Kirjailijat

Tammelan Kaukolasta syntyisin oleva Marja Vähä-Herttua on kirjoittanut lapsuudenmuistelmiaan kirjaksi Poppelipihan likka (2012). 

Marja Vähä-Herttua kertoo, että ajatuksen kirjan kirjoittamiseen sai aikaan tyttärentytär Enni. Jo ennen kouluikää hän halusi jatkuvasti kuulla tarinoita isoäitinsä lapsuudesta. ”Mamma, kerro taas, minkälaista oli ennen vanhaan”.

Kirjoittelin tarinoita neljän vuoden ajan. Joskus tuli pitkiäkin pausseja, mutta molemmat tyttäreni kannustivat minua jatkamaan. Olen heille kiitollinen siitä.

Vähä-Herttua on myös hionut kirjoittajantaitojaan kahdella laajalla kirjoittajakurssilla.

Synnyinseutu on Vähä-Herttualle tärkeä:

Lounais-Häme ja erityisesti Tammelassa sijaitseva lapsuuden kotikyläni Kaukola tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kaikkina menneinä vuosikymmeninä olen joka kesä vieraillut siellä sukulaisteni luona ja kävellyt lapsuuteni polkua pitkin Pitkällelammille. Tuoksuvat suopursut, vaatimattomat valkeat vanamot ja karvaiset kihokit kuuluvat minun ihanimpiin kokemuksiini siellä. Unohtaa ei myöskään sovi uintinautintoja lammissa, jonka vettä eivät mitkään tuulet heiluta.

Poppelipihan likka
Vähä-Herttua Marja

• 2012 (Omakustanne)
• Tammela
• Kaukola, muistelmat,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kirjallinen tuotanto

Poppelipihan likka (omakustanne, 2012)

Otteita kirjasta Poppelipihan likka:

Poppelipihan likka syntyi kypsän viljan aikaan vuotta ennen sodan syttymistä kotonaan Tammelan Kaukolassa. Hän syntyi aikaan, jolloin ruispellossa vielä kasvoi ruiskaunokkeja, ja ojanpenkat tuoksuivat kypsistä kuminoista.

Väki on aamulla aloittanut kotipellolla rukiin niiton. Pellolla on ainakin seitsemän henkeä. Kaksi miestä niittää. Naiset sitovat lyhteitä kuhilaiksi. Äiti on hädin tuskin saanut aamulypsyt lypsettyä, kun hän huomaa, että poltot alkavat. Äidillä on kuitenkin huoli päivällisestä, joka pitäisi saada valmiiksi. Hän pyytää Tyyneä juoksemaan pellolle ja kertomaan papalle, että nyt pitäisi lähteä hakemaan kätilö Portaasta. Pappa kiirehtii pihaan, ottaa hevosen tallista, valjastaa sen kirkkorattaisiin ja ajaa karauttaa viiden kilometrin päähän. Tullessa hänellä on kyydissään kätilö, joka salaperäisine nahkalaukkuineen menee suoraan makuukammariin. Siellä äiti tuskailee poltoissansa.

Kyökissä Tyyne lisää valkeeta pesään ja vettä kattilaan Luostariselta saamansa ohjeen mukaan. Sen jälkeen hän juoksee nopeasti vinttikammariin herättämään Ritvan. Tu pian, nysse kakara syntyy!

He pinkaisevat kyökkiin ja makuukammarin oven takaa kuuluu huutoa ja voihkintaa, kunnes se yhtäkkiä loppuu. Vauva parahtaa. Ei kestä kauan, kun kätilö tuo kyökkiin Tyynelle, Ritvalle ja Pirkolle nähtäväksi nyytin, josta näkyy vain punottava, ryppyinen naama.

__

Luvussa Karttu, sarka ja lasiomena Vähä-Herttua muistelee lapsuuden kesäleikkejä omenapuiden alla:

…Siinä maassa maatessani tunnen nenässäni herkullisen tuoksun. Käteni osuu vaalean vihreään omenamollukkaan. Vesi nousee kielelle, nieleskelen sylkeäni. Melkein jo haukkaan palan, kunnes muistan Martta-tädin sanoneen: Kaikkien muiden puiden omenoita saa syödä, mutta ei lasiomenoita. Ne viedään kauppaan myytäväksi. Olen huolimaton, Antti näkee minut piilosta. Marjan nimet kirjoihin, hän huutaa. On noustava ja mentävä. Seuraavaksi joudun minä olemaan etsijänä