Kirjailijat

Forssan kehräämöalueesta kertovan Rimppa soi! -oppaan kirjoittanutKristiina Huttunen kertoo kirjan taustasta ja syntyprosessista seuraavasti:

Kehräämöoppaan tekstit ovat syntyneet osana työtäni projektitutkijana Forssan museossa. Idea oppaasta kuuluu museonjohtaja Kati Kivimäelle ja kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen-Kannistolle, joiden väsymättömän ja sinnikkään työn ansiosta opas on nykymuodossaan olemassa.

Kirjan tekstejä oli mielenkiintoista kirjoittaa – preppaajina, tsemppaajina ja kielentarkastajina toimi lukuisia henkilöitä sekä kirjan toimituskunnan että Wahren-keskuksen sisällä. Lisäksi apuna oli Forssan historian tuntijoita. 

Suhdettaan Forssaan Huttunen kuvaa näin:

Olen työvorssalainen eli ajan Forssaan työpäiväaamuina auringon noustessa ja kiurujen laulaessa. Työmatkalla Forssaan olen nähnyt kaksi ilvestä, lukuisia kurkia ja joutsenia, töyhtöhyyppiä, kuovin, mäyrän, supikoiran, peuran ja metsäjäniksen. Parkkeeraan autoni Kehräämön vanhojen rakennusten katveeseen. Minulle Forssa merkitsee kaunista, historiallista miljöötä, rikasta luontoa sekä kivoja ihmisiä.

Rimppa soi! : Opas Forssan kehräämöalueelle
Huttunen Kristiina

• 2012 (Forssan Kirjakeskus)
• Forssa
• Kehräämöalue, tekstiiliteollisuus, teollisuusrakennukset,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kirjallinen tuotanto

Rimppa soi! : opas Forssan kehräämöalueelle (Forssan Kirjakeskus, 2012)

Ote teoksesta Rimppa soi! : opas Forssan Kehräämöalueelle (Forssan Kirjakeskus, 2012)

Piippu

Piippuaukio Kehräämöalueen keskellä on saanut nimensä korkeasta savupiipusta, jonka kautta höyrykattiloita lämmittävien tulipesien savu tuprusi taivaalle. Ensimmäinen tehtaanpiippu oli rakennettu kiinni vuonna 1872 palaneen kehräämön ulkoseinään. Nykyinen piippu rakennettiin vuonna 1896. Alkujaan viisikymmenmetristä piippua on lyhennetty kahteen otteeseen ja sen pituus on tänä päivänä kolmekymmentäkuusi metriä. Pihan alla kulki putkisto, jonka kautta savu ohjautui kehräämörakennuksen pannuhuoneesta piippuun. Vuonna 1984 piippua uhkasi purkaminen, mutta se päätettiin kuitenkin säilyttää. Sittemmin piippua on korjattu ja vahvistettu vanteilla.

Kehräämön varhaisvuosina työ- ja ruoka-ajoista sekä palohälytyksistä ilmoitti puuvillamakasiinin päädyssä oleva kello. Se jäi pois käytöstä, kun Viksbergin kutomon tehtaanpiipun yhteyteen valmistui voimakasääninen höyrypilli, joka ilmoitti molempien tehtaiden työväelle sen, missä vaiheessa työpäivää oltiin. Pillin soittoajat vaihtelivat eri aikakausina työpäivän pituuden mukaan.

Työpäivien pituutta määritti kulloisenkin ajan tapa ja kehittyvä työaikalainsäädäntö. 1860–70- luvuilla työpäivä alkoi kehräämöllä kymmenen yli viisi aamulla. Työpäivä kesti iltakahdeksaan, aattopäivisin ja lauantaisin koneet seisautettiin viideltä. Vesivoiman edullisuuden takia kehräämöllä tehtiin myös kahdentoista tunnin yötyövuoroa aina vuoteen 1895 asti. Vuonna 1903 siirryttiin kymmentuntiseen työpäivään ja vuonna 1917 valtakunnallinen työaikalaki lyhensi työpäivän pituutta kahdella tunnilla lisää. Kehräämöllä työajan seurantaan käytettiin 1920-luvulta lähtien rimppaa eli salin sisällä soivaa automaattista kelloa. Sota-ajan jälkeen siirryttiin käyttämään punotusta, punaista lamppua, joka oli työaikana sammuksissa ja syttyi palaamaan tauon tai kotiinlähdön merkiksi. Punotuksen korvasivat aikanaan työntekijöiden kellokortit.

Talvi- ja jatkosodan aikana tehtaanpilli ilmoitti ilmahälytykistä. Sodan jälkeen pilli jäi käytöstä pois osin siksi, että sen ääni yhdistyi ihmisten mielissä enemmän sota-ajan ilmahälytyksiin kuin työpäivän alkamis- ja päättymisaikoihin.