Kirjailijat

Forssassa nykyään asuvan Teuvo ”Tepa” Salmisen kirjoittamat pakinat koottiin vuonna 2005 yksiin kansiin omakustanteisesti julkaistussa kirjassa Ikkunan tervaajat. Suurin osa kokoelman pakinoista on julkaistu jo 70-luvulla ”Tepa”-nimimerkin alla Maaseudun Tulevaisuudessa.

Pakinoissa kerrotaan Minä-pojan ja Yrjön lapsuuden kolttosista eräässä pitäjässä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin 30-luvulle erääseen hämäläiseen Kylään, jota ei kuitenkaan ole oikeasti olemassa. Suurin osa tarinoistakin on fiktiivisiä, vaikka saattavat vaikuttaa tositapahtumilta. Kirjan esipuheessa Salminen kertookin, että mukana on kuitenkin juttuja, jotka ovat lähtöisin todenperäisistä tapahtumista, niitä on vain hieman väritetty. Juttujen henkilöt kuten Mäki-Stiina, Hiltus-Onni, Nikkari-Kallu ja muut kyläläiset ovat myös saaneet piirteitä oikeista 30-luvulla elävistä ihmisistä.

Teuvo ”Tepa” Salminen kertoo esipuheessa myös pakinakokoelmansa synnystä:

Joku ehdotti minulle kerran, -piruuttaan varmaankin- että kirjoittaisin muistelmani. No, siitä olisi tullut varsinainen itkuvirsi, niin että jätin ehdotuksen omaan arvoonsa. Mutta kun Raimo, vanhempi poikani, löysi kätköistään hänelle vuosien aikana jättämäni jutut, päätin yhdistää ne kirjaksi, joka sitten korvaisi muistelmani ja säilyisi perintönä jälkipolville. Muuta jaettavaahan ei jääkään.

Kylää ei kartastoistanne myöskään löydy. Sillä ei ole edes nimeä, se on vain Kylä. Tämmöisiä kyliä on Pohjois-Hämeessä kymmenittäin, kyliä, joissa ei koskaan tapahtunut mitään. Vilkkaalla mielikuvituksella varustettu voi löytää yhtymäkohtia Kylän ja jonkun tuntemansa kylän välillä, mutta se on taas sitä. Mielikuvitusta.

Ikkunan tervaajat
Salminen Teuvo

• 2005 (Omakustanne)
• Forssa, Jokioinen
• pakinat,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallinen tuotanto

Pakinakokoelma

Ikkunan tervaajat (2005)

Ote teoksesta Ikkunan tervaajat (2005)

Olis vaan saanut olla puhelimet keksimättä

Se oli oikean vanhanajan kesän kesäisin päivä. Oli hellettä, oli kärpäsiä ja kaikenlaista lentävää niin kuin nyt hellettä kesäisin olla voikin. Ja kuinkas ei olis ollu kun ei siihen aikaan vielä osattu tappaa myrkyillä kaikkia lentotaitoisia, niin kuin nyt tehdään, sudenkorennosta kalasääskeen. Silloin vielä oli molempia siellä Längelmäveden partahilla.

Meillä vain ei ollut mitään työtä, Vanhanpihan Yrjöllä ja minulla. Oli siinä vähä kaikkia koitettu. Oli käyty uimassa, oli yritetty onkia ja oli heitelty voileipiä Punaniemen rannassa, mutta mikään homma ei käynyt. Oli muuten kumma, ettei kalakaan syönyt, vaikka Yrjöllä oli sen ajan parhaat matosetkin ja tuskinpa sen parempia matosia vieläkään saa, kuin ne Vanhanpihan lastukkaalta kaivetut kasiaiset. Pätkän semmosta kun otti suustaan ongenkoukkuun ja vielä sylkäsi perään, niin jo piti olla melkoinen pouta, ellei salakka syönyt. Mutta silloin päivänä ei syönyt, oli sellainen pouta se. Itäisellä taivaalla oli tumma harso, sanoivat vanhat ihmiset Venäjällä metsäpalon olevan. Saattoi siellä ollakin, mutta ei me sillä sen enempää päätä vaivanneet. Kun eivät kerran miehet meitä mukaansa ottaneet silloinkaan, kun Pärkreenin tykönä metsä paloin, niin ei ne Venäjällekään ottas.