Lounakirjailijat - Lounais-Hämeen kotiseutukirjailijat -tietokanta

Kirjailijat

Tuominen PirjoKuva: Tammi / Hilkka Kotkamaa

Tuominen Pirjo

  • Oikea nimi Pirjo Rantanen
  • s. 06.02.1939 Lappeenranta
  • Ekonomi, MAT
  • Kirjailija
  • Asunut Forssassa vuosina 1983-1985

 

Esittely

Nykyisin Sastamalassa asuva kirjailija Pirjo Tuominen (oik. Rantanen) on asunut Forssassa vuosina 1983-1985. Lounais-Häme esiintyy hänen tuotannossaan kuitenkin vasta myöhemmin.

Forssa on esillä sivuosassa teoksessa Sillat yli joen (2002). Teoksessa Tuominen kuvaa mm. 1900-luvun alun forssalaista tehdasyhteisöä, sen johtoon nousevaa kauppaneuvos Alfred Viljasta ja Forssaan muuttanutta kutojatarta Siiriä.

Linnat-romaanissa (2005) Pirjo Tuominen on uppoutunut Björkmanin suurliikemiessuvun historiaan ja seurannut suvun jäsenten vaiheita kirjeiden ja arkistomateriaalin avulla. Tiivimmin seurataan Suomeen asettuvan Lars Magnus Björkmanin elämää. Ajallisesti teos sijoituu 1800-luvun alkuun, jolloin Suomi liitettiin osaksi Venäjää. Teoksessa liikutaan pitkiä matkoja. Ruotsalaisen suvun suuromaisuus sitoo sen jäseniä esimerkiksi Fiskarsiin, Orisbergiin, Wuojoelle. Myös Jokioisten kartano kiinnostaa Lars Björkmania.

Palkinnot:

Suuren Suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1995
Satakunnan Kirjallisen Kerhon Nortamo-palkinto 2000

TuotantoOtteitaLisätietoja

« Takaisin

 
 
 
login Synergia Foxy