Kirjailijat

Forssan Koijärvellä asuva toimittaja ja kirjailija Pirjo Poutanen kertoo haastattelussa runoteoksensa Saat ilostani puolet (2002) synnystä ja muutenkin kirjoittamisesta.

Opiskeluaikoinani en voinut kuvitellakaan, että julkaisisin jonain päivänä runoteoksen. Runojen kirjoittaminen oli ikään kuin itsekseen puhumista, elämän prosessoimista kirjoittamalla. Aluksi kirjoitukseni olivat pitkiä rukouspäiväkirjoja. Oli luontevaa, että Isä Luoja tuli mukaan keskusteluun, ja silloin runot muuttuivat lyhyemmiksi ja koko prosessi muuttui. 

Minulla oli kasassa hirveä määrä materiaalia, jota käytinkin erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi luennoilla. Ihmiset alkoivat kysellä, mistä runojani voisi lukea lisää, ja siitä lähti ajatus runokirjan julkaisemisesta. Näytin runojani Päivä-osakeyhtiön Merja Pitkäselle, joka innostui asiasta.

Minulle oli todella korkea kynnys siinä, annanko runojani julkaistavaksi vai en. Runot eivät ole fiktiivisiä, vaan ne liittyvät elämään. Kirjoittaminen on tapani käsitellä asioita. Runot ovat pyrkimystä ymmärtää itsensä osana elämän kokonaisuutta, pyrkimystä ymmärtää elämän eri aspekteja, myös pyrkimystä sietää kipua.

Runoille kävi niin kuin rakkaille lapsille maailmalle lähtiessä käy: käsistä päästettyä ne alkoivat elää omaa elämäänsä, niistä irtautui, eivätkä ne jääneet roikkumaan mukanani. Tällainen oli minun prosessini. Runot vain syntyivät, ei ollut mitään päätöstä, että nyt istun alas ja kirjoitan runokirjan.

Kirjallisia esikuvia minulla on paljon. Muutamia mainitakseni: Lauri Viita, Aale Tynni, Eino Leino ja Lassi Nummi. Eeva-Liisa Manner on vaikuttanut minuun merkittävästi. Ensimmäisen kokonaisen runoteoksen nuorena luin Kaarlo Sarkialta. Nykyisistä runoilijoista pidän Tommy Tabermannista ja Maaria Leinosesta.

Runojani on julkaistu myös teoksissa Ystävien kesken (2001) ja Oma kirja joulusta (2003). Myös muihin kuin kaunokirjallisiin teoksiini ja toimitustöihini olen liittänyt kaunokirjallisia elementtejä. Esimerkiksi teoksessa Ruokamaisemia Hämeestä (2003) olen sijoittanut reseptien joukkoon tarinoita ruokalajeista. Myös kuvalla on teoksissani tärkeä osa. Olen huomannut, että kuin ihmeen kautta teksteihini löytyy aina jostain juuri sopivat kuvat.

Historiikit ja yleensäkin toimitustyöt ovat luomisprosesseja siinä kuin kaunokirjallisetkin teokset. Myös niissä voidaan tuoda esiin uusia näkökulmia, epäsovinnaisiakin. Minusta on vain hauskaa, jos kirjoissa on yllätyksiä. Minulle muu kirjoittaminen on myös siinä mielessä tärkeää, ettei runojakaan olisi ehkä syntynyt ilman sitä. Kaikessa kirjoittamisessa on mukana tietty herkkyys. Mikään ei ole niin vakavaa tai asiapitoista, ettei mukana voisi olla myös inhimillinen tekijä. Sanotaan, että dokumentaatiot olisi aina tehtävä aikaa vasten, mutta eikö ne pitäisi tehdä myös ihmistä vasten. On kiehtovaa ja haasteellistakin etsiä pehmeämpiä ja elämänläheisempiä näkökulmia.

Olen myös koonnut paljon näyttelyitä, kuten vuonna 2003 kokoamani Osuuspankkiryhmän 100-vuotisnäyttely. Siihen työhön kuului esineistön kokoamisen lisäksi esittelykirjoituksien laatimista sekä elokuvakäsikirjoituksen tekeminen. Muita näyttelyitä olen koonnut Hämeenlinnaan Korttien taloon ja Lahteen Kollin säätiölle.

Lounais-Hämeeseen olen muuttanut vuonna 2000. Tämä on luonnoltaan aivan upeaa ihanan rehevää aluetta! Sosiaalinen kanssakäyminen on täällä maalla erilaista kuin kaupungissa. Suuressa kaupungissa saa rauhassa olla yksin ja valita ne ihmiset, joiden kanssa haluaa olla tekemisissä. Maalla tulee asuinpaikan valinnan myötä valinneeksi myös ihmiset, joiden kanssa on tekemisissä. Aina ei välttämättä ole helppoa tulla hyväksytyksi, jos on muualta muuttanut. Toisaalta huolenpito muista on maalla aivan erilaista kuin kaupungissa. Ellei ikkunasta näy valoa, joku käy tarkistamassa, että kaikki on kunnossa.

Minulle oli totaalinen muutos siirtyä asumaan vanhaan taloon. Täällä on kuitenkin aivan ihanaa, ei tarvitse tehdä töitä jakkupuku päällä. Olen myös oppinut elämään luonnon kanssa, ja tekemään asioita hyvän sään aikana, kuten vanha kansa sanoo.

Lounais-Häme on minun kotiseutuni, koska asun täällä. Olen sitä mieltä, että ihmisen koti on aina siellä, missä hän kulloinkin asuu.

Pirjo Poutasen runoteos Saat ilostani puolet (2002) muistuttaa ilon ihmeellisestä voimasta: kun sen jakaa, se moninkertaistuu. Surun kun jakaa, se puolittuu. Ilon vastakohtana ei ole suru, vaan välinpitämättömyys ja kiittämättömyys.

Poutanen kirjoittaa runoja, jotka ovat täynnä elämää ja joista riittää jaettavaksi. Hänen tuoreet näkökulmansa innostavat katsomaan harmaatakin päivää toiveikkain silmin: ilo voi olla kädenojennuksen päässä, pienissä asioissa, puolukanvarvuissakin.

Runoja täydentävät valokuvaaja Onni Terävän kauniit luontokuvat.

Kojon nuorisoseura 100 vuotta : kaikissa jotain spesiaalia
Poutanen Pirjo

• 2018
• Forssa
• kylät, paikallishistoriat,

 

Saat ilostani puolet
Poutanen Pirjo

• 2002 (Päivä)
• Forssa
• runot,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallinen tuotanto

Runoteos

Saat ilostani puolet (Päivä 2002)

Runoja teoksissa

Ystävien kesken (toim. Merja Pitkänen) (Päivä, 2001)

Oma kirja joulusta (toim. Merja Pitkänen) (Päivä, 2003)

Muu tuotanto

Paikallishistoriikit ja muut toimitustyöt

Etelä-Hämeen osuuskauppa 1916-1991 : 75 vuotta (Etelä-Hämeen osuuskauppa, 1990)

Hämeenlinna (Tiedotuspalvelu Pirjo Poutanen, 1992)

Elämän puolesta: Maatalouden tutkimuskeskus 100 vuotta (Maatalouden tutkimuskeskus, 1998)

Keskellä elämää: sähköä Hämeenlinnassa sata vuotta (Hämeenlinnan energia, 1999)

Hämeen linna (Cresense, 2000)(2. muutettu p., Inspriro Consulting, 2007)

Hämeen Härkätiellä (Otava, 2002)

Ruokamaisemia Hämeestä (ProAgria Hämeen maaseutukeskus, 2003)

Syli lapselle : 80 vuotta päivähoitoa Hämeenlinnassa (Hämeenlinnan kaupunki, 2008)

Kojon Nuorisoseura 100 vuotta : kaikissa jotain spesiaalia (Kojon Nuorisoseura, 2019)

Toimitus ja runot teoksessa

Seinätön vankila: velkavankeudesta toivon näkymiin (Sininauhaliitto, 2004)  

Otteita teoksesta Saat ilostani puolet (2002)

Vain rauhallisesti
kävellessä voi
nähdä vanamon.
Pysähtyä
pitää,
että ymmärtäisi
sen ujon kauneuden.
Vasta sitten kun on painanut posken
sammalta vasten
voi tuntea sen
huumaavan
viipyvän tuoksun.

Vanamon poimin
lehtien väliin talletin
että en unohtaisi
kesän lämpöä
olemassaolon
huumaavaa riemua
ja kauneutta.
Että en unohtaisi
koskaan.

Hyytävä viima repii
lehmusten lehtiä,
oksat mustat ja paljaat.
On hyvä että talletin vanamot.
Muuten en uskoisi todeksi.

***

Vaikka miten puristaa
ja painaa
silti laulan
lapsuuteni
lämpimät polut
auringon koivunlatvassa
lokin sinitaivasta vasten
kuovin huudon ja ruislinnun
mansikkamaidon
ja suopursun tuoksun
laulan laineet
ja iltakellot veden tuomat
laulan unelmani ja uneni
jo silloin todet.
Niin kauan
kuin laulan
elän.

***

Avoimuus on ainoa tie läheisyyteen.
Se merkitsee alttiiksi uskaltautumista.
Kaukana olevia on paljon,
sillä me kaikki pelkäämme rakkautta.

***

Olla kokoisensa:
sopivasti vähetä
tai kasvaa.
Pienenä oleminen
on helpompaa
kuin kasvaminen.
Suostuminen aikuiseksi
tai edes itsensä näköiseksi
vaatii rohkeutta.