Kirjailijat

Forssassa asuva ja Forssan ammatti-instituutissa opettajana työskentelevä Anja Laurila on ennen tietokirjailijan uraansa kirjoittanut kaksi nuortenkirjaa, Perjantaienkeli (1991) ja Kesästä kiinni (1991).

Anja Laurila kertoo kotisivuillaan kirjoittamisensa alkutaipaleesta seuraavaa:

En ole koskaan haaveillut kirjailijan urasta. Lapsena tosin luin valtavasti ja sepittelin näytelmiä ja kerroin jatkokertomuksia kavereille, jotka vaativat, että minun pitää kirjoittaa kirja. 

Lähdin vuonna 1982 kesälomalle öljyvärit ja siveltimet mukanani. Yllättäen tunsinkin kehotusta kirjoittaa nuorten kirjan. Minulla ei ollut kirjoituskonetta mukanani, mutta ostin kirkonkylän kaupasta ruutuvihon ja kuulakärkikynän. Kun asetuin ensimmäisenä aamuna saunan kuistille, minulle ei ollut mitään ajatusta kirjan juonesta eikä henkilöistä. Aloin vain kirjoittaa ja siitähän sitten vähitellen löytyi ajatukset kirjaan ja motiivit kirjoittamiselle. Kirjoitin aamupäivät, enkä muuna aikana lainkaan ajatellut koko asiaa. En elänyt päähenkilöiden elämää enkä suunnitellut tapahtumia.

Kirjoitusprosessinsa kulun Anja Laurila tiivistää haastattelussa seuraavasti:

Ensin kirjoitin yhden version, sitten luin kaikki käsiini saamani uskonnolliset nuorten kirjat ja haastattelin nuoria ja seurakunnan nuoriso-ohjaajaa ja kirjoitin uuden lopullisen version. Monien vaiheiden jälkeen esikoisteos Perjantaienkeli hyväksyttiin kustannettavaksi. Anja Laurila sai itse tehdä kirjansa myös kansikuvan.

Teoksen Kesästä kiinni synnystä Anja Laurila kertoo kotisivuillaan seuraavaa:

Aloin työstää jatkoksi toista kirjaa Annan vaiheista. Lähdin lokakuussa viikoksi yksin mökille. Siellä hiljaisuudessa ja pimeiden iltojen keskellä muokkasin alkuperäisestä käsikirjoituksesta jatko-osan ja lisäsin siihen kustantajan toivomuksesta interrail-teeman. Se olikin helppoa, koska olin ollut yksin interreilaamassa aikuisten interraililla edellisenä kesänä ja hyödynsin niitä juttuja ja mukaan tuli myös tyttären interrail-kokemuksia.

Kirjoittamisensa motiivit Anja Laurila on tiivistänyt kotisivuilleen:

Kirjojen prosessoinnin aikana motiiviksi nousivat seuraavat seikat:
- halusin kertoa evankeliumin nuorille
- halusin rakentaa samaistumiskohteen uskovalle nuorelle
- halusin antaa nuorille pohdittavaa oman seksikäyttäytymisen valintoihin
- halusin vastustaa sielunvaellusoppia
-halusin nähdä miltä uskova äiti näyttää ei-uskovan tyttären silmin

Forssalaisuudesta ja kotiseudun merkityksestä Anja Laurila kertoo haastattelussa seuraavaa:

Teosteni miljöönä oli Forssan tapainen pikkukaupunki omine piirteineen. Isossa kaupungissa kasvaneena katselen lounaishämäläisyyttä edelleen hieman ulkopuolisena. Itseasiassa syrjässä tarkkaileminen on kirjoittamiselle ihan hyvä pohja. Miellän kotiseudukseni edelleen Helsingin, jossa vietän paljon aikaani lapsenlapsiani hoidellen. Viihdyn kuitenkin hyvin myös Forssassa.

Kysymykseen siitä, aikooko Anja Laurila jatkossa julkaista kaunokirjallisuutta, hän vastaa epäillen. Hän pitää itseään nyttemmin pääasiallisesti tietokirjailijana.

Äiti ja tytär : vallan ja rakkauden kehissä
Laurila Anja

• 1996 (Kirjapaja)
• Forssa
• ihmissuhteet, minäkuva, vanhemmuus,

 

Elämänkaarelta
Laurila Anja

• 2017 (Mediapinta)
• Forssa
• runot,

 

Isäni tytär : isäkuva ja naisen identiteetti
Laurila Anja

• 1997 (Kirjapaja)
• Forssa
• ihmissuhteet, minäkuva, vanhemmuus,

 

Kesästä kiinni
Laurila Anja

• 1991 (Perussanoma)
• Forssa
• nuortenkirjallisuus,

 

Lainaksi annettu lapsi : sijaiskoti - kokemuksia ja ajatuksia
Laurila Anja

• 1993 (Kirjapaja)
• Forssa
• lastensuojelu, sijaiskodit, vanhemmuus,

 

Luottamushenkilö tukipylväänä
Laurila Anja

• 2010 (Työväen sivistysliitto)
• Forssa
• ihmissuhteet, luottamushenkilöt, minäkuva, työelämä,

 

Perhepäivähoidon ihmissuhteet
Laurila Anja

• 1994 (Työväen sivistysliitto)
• Forssa
• ihmissuhteet, päivähoito,

 

Perjantaienkeli
Laurila Anja

• 1991 (Perussanoma)
• Forssa
• nuortenkirjallisuus,

 

Toinen mahdollisuus : pitkäaikainen sijaiskotihoito ja aikuistuneen tytön identiteetti, minäkäsitys ja sijaisäitirepresentaatio
Laurila Anja

• 1999 (Tampereen yliopisto)
• Forssa
• lastensuojelu, minäkuva, sijaiskodit, väitöskirjat,

 

Toivo ja Ilona: raportti lastensuojeluprojekteista
Laurila Anja

• 2003 (Diakonia-ammattikorkeakoulu)
• Forssa
• lastensuojelu, sijaiskodit, vanhemmuus,

 

Tunteita ja tarinoita
Laurila Anja

• 2019 (Mediapinta)
• Forssa
• runot,

 

Työ meni - mitä jäi : vaihtoehtoja elämänhallintaan
Laurila Anja

• 1995 (Kirjapaja)
• Forssa
• elämänhallinta, itsetunto, työttömyys,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallinen tuotanto

Elämänkaarelta : [runoja] (Mediapinta, 2017)

Tunteita ja tarinoita : [runoja] (Mediapinta, 2019)

Nuortenkirjallisuus

Perjantaienkeli (Perussanoma, 1991)

Kesästä kiinni (Perussanoma, 1991)

Muu kirjallinen tuotanto

Lainaksi annettu lapsi: sijaiskoti - kokemuksia ja ajatuksia (Kirjapaja, 1993)

Perhepäivähoidon ihmissuhteet (Työväen sivistysliitto, 1994)

Kotihoidon kentällä (Työväen sivistysliitto : Kunta-alan ammattiliitto KTV, 1995)

Työ meni - mitä jäi: vaihtoehtoja elämänhallintaan (Kirjapaja, 1995)

Tukipylväänä pystyssä : elämänhallintaa luottamushenkilöille (TSL : KTV, 1996, lisäp. 1998)

Äiti ja tytär : vallan ja rakkauden kehissä (Kirjapaja, 1996)

Isäni tytär : isäkuva ja naisen identiteetti (Kirjapaja, 1997)

Minäkin opin : varhaiskasvatuksen esiopetus (KTV : TSL, 1997)

”Huominen voi olla parempi mitä eilinen”: tutkimus sijaiskotipojista (Sote-psykologiapalvelu, 2002)

Toivo ja Ilona: raportti lastensuojeluprojektista (Diakonia-ammattikorkeakoulu, 2003)

Sijaiskodista siiville (Forssan ammatti-instituutti, 2004)

Luottamushenkilö tukipylväänä (TSL : JHL, 2010)

Perhehoidon kipuja (T:mi Sote-psykologiapalvelu, 2019)

Tunneloikka aikuisuuteen (T:mi Sote-psykologiapalvelu, 2020)

Ote teoksesta Perjantaienkeli (1991)

-Oletko Anna sairas, kun poskesi punottavat niin kummasti?
-En ole, jumppasin äsken, keksi hän hädissään.
-Niin kai, ehätti Sini sanomaan. –Sen takia sen posket punottaa, ku se on rakastunu.
-Suus kiinni! huusi Anna ja kurkotteli tarttuakseen Sinin tukkaan, mutta isä esti sen.
-Koska Anna menee tanssiaisiin? kysyi Samu.

Hänen teki mieli tarttua Samuakin tukasta, mutta ei viitsinyt, kun se oli niin pienikin ja Sini ennätti taas vastaamaan:
-Ei se voi mennä bileisiin, kun kukaan ei kutsu sitä. Eikä se osaa edes tanssiakaan.

Sini oli osunut arkaan paikkaan. Anna ryntäsi pois pöydästä ja huusi mennessään:
-Mä en enää ikinä tuu syömään. Haistakaa vittu koko porukka!

Anna oli sekä raivoissaan että vapautunut. Nyt hän oli sen sanonut. Haistakaa vittu! Vau, miten hyvältä se tuntui. Monta kertaa hän oli toistellut sitä mielessään, mutta nyt se tuli ääneen. Se oli kuin tiili, joka muurattiin perheen ja hänen väliseen aitaan. Äiti oli aina ollut kauhuissaan tuosta vittu-sanasta. Sen ikäisillä oli kai joku vittu-neuroosi. Se aina valitteli, kun joutui sitä kuuntelemaan koulussa jatkuvasti. Heille oli tehty selväksi, että sitä sanaa ei sitten käytetä kotona edes keskinäisissä riidoissa. Anna arvasi, että kohta äiti olisi oven takana ja niin kävikin.

-Kuule, musta tuntui pahalta, kun sä käytät tuollaista kieltä.
-Se oli tarkoituskin, ja lisää tulee, ellette pidä nokkaanne irti mun asioistani.

Askeleet loittonivat. Anna rauhoittui ja valmistautui lähtöön. Hän oli tähän mennessä kertonut kaikki asiat kotona, kyllä ne Petestäkin tiesivät. Mutta nyt tulisi raja. Hänestä tuntui kuin olisi liukumassa jännittävään aikuisempaan maailmaan pois perheen sisältä. Nyt hän alkaisi elää itsenäistä elämää, eivätkä hänen asiansa kuuluneet kenellekään muulle.

Anja Laurilan kotisivut