Kirjailijat

Tammelalainen Päivi Toikka on koonnut vanhempiensa ja osin edellisen sukupolven kirjeenvaihdon kirjaksi. Näin muodostunut tarina on saanut nimen Kateederin takana ja se sijoittuu suurelta osin Tammelaan, Torron ja Teuron kyliin. Näin hän kertoo kirjan synnystä:

Vanhempani säästivät lähes kaikki kirjeet ja kortit, joita vuosien varrella kertyi. Joitakin ehkä muutoissa hävisikin, mutta heidän keskinäinen kirjeenvaihtonsa avioliiton alkutaipaleelta säilytettiin visusti ja toki myös lasten ulottumattomissa. Eläkepäivinä se kirjeenvaihto löysi tiensä kansioihin, jolloin isän kirjeet olivat yhdessä kansiossa ja äidin kirjeet toisessa. Kolmannessa oli isän vanhempien ja sisarusten kirjeet ja neljännessä äidin kotoa tulleet kirjeet. Joskus niitä minäkin vähän silmäilin.

Viimeisinä vuosina isä luki näitä ”torronaikaisia” kirjeitä äidille, kun äiti ei oikein enää muuhun reagoinut Parkinsonin sairauden himmentäessä ajatuksen juoksua. Näitä kirjeitä äiti kommentoi. Se oli vanhempieni viimeinen yhteydenpitokanava.

Vanhempieni kuoleman (2009) jälkeen aloin selvitellä jäämistöä ja vähitellen aloin kirjoittaa myös näitä kirjeitä puhtaaksi. Vasta kun sain kaiken tietokoneelle ja pääsin järjestämään kirjeitä aikajärjestykseen, sieltä löytyi Tarina.

Tammelan Torron koulun opettajat tutustuivat, rakastuivat ja kihlautuivat vuonna 1948 puolen vuoden sisällä. Ensio lähti armeijaan, jolloin kirjeenvaihto alkoi. Näin tutustuttiin niin, että alettiin jo suunnitella häitäkin, kirjeitse. Häät pidettiin Teurolla, äidin kotitalon, Peltoniemen pihalla.

Elämä ei kulje aina niin suoraviivaisesti kuin sitä suunnitellaan. Sirkan vakava sairaus sotki suunnitelmat. Se tapahtui meidän jälkipolvien onneksi, sillä muutenpa noista pitkistä kuukausista ei olisi tehty muistiinpanoja opettajamaisella tarkkuudella.

Torrolta pariskunnan tie kulki Sysmän kautta Honkilahteen, nykyiseen Euran kuntaan, missä minäkin sitten synnyin ja kasvoin. Vasta äidin jäätyä eläkkeelle vuonna 1982, vanhempani muuttivat jälleen Tammelaan, Teuron koululle, missä isäni oli vielä viisi vuotta opettajana.

Kehyskertomuksen olen sommitellut tosiasioihin pohjautuen. Vuosituhannen vaihteessa asuimme oman perheeni kanssa vuoden Espanjassa. Epäilemättä vanhemmillani oli paitsi ikävä, myös aikaa paneutua oman yhteiselämänsä alkuvaiheisiin. Valitettavasti he eivät eläessään nähneet kirjeitään aikajärjestykseen järjestettynä, mutta eliväthän ne tarinat heidän mielessään.

Olin vakuuttunut koko kirjoitusprosessin ajan, että tämä on myös julkaistava. Sitkeyttähän 560 sivun lukeminen vaatii. ”Mahtava lukukokemus, liikuttava tarina!” ”Se otti omakseen ja vei mennessään.  

Tammelasta Päivi Toikka toteaa:
Tammela on aina ollut minun kartallani, milloin mummolana, milloin kesämökkipaikkakuntana ja jälleen lasteni mummolana. Vuonna 2006 asetuin asumaan äidin kotitaloon. Voisiko minua siis kutsua toisen polven paluumuuttajaksi?

Kateederin takana
Toikka Päivi

• 2013 (Mediapinta)
• Tammela
• henkilöhistoria, opettajat, Teuro, Torro,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna--kirjastoissa.

Tuotanto:

Kateederin takana (Mediapinta, 2013)

Ote kirjasta Kateederin takana:

Taivas oli niin kirkkaan sininen. Kotikoivujen lehvät soivat häävirttä. Osa minusta liiteli siellä korkealla lähellä taivasta. Vain toinen osa kuunteli rovastin sanoja avioliitosta. Kysymyskohdassa alkoi sydämeni sykkiä kiivaammin. Kuulin Sinun miehekkään vastauksesi. Nyt kysytään minulta. Tahdon, totta kai tahdon. En osannut sanoa sitä tarpeeksi äänekkäästi, mutta kuulittehan Sinä ja rovasti edes sen. Rovastin onnitteluihin loppui vihkimisosa. Olimme jo mies ja vaimo. Ja onnea oli kyllä, mutta vastaisen varalle oli otettava ne vieraidenkin onnen ja siunauksen toivotukset. Ei ollut yhtään vaikea hymyillä aurinkoisesti toista sataa kertaa. Hymyiliväthän taivaan aurinko sekä meidän onnemme aurinkokin kilpaa keskenään. Lopulta pääsimme istumaan ylhäiseen yksinäisyyteemme. Meillä oli hauskaa ihan vaan kahdestaankin. Raikukin tuli sentään vielä onnittelemaan. Torvisoittokunta soitti ja Torron kuoro lauloi. Sitten tait. Hyyrynen esitteli meille Nummisuutarin Eskon ajatuksia avioliitosta. Sirkka tulee Ensioksi ja Ensio Sirkaksi. Sanottakoon meitä sitten Sirkka-Ensioksi tai Ensio-Sirkaksi. Muut ihmiset näyttivät viluisilta. Jopa tultiin minullekin tarjoamaan takkia.  Enhän minä sunkaan palellut. Minun oli juuri sopivan lämmin. Ehkä minä en sitten oikein pystynyt reagoimaan tosiasioihin, ainakin ihmiset hyväntahtoisesti hymyilivät minun maailmankatsomukselleni.

Rakas Ensioni. On sittenkin mukava olla naimisissa Sinun kanssasi, vaikka olemmekin erossa. Onhan nämä kirjeet meidän välillämme. Saammehan näin kirjoitetut muistiinpanot elämämme alkutaipaleen tapahtumista ja tunnelmista. Pelkkinä muistinvaraisina ollessaan ne helposti voisivat unohtua ja muuttua.  Kaipaus syventää rakkautta. Varmaan vielä tulee sellainenkin aika, jolloin saamme olla tarpeeksemme yhdessä. Nyt meidän pitää kasvaa kestämään yhdessäolon myötä- ja vastamäet ja ennenkaikkea se harmaa arkikin, jossa joskus voimme molemmatkin olla aallonpohja-ojassa. Silloin vasta kysytään, minkä arvoista rakkautemme on.

Sinua äärettömästi kaivaten

oma vaimosi Sirkka Toikka