Kirjailijat

Forssassa asuvan Antti Marttilan esikoisteos Paimenpoika puuvillatehtaassa (1992) on kokoelmateos, joka sisältää pienoisromaanin, runoja, pakinoita ja muita kertomuksia. Kokoelman aloittaa Iloinen saneeraus-pienoisromaani, jossa liikutaan 70-luvun korpilakkotunnelmissa eräässä puuvillakaupungissa. Firma Oy:n pääjohtaja on päättänyt tehdä lopun korpilakoista ja yrityksen toiminnan kannattamattomuudesta. Saneeraustoimien ja säästöohjelmien läpiviemiseksi hän palkkaa insinööri Helmuth Toivakan, josta kehittyy yhtiön puolestapuhuja. Satiirinomaisessa tarinassa suuruudenhulluus muistuttaa kovasti 80-luvun lopulla alkanutta kasinotalouden huumaa.

Kirjoittamisen Antti Marttila on aloittanut Yhdyslanka-henkilöstölehdessä.

Marttila kuuluu myös Lounais-Hämeen Pohjalaiset ry:n julkaisun Komiasti toimitukseen.

Paimenpoika puuvillatehtaassa -teoksen synnystä Marttila kertoo lyhyesti seuraavaa:

Ensimmäinen kirjani syntyi pakosta, kun tehtaalla pyöri korpilakot 70-luvulla. Tämä tulevaisuudesta piittaamaton touhu sai minut kirjoittamaan kirjan alun; Iloinen saneeraus. Pyrin siinä fiktiiviseen ja koomiseen otteeseen, koska ilmapiiri oli todella tuomitseva työnantajamyönteiselle asenteelle.

Kirjassa olen halunnut herättää ajattelemaan työllisyyttä ja tulevaisuutta Forssassa.

Lyhyesti muista teoksista

Marttilan kirjoituksia löytyy myös viiden kirjoittajan antologiasta Täyttä laukkaa vaikka pilviin (2000). Marttilan kirjoitukset sisältävät ajatuksia mm. perinneruuista, pohjalaisten etelänmatkoista, hyvän ja pahan ilmentymistä kirjallisuudessa sekä villistä nuorisosta.

Vuonna 2009 Marttila julkaisi kirjoituskokoelman Antin tosihauskat. Teos koostuu Kauhajoen Kunnallislehdessä julkaistuista pakinoista ja lyhyehköistä jutuista. Aiheena voi olla niin lapsuusmuisto heinäpellolta kuin matka InterCity-junassakin. Kerronan sävy vaihtelee kriittisestä kannanotosta runoon. Tarinointia on vielä höystetty vitsein ja jokusin kuvin.

Antin tosihauskat
Marttila Antti

• 2009 (Omakustanne)
• Forssa
• kertomukset, pakinat,

 

Kaksvooninkisesta elämän merelle: sukuromaani
Marttila Antti

• 2003 (Omakustanne)
• Forssa
• romaanit,

 

Paimenpoika puuvillatehtaassa
Marttila Antti

• 1992 (Forssan Kynäilijät)
• Forssa
• kertomukset, romaanit, runot,

 

Saima Ulriika: talon tytär
Marttila Antti

• 1997 (Omakustanne)
• Forssa
• romaanit,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallinen tuotanto

Kokoelmateos

Paimenpoika puuvillatehtaassa (Forssan kynäilijät, 1992)

Sukuromaanit

Kaksvooninkisesta elämän merelle: sukuromaani (2003)

Saima Ulriika: talon tytär (1997) (Julkaistu Lauhalan Antti –nimellä)

Kertomuskokoelma

Antin tosihauskat (2009)

Antologiat, joissa Marttila on mukana

Vappuvaleita (työryhmä Marttila et al.) (Forssan kansalaisopiston kynäilijät, 1988)

Vappuvaleita (työryhmä Marttila et al.) (Forssan kansalaisopiston kynäilijät, 1989)

Komiasti 1997 (Toimitus: Antti Marttila et. al. ) (Lounais-Hämeen Pohjalaiset
Ry.,1997)

Täyttä laukkaa vaikka pilviin (Kirjoittajat: Erkki Taisto, Maija-Liisa Laurila, Aulis Maidell, Lahja Rautamaa ja Antti Marttila) (Antti Marttila, 2000)

Sekä kirjoittanut runoja ja muita kirjoituksia Nokareita-julkaisuun (Forssan aikuisopiston kynäilypiiri) sekä artikkeleita Yhdyslanka-henkilöstölehteen

Pakinoinut myös kotikuntansa Kauhajoen Kunnanlehdessä

Muu kirjallinen tuotanto

Historiikit

Forssan VPK historia 1882-1982 (Forssan VPK, 1982)

Jokiläänin paroonit ja heidän jälkeläisensä : Jokioisten VPK:n 100-vuotishistoriikki (Jokioisten VPK, 1994)
Ne Forssan herrat : Forssan biljardiklubin historiaa (Forssan biljardiklubi, 1996)

Ote teoksesta Paimenpoika puuvillatehtaassa (1992)

Rakensin kaupungin

Mistä oikein tulit tyttöni,
altako pilvenhattaroiden,
satukintaiden maasta, Sinä,
naavakuusien salapeitosta.

Satutupien kinosten altako
vai kesäheinien sulotuoksusta.
Ajelit järvien ikisinessä
kaarnalaivallasi ohi karien.

Poimit kissankäpälän hopeat,
sä soitit kukan helikelloja
tienvierien käkkärämännyille.

Sä kuljit siivillä enkelten
kohti pauhinaa, arvoitusta.
Jätit taakse talot, maisemat
kodot, tädit, sedät rakkahat.

Katsoit taakse, jalat sua vei
eteenpäin pois satujen maasta.
Mua merkillinen tulevaisuus
tuolla kaukana kai odottaa.

Niin lähdit, kukkien pellavapää,
hetken viivytit suurta ikävää.
Siellä paljaat jalkani ahavat
uudet läikkyvät kengät saa.

Mä käärin itseni pumpuliin,
astun joukkoon kaunotarten.
Ja palaan luokse armasten
kuningattarena koko kyläni.

Kerron heille uuden sadun,
kuinka kerran rakensin kadun,
jota kävelin kultavaatteissain.

Unelmani, nämä suuret, on minun,
ottakaa ne pois, tai riisuudun.
Mä tulen silloin riivatuksi,
hurjaksi koko maailman noidaksi.

Ei, ei, mä koneeni ääreen hiljaa
joka aamu ilolla työhön meen.
Ah, ajatukseni, mitä mä niille teen?
Ne pistän käyntiin kanssa koneiden.

Vauhtiin lähtee pursi sanojen,
kohta saavun luokses lemmittyni.
Sä punastut, niin rohkeaa
et koskaan rinnallesi mistään saa.

Halveksuntaa, vähättelyä ilkeää
en kestä, te tyhmät, hengeltä köyhät.
Mutta tiedä Sinä, suuri unelmain,
kuinka aherran ja vaihdan syöstävää.

Rahat vaihtain ihmevaatteisiin,
joilla kiedon Sinut ikipauloihin.
Tanssin vaikka pöydälläs, sä ota
mut huomahas, kuningattares oon.

Niin sanat vieri ja ilomieli säilyi,
kohtas tehtaan tyttö arkipäivän.
Mutta juhlaa eli joka viikonpäivä:
pyykinpesua, puheensorinaa vaimojen.

Laulua lasten, huutoa, kirkunaa,
voi niin ihanaa.

Varjot suurten pettymysten, kauheaa,
kun pilvet taas rakoaa, niin mukavaa.
Heilumme latvas oman kauniin pesän,
sä oot valittu kestämään, et valita.

Oon kuningatar nyt maan armaan,
kultapuku lannettani koristaa.
Sanan, unelmien, työn ohella nyt
vasta voin kruunajaisiani pitää.

Kutsun juhliin mestarit, laittajat,
myös kaikki nekin, jotka laivaani
mukaan eivät aina tulla tahtoneet.

Mä Forssan tyttö oon, jalorotuinen,
jos kukaan, niin minä paras oon.
Te tehkää ihan tarkoin niin,
minua aina, aina vaan rakastakaa.

Oon, perustajajäsen näiden polkujen,
oon vanha kruunupää ja työnnän
kesäkelkkaa, Sä tielleni matto
levitä punainen, kaunis pehmeä.

Rakensin hotellit, kirkon, alttarin.
Riemuani tanssin, edessäs rukoilin.
Nyt ryppyni ylväänä kannan niin,
Ilo ja työ, ne liitän muistelmiin.

Uutta katuani ihaillen kävelen,
mua katselkaa, lanne keinuu, sääret
voi, kultavaatteet sun lumoaa.
Kohenna kruunuani juuri nyt,
juuri nyt ei saa hellittää.