishistoriikit ja muistelmat

Metsämaa: kylistä ja korpimailta (toim. Kari Nummila) (Metsämaan kylätoimikunta, 1992)

Saviseudun silmä: 80 painavaa vuotta (toim. Kari Nummila)(Loimaan kirjapaino, 1995)

Veden ja tuulen voimalla: tarinoita myllystä ja mylläreistä Loimaalta ja naapureista (toimituskunta: Riitta Jumppanen, Raija Kouri ja Eeva Mikola) (Ooli, 2002)

Loimaan Osuuspankki: 100 vuotta savista sarkaa (Loimaan osuuspankki, 2003)

Loimaalaisia: vahvaa väkkee (toim. yhdessä Valto Heinosen kanssa)(Ooli, 2005)

Työn raskaan raataja teoksessa Mää sain töitä (toim. Arto Pietilä) (Kustannus HD, 2005)

Elämänmenoa: Kojonkulmaa kuvina (tekstiosuudet Kouri) (Kojonkulman perinnepiiri, 2006)

Kanteenmaan veljeysnuorisoseuran vaiheita 1907-2007 (Kanteenmaan nuorisoseura, 2007)

Muu tuotanto

Käsikirjoitukset

Ystävät, toverit (1990) (Käsikirjoituksen muokkaus)

Nuoruusaikoja. Korpisen veljekset (1999) (yhdessä Rauni Mollbergin ja Mikko Tenhusen kanssa)

Otteita teoksesta Jäneksellä on levvee lairun: Vanhoja juttuja Ypäjältä (1988)

– Ja sille Ekholmille kävi sillaiki, ko se nimismiäs sille sakon anto juapumuksesta yleisellä paikalla. Si se näki sen taas viikon päästä samanlaisesa kunnosa. Sai taas sakon. Se joutu keräjille. Ni sit se sano keräjillä, et se oli yks kenni vaan, ko se oli yhtä mittaa, sama känni, ei kahresta voi sakottaa, ko se oli yksi kenni, ko se puhu ruatsalaista.

– Saman Papalin talon poijjaat, Kustaa ja Martti, oli kerran juanee viinaa niin paljo, etteivät pysynee pystysä, ne kaatusivat maantiänoijjaan. Joku sitte kulki ohitte ja ihmetteli, et mitäs te pojjaat siältä ojasta haette? Kustaa vastas siihen, et Martti hakkee tasapainoons ja mää haen nennääni, ko sen nenä oli viottunu ko se oli ihan nuari, sillai ettei ollu jälliillä ko nenänreijät.

***

– Siihen viinankeittoon melkein joka huusholli sekkaantu, mutta vähemmäsä määräsä, ettei täälä varsinaista viinankeittäjää ollu ollenka. Pirtua viljeltiin ja se oli koko halpaa, niin ko kakskymmentäviispenniä se keku makso.
Muistan kerranki ko oltiin tuala kunnan mettäsä tälläi syksyllä, oli niin peijakkaan kylmä ilma. Mentiin Helmisen pinon viäreen ja sanottiin, eikös lähretä kotio. Mun on tinkinin kesken, sano Helminen, mei hakkasimme sen pinon sit täyteen ja joku sano, että kai tarttisimme vähä viinaa. Muista, kuka sitä haki semmosesa kekusa, sulatettiin lumesta vaan plantinkia, tehtiin valkee siihen Helmisen pinon viäreen ja siinä ryypättiin, ryypättiin se ja haettiin toista. No sit siältä lährettiin sit ehtoolla, Rasila ja Suarannan Jussi oli si jo niin makkurisa ko pääsiki. Toimme Jussinki ja Rasila oikasi siitä, ja Jussi perkele meniki takasin Antinojalle, ei tullukka kotio.
No, Elina meni hakemaan si ehtoosti Antinojalle si ja Jussi torkku siälä penkillä, semmonen pualipimmee se tupa. Mitäs tämä merkitsee, sano Elina, anteeks jos häiritsen. Siappas Jussin kainaloos, ja Antinojan sanoivat, et vähä saappaankärjet rapsahti kynnyksiin ko se vei. Oli koko pimmee si ja hei meni ulos kuuntelemmaan, ja siälä tallin takana moiku ja Jussi poras.
Ja Elina puhu si jälkeenpäin viälä, et minä tönttäsin tohon Jussin permannolle istumaan ja verin ne kuraset saappaat pois ja vetelin niillä kurasilla sukilla viälä nettä korvat moiku.
– Ei maar, sano Jussi.
– Tahroks sää nykki, sano Elina.

***

– Se oli Jokisella, Oskari Jokisella, semmonen tapahtu kieltolain aikaan ko toi Raitasen Oskari tappo Mäkisen Pransin. Ja oli juapuneita paljon. Jokisella ryypättiin pirtua ja tehtiin sit kaivokiuluun punsia. Ja sit mentiin oikeutteen toristammaan, joutu kaikki juapuneet siittä tappojutusta. Ja ko tuomari kysy oikeuresa, et millais sitä sit nautittiin sitä alkohoolia siälä ko Jokisella si ryypättiin. Jokinen sano, et yks punsi vaan tehtiin. ”Mihin te sen teitte?” kysy tuamari. Jokinen sano si, et se tehtiin kaivokiuluun ja siittä ryypättiin. ”Ja kuis paljo sitä ainetta si pantiin siihen kaivokiuluun?” kysy tuamari. ”Siihen pantiin yks pelli ensin”, sano Jokinen, ”mut se tuntu vähän vaimeelta, sit pantiin toinen pelli viälä, ja sit se tuli sopivaa.” Ja se tuamari kysy, mikä semmonen pelli si on? ”Mikä mitta semmonen on, konnei hän o kuullu?” No Jokinen selvitti si, kummonen se oli, oli semmonen kupera astia, ko sopi tonne povveen. Eikä tuamari si ennää ihmetelly, et kuis yks punsi niin päähän meni.