Matkussa asuva Unto Salo on julkaissut omakustanteisesti kaksi aforismikokoelmaa Sulkasato: aforismeja (1994) ja Merimerkit: aforismeja (2003). Aforismikokoelmat sisältävät ajatuksia ja mietelauseita mm. yhteiskunnallisista asioista, sivistyksen rappeutumisesta, vallasta, politiikasta, uskonnosta, erilaisista elämäntilanteista sekä jatkuvasta muutoksesta.
Kokoelmistaan Salo kertoo lyhyesti seuraavaa:
Kirjoissa on yksittäisiä aforismeja ja mietelauseita viidenkymmenen vuoden ajalta. Jossakin vaiheessa tuli mieleen, että ne voisi julkaista.
Aforismit ovat syntyneet aivan sattumanvaraisesti. Joskus mieleen putkahtaa ajatus jostakin aiheesta, joskus aforismeja tulee mieleen useammin ja joskus harvemmin. Ne vain putkahtavat jostain esiin, on vaikea eritellä mistä ne tulevat mieleen.
Suoranaisesti Lounais-Häme ei ole vaikuttanut aforismien kirjoittamiseen, paitsi jos Lounais-Hämeessä tapahtunut jotain tiettyä tai joku lounaishämäläinen henkilö on sanonut tai tehnyt jotain, mikä on toiminut virikkeenä mietelauseen syntyyn.
Edelleen tulee silloin tällöin oivallus mieleen, mutta se tulee kirjoittaa heti ylös, sillä jos sitä ei saa sillä hetkellä ylös, sitä ei enää pysty palauttamaan mieleen.
Palkinnot
Jokioisten Kulttuurilautakunnan apuraha vuonna 1994
Salo Unto
Salo Unto
Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.
Sarja (Parnasso, vol. 28, nro 4, 1988)
Sulkasato: aforismeja (1994)
Merimerkit: aforismeja (2003)
Aforismeja teoksessa Tiheiden ajatusten kirja : uuden ajatusten parhaat (Kirja kerrallaan, 2011)
Kuntaesittelyjä tietokirjassa Suomenmaa: Maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos osa 4: Kokkola-Lestijärvi (WSOY, 1971)
Otteita teoksesta Sulkasato: aforismeja (1994)
Toki meillä vallitsee sananvapaus! Mutta se mitä aiot sanoa voi olla kiellettyä.
On turhaa ylevöittämistä kutsua reviiriksi sitä alaa,
minkä kahlekoiran liekaketju määrittää.
Ihmiset ovat kiitettävän kekseliäitä löytämään toistensa
heikkouksille mielekästä käyttöä.
Sanotaan käytävän maailman kauppaa, kun käydään
kauppaa maailmasta.
Mieletön yhteiskunta tekee viisaat hulluiksi ja hullut
käyttökelpoisiksi.
Olemme jo keskuudessamme päättäneet maailmanlopusta,
mutta delegoineet sen kokemisen lapsillemme.
Otteita teoksesta Merimerkit: aforismeja (2003)
Pitkällinen vaellus ei käy takeeksi siitä, että on myös
pitkälle päässyt.
Kunnon kansalaisen velvollisuus on ajatella itse – ja
päätyä samaan tulokseen kuin muutkin.
Päätä ajoissa haluatko tulla haudatuksi omalla, valtion vai kunnan kustannuksella!
Jälkeenpäin mietin, juoksiko se minut kiinni vai odottiko se minua tässä?
Demokratisoituminen on löytänyt balanssin siitä, että
oppivelvollisuutta on lisätty, samalla kun oppimisvelvollisuutta
on löysätty.
Kun maailma on sellainen kun on, mitä tulisi ajatella
ihmisestä, joka on sovussa maailman ja sitten vielä itsensä
kanssa?
Louna-kirjastot on Lounais-Hämeen viiden kunnan muodostama kirjastokimppa, johon kuuluvat Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kirjastot.
Louna-kirjastot »
Lounakirjailijat -palvelun yhdyshenkilöt »