Kirjailijat

Urjalaissyntyisen Kaarlo Mäkelän runoteos Elämän helmet (1991) on jaettu kuuteen eri osaan, jotka sisältävät runoja elämästä iloineen ja suruineen, rakkaudesta, kauniista Suomen luonnosta ja vuodenajoista, onnesta, työstä sekä kaipauksesta. Teoksessa on myös kauniita runoja erilaisia juhlapäiviä kuten häitä, ristiäisiä, äitienpäivää ja rippijuhlaa varten.

Runokirjastaan ja kirjoittamisestaan Kaarlo Mäkelä kertoo lyhyesti seuraavaa:

Runokirja sisältää elämän aikana kirjoitettuja runoja eri elämänvaiheissa. Kirjassa on työelämä- j a luontoaiheisia runoja, rakastuneen runoiluja sekä mietteitä surunvaiheista, ilonaiheista, juhlista yms.

Ajatukset ja tunteet on aina tuntunut luonnolliselta ja suhteellisen helpolta pukea runomuotoon.

Lounais-Häme on ollut nuoruuteni ja nyt eläkeaikani asuinseutua ja runoni kumpuavat tästä elämästä.

Elämän helmet
Mäkelä Kaarlo

• 1991 (Omakustanne)
• Forssa, Jokioinen
• runot,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallinen tuotanto

Runoteos

Elämän helmet (1991)

Kirjoittanut myös lukuisia julkaisemattomia runoja

Runoja teoksesta Elämän helmet (1991)

Veteraanit

Veteraanit Jokiläänin,
täällä elää vähin äänin.
Pidetä ei suuta suurta,
jäyhää ollaan Hämeen juurta.

Sentään pilke silmäkulman,
tasaa muistot sodan julman.
Jos juttu joku mieltä kääntää,
veitikat nää vitsin vääntää.

Nautitaan myös elämästä,
on juhla tääkin näyttö tästä.
Yhteiset myös hauskat hetket,
virkistävät kesäretket.

***

Elämän helmet

Oletko vanha, mitä on kertynyt muistisi tietopankkiin?
Aarteita, - rihkamaa, kaikkea, miljoonia, miljoonia helyjä.
Sinulta pyydetään tiettyä helmeä, tuossa lippaassa
tiedät sen olevan, sieltä sen hehku selvästi loistaa.
Lippaan avaimen olet kadottanut miljoonien muiden joukkoon.
Kirkkainta helmeä et millään saa esille.
Yrität viereisen lippaan avaimella, jopa tiirikalla,
yritä väkisin murtaa lippaan kantta, ei apua.
Vaan äkkiä, kuin välähdys taivaalta, - siinä se on
kaikkien ihailtavana. Nuoret, antakaa avaimensa kadottaneelle
tarpeeksi aikaa ja hän kyllä sen löytää.
Näin saatte liittää hänen kokoamansa aarteet,
omaan lippaaseenne, josta teillä on myöhemmin,
mistä ammentaa elämän helmiä.

***

Sinulle

Olen nähnyt kevään ja kesän Suomen,
olen nähnyt valkeat kukat tuomen.
Olen soutanut selkiä Suomen vetten,
ei kolkkaa monta missä käynyt etten.

Olen nähnyt kyynelsilmää monta,
sydänparkaa lemmestä onnetonta.
Olen nähnyt onnea, lemmen huumaa,
monta kuullut valaa hehkuvan kuumaa.

Vaan nähnyt en ennen tenhoas laista,
Sinun kauneuttas puhdasta, ylimaista.
Niin silmien loistetta nähnyt en hyvää,
en tuntenut onnea, kaipuuta syvää.

Sinä pilvien päälle mun sieluni nostit,
sen tuskalla täytit ja onneni kostit.
Sinä näytit minulle onnen taivon,
sekä syöverin syvän, tuskien kaivon.

Ote Tapio Mäkelän isänsä 80-vuotispäivää varten kirjoitetusta juhlarunosta

Kaarlon juhlaruno 

Kahdeksankymmentä vuotta aikaa
nähdessään ensi kertaa valon
Urjalan yössä taisi olla taikaa
tunsi Kaarlo elämisen palon

Nuutajärven kartanolla
ollessaan pieni piltti
lapsen oli hyvä olla
lämmön antoi kehdon filtti

Sitten, niin kuin kaikki vie
aamuisin jo ani varhain
Kaarlon alkoi koulutie
talveen asti paljasvarpain

Opinnoissaan muka välkkypäisin
miettimään mä jäisin
kympit jos annan – itse ilman jäisin
opettajansa sanoisiko näin

Kuten monen nuoren tie
huomatessaan, että osaa juosta
kilpakentille hänet myös vie
hakikohan kuntoansa suosta

Hätyytellyt myös ennätyksiä satasen
mutta puhuessaan juoksutavasta
oudompiakin kuultu – sanon sen
pidellyt kiinni auton lavasta

Nuoruusajan parhaat johti
kuin tuon ajan miehet ikään
sodan kenttiä julmia kohti
eikä siinä auttanut mikään

Vaan eipä kentille niille jäänyt
eikä vihulaisen julman jyrän alle
itsensä kertomaa on tää nyt
nimekseenkin sai – Kuolematon Kalle