Kirjailijat

Elämää sano Tammelan plikka (1990) on Sylvi Kauniston ensimmäinen julkaistu teos, joka sisältää pakinoita eletystä elämästä. Pakinoissa kerrotaan Kauniston lapsuusmuistojen lisäksi Forssan ja Tammelan historiasta sekä senaikaisista ajankohtaisista aiheista ja tapahtumista. Pakinoiden lisäksi teoksessa on myös aiheisiin liittyviä runoja.

Pakinakokoelman lisäksi Kaunistolta on ilmestynyt runokirja Ikuinen etsijä (1991), joka jatkaa aikaisemmin ilmestyneen kokoelman teemoja runojen muodossa. Kirjan runot ovat läpileikkaus seitsemän vuosikymmenen elämästä. Runoissa on elämän lisäksi paljon luonnon, vuodenaikojen ja kotiseudun kuvausta.

Elämää sano Tammelan plikka
Kaunisto Sylvi

• 1990 (Forssan Kynäilijäryhmä)
• Tammela
• pakinat, runot,

 

Ikuinen etsijä
Kaunisto Sylvi

• 1991 (Omakustanne)
• Tammela
• runot,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallinen tuotanto

Pakinakokoelma

Elämää sano Tammelan plikka (Forssan kynäilijäryhmä, 1990)

Runoteos

Ikuinen etsijä (1991)

Lisäksi monia kirjoituksia Lounais-Hämeen joulu- (Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys) sekä Nokareita-julkaisuissa (Forssan aikuisopiston kynäilypiiri)

Muu kirjallinen tuotanto

Muistelmat

Kaikesta jouduin yksin vastaamaan teoksessa Yhteinen tulikoe: naisten kertomaa vuosilta 1939-1944 (Otava, 1978)

Ote teoksesta Elämää sano Tammelan plikka (1990)

Avain Onneni oveen

Astuessani synnynpitäjäni asemalta junaan yli viisikymmentä vuotta sitten, kaksikymmen kesäisenä, ystävieni antaessa onnenpotkut junan ollessa jo liikkeellä, matkaevääksi huudellen: Onnenavaimet tarvisisit, että pääsisit sen vanhapoika-isännän sydämeen.

Junan mennä kolkutellessa Hämettä kohti miätin, luuliko ystäväni todella että lähdin miehen hakuun. Nuaren ihmisen seikkailuhalu tämän matkan alkuun sai, ja nyt jo kohta peljättää. Junan kiskotkin laulaa, älä mene, älä mene.

Jännittyneenä laskeuduinkin kappeeraiteisesta Forssan asemalle, arvaillen minkälainen tuleva isäntäni on. Ei ollut aikaa arvailulle, sillä hämärästä ilmestyi kohti harmaapartainen ukko, ottaen matkatavarani, lähtien rekeä kohden, kehottaen vierelleen fällyjen alle istumaan. Montaakaan sanaa ei viidentoista kilometrin aikana vaihdettu.

Ystävällinen harmaahiuksinen vanhaemäntä tuli kuistille vastaan, toivottaen tervetulleeksi, ohjaten kamariinsa katettuun kahvipöytään. Olo alkoi helpottaa, tuntuipa että on tullutkin tuttuun paikkaan.

Isännät tulivat peräkkäin kahvipöytään. Ei tarvinnut arvailla kumpi on vanhapoika-isäntä, jonka ainoat sanat oli anteeksipyyntö ettei ehtinyt itse vastaan, kysyen sentään, kuinka matka sujui?
– Hyvinhän se plikan kanssa meitiltä sujui ku, ku meitillä riitti tota puhetta, kuskini kiirehti vastaamaan, kiusoitteleva pilke silmissä, vilkaisten poikaansa. Seuraavana päivänä kirjoitinkin: Isäntä tuntuu hämäläisen jäykälle, ei taida onnenpotkunne auttaa, tuskin avaimetkaan.

Vannomatta paras! Tuli vastaus.

Runo teoksesta Ikuinen etsijä (1991)

Forssan kehrääjätyttö

Samaa tietä te lähditte,
Kymmenennen matkaan saatteli
työn uuvuttama äitisi
sinulle viimeiselle
sinulle rakkaimmalle
vain tehtaan portti aukesi.
Salotölliin syntyvälle opinteille
riittänyt ei aikaa eikä rahaa.
Sinä kymmenes sinä viimeinen
istut nyt suuren kylän tyttärenä
värttinällä kehrääjänä
Ankkalammen rantamalla
joka hikipisaroin kohdustansa
tehtaan tiiliseinät synnytteli.

Aika mataa vuotta toista sataa
tarina on pumpulienkelillä
tyykikylän tyttärellä.