Kirjailijat

Ulla-Maija Suonpää julkaisi vuona 2005 blogitekstiensä pohjalta kirjanUnelmani Etelä-Ranskassa : kirjoituskokoelma (Pilot-kustannus). Edelleen päivittämässään museopäiväkirja-blogissa tekijä kertoo muistoistaan sekä elämästä Etelä-Ranskassa nukkenallemuseon pitäjänä.

Kirjailijan haastattelu

Mistä idea teoksen kirjoittamiseen? Mistä kaikki lähti?

Vuonna 2005 huomasin artikkelin tietokone-lehdessäni blogien kirjoittamisesta internetissä. Päätin kokeilla tätä uutta muotia. Tein museopaivakirja-blogin kirjoittaakseni Nukkenallemuseosastani ja muusta sen ohella Etelä-Ranskassa. Olen pienestä asti pitänyt päiväkirjaa. Blogi on erilaista, se on julkista kirjoittamista. Mutta minä ajattelin, että siinä oiva tilaisuus minulla kertoa kaikki Ranskan "seikkailuni".

Ranskan kielen opiskelijana olin joutunut matkustamaan useasti. Ennen palasin aina kotimaahan, mutta kaikki muuttui, kun tulin tänne Etelä-Ranskaan ensimmäisen kerran vuonna 1992, silloin olisinkin halunnut jäädä tänne.

Sain idean, että alan hakea täältä taloa. Se löytyi kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1998 ja talokaupat tuli lopulta. Seuraavana vuonna muutin tänne asumaan ja vuonna 2000 perustin kotimuseon taloni viinikellariin. Sen jälkeen on riittänyt tarinaa...Kaiken halusin kertoa, blogikirjoittelun myötä olin tavallaan löytänyt kuulijakunnan internetistä. Mukaan tulivat myös muistelut lapsuudesta.

Me ihmiset olemme joko ekstroverttejä tai introverttejä tai siltä väliltä. Minä olen ekstrovertti, ulospäinsuuntautunut ja avoin.

Ehkä silloin lähestyvä 50-vuoden ikä myös vaikutti asiaan. Jossain vaiheessa elämää tulee aika katsoa taaksepäin.

Perheessäni Suomessa on aina pidetty muistoja tärkeinä. "Kaikkea" on säilytetty sukupolvelta toiselle, mitään ei ole heitetty pois. Vintit ovat olleet täynnä. Se on ollut oikeaa "muistokulttuuria". Ja vanha aika on ollut aina kunniassaan.

Minä en pelkästään säilytä muistoja, vaan myös tuon ne julkiseksi, kaikkien näkyville kirjoittamalla tai kotimuseossani. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, sanotaan. "Ikkunat auki maailmaan!". En ajattele niin kuin runoilija Eino Leino: "Kel' onni on, se onnen kätkeköön...". Päinvastoin. Toisaalta meillä suomalaisilla on maailmanennätys tilastoissa (koti)museoiden määrällä kansainvälisesti, Aamulehden vanhan artikkelin mukaan.

Millainen kirjan valmistusprosessi oli?

Kirjani perustuu siis blogiteksteihini. Aloin museopaivakirja-blogini helmikuussa 2005. Suunnitelmiini tuli heti kirja.

Tuumasta toimeen. Aloin ottaa selvää kustantajista. Selvisi, että vain noin 1% käsikirjoituksista julkaistaan. Ymmärsin, että on melkein mahdotonta tulla julkaistuksi.

Mutta ei hätää. Hain erilaisia vaihtoehtoja. Löysin internetistä Pilot-kustantajan, joka teki puolikustanteita. Soitin Pilotille kesä-heinäkuussa. Sitten lähetin heille käsikirjoitukseni luettavaksi. He hyväksyivät sen julkaistavaksi ja tekivät hinta-arvion. Sain kuulla, että kallista se tulisi olemaan. Mutta unelmista puheenollen rahakin menettää merkityksensä ja minulla oli säästöjä. Joten päätin investoida.

Kirjaani tulivat blogitekstit helmikuusta heinäkuuhun 2005. Kuvat lähetin CD:llä kustantajalle. Kirjan kansikuva on yhden paikallisen valokuvaajan valokuva Sevennit vuoristosta Transhumancelammaslaumoineen. Siihen päälle laitettiin minun ottamiani kuvia vanhoista museon leikkikaluista ja yksi tekemäni lampaankarvanalle. Siinä kirjatouhussa koko syksy meni. Marraskuussa kirja oli valmis ja se julkaistiin.

Miten Ypäjä vaikutti kirjoittamiseesi tai ilmenee teoksessasi?

Ypäjällä vietin osan lapsuuttani. Meidän perhe muutti sinne vuonna 1966 Tarvasjoelta. Kirjassa kerron niitä muistoja.

Olen asunut Ypäjällä 9 vuotiaasta 19 vuotiaaksi asti, jolloin menin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon ranskaa. Sen jälkeen muutin Helsinkiin 1983.

Toisaalta lähtö kotikylästä maailmalle on antanut myös paljon sisältöä kirjaani. Ja matkustelu. Englannin ja Ranskan matkoiltani olen saanut keräilyharrastukseni.

"Juuret ja siivet" ovat tärkeät. Jossain vaiheessa täytyy kokeilla siipiään. Joskus ne vievät muille maille. Mutta toisaalta aina palaa juurilleen.

Kotipaikka Ypäjällä on ollut aikoinaan isän lapsuuden unelmatalo, jonka hän oli pikkupoikana nähnyt myllymatkallaan isänsä kanssa aseman myllyyn 20-luvulla. Myöhemmin 60-luvulla, kun hän oli viisissäkymmenissä, tuo Sorrin tila oli myytävänä ja isä osti sen. Siitä kerron kirjassani. 

Minun talounelmani oli sitävastoin kaukana ulkomailla, Etelä-Ranskassa. Se oli niin pitkä juttu, että ihan kaikki kertoakseni, siitä syntyi tämä kirja...

Äiti on vaikuttanut myös minuun paljon. Häneltä sain lapsena mm. antiikkinukkeunelman, kun hän kertoi omasta nukestaan 20-luvulla. Minua alkoi kiehtoa enemmän antiikkinuket kuin oman aikani nuket. Siitä syntyi myöhemmin keräily-ja museoideani, josta kerron kirjassa. Äiti avusti nukkenallemuseotani koko ajan, hän oli kunniajäsen yhdistyksessäni.

Tätini asuivat myös Ypäjällä, Varsanojalla 70-luvulla ja yksi heistä myöhemmin vanhuksena meidän perheessä 80-luvulta 90-luvulle. He ovat mukana myös kirjassani. Kerron heidän vintistään löytämästäni isoisän äidin 1800-luvun puvusta, jota kokeilin ylleni 14 vuotiaana (sivu 32: Aika unohtuu).

Lisäksi kerron lapsena tehdyistä Turun linna ja - Luostarinmäki matkoista Anna-tädin kanssa. Ne vaikuttivat paljon myöhempään keräilyharrastukseeni. Kuten lapsuuden Forssa - matkat 60-luvulla, kun käytiin kylässä "Forssan likkojen" tykönä. Itseasiassa ne "Forssan likat" olivat vanhoja sukulaistätejämme, joita me maalaislapsena ihannoimme. 60-luvulla maalaisilla ja kaupunkilaisilla oli vielä suuri ero, ennen 70-luvun maaltapakoa.

Mitä Ypäjä merkitsee sinulle nykyään?

Kotipaikka, "tukikohta" Suomessa.

Vaikka viimeksi, olin virallisesti kirjoilla Helsingissä ennen Ranskaan muuttoani vuonna 1999.

Vanhempani lepäävät Ypäjän hautausmaalla. Tätini (äidin puolelta) ovat myös siellä haudattuna.

80-luvun alussa tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen yksi veljistäni ja isosisko pitävät Sorrin paikkaa Ypäjällä. Siellä minulla on edelleen koti muistoja täynnä maaseudun rauhassa, kun menen Ranskasta Suomeen. "Hengessä mukana" ovat siellä vielä vanhemmat, vaikka ovat jo "rajan takana".

Lisäksi olen luontoihminen, vaikka olen paljon asunut myös kaupungissa elämäni aikana.

Unelmani Etelä-Ranskassa : kirjoituskokoelma
Suonpää Ulla-Maija

• 2005 (Pilot-kustannus)
• Ypäjä
• muistelmat,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kirjallinen tuotanto

Muistelmat

Unelmani Etelä-Ranskassa : kirjoituskokoelma (Pilot-kustannus, 2005)

Kirjailijan valitsema ote teoksesta Unelmani Etelä-Ranskassa : kirjoituskokoelma (2005)

Dreamweaver – Unelmien kutoja

Arvon lapsuusmuisto 1920-luvun lopulta: Ollessaan noin 10-vuotia, Arvo kulki isänsä kanssa myllyyn. Matkaa oli yli 50km. Tien varrella Arvo näki kauniin talon. – Joka myllymatka hän sitä ihaili.

Vuodet vierivät. Arvo oli melkein 50-vuotias. Nyt hänellä oli Hiltansa kanssa monilapsinen perhe ja piti löytää uusi maatalo. Sitten selvisi, että se kaunis talo, jonka hän oli lapsena nähnyt, oli nyt myytävänä. Arvo osti sen.
Talo oli monien vuosien aikana ihan ränsistynyt, sitä ei ollut yhtään hoidettu. Kaikki ihmiset sanoivat, että se oli vanha huono rappiotila. Kaikki oli korjattava. – Mutta Arvon silmissä se oli aina se lapsuuden kaunis unelmatalo. Vähitellen monien vuosien kuluessa talo tuli korjattua yhtä kauniiksi kuin se oli alkuaan kauan sitten ollut.

- Arvo sai säilyttää unelmansa elämänsä loppuun asti.

Museopaivakirja-blogi

Kirjailijan ranskankielinen blogi

Nukkenallemuseo