Kirjailijat

Somerolla syntyneen ja nykyisin Tampereella asuvan Aino Penttilän kirjoittama Punatiiltä ja keltamultaa : tehdasrakennuksia ja koteja Forssassa ja Jokioisilla julkaistiin Forssan Kirjakeskuksen kustantamana vuonna 2012. Kirjan upeat kuvat ovat valokuvaaja Ville Mäkilän ottamia.

Teoksensa taustasta ja valmistumisprosessista Penttilä kertoo näin:

Ajatus kirjan kirjoittamisesta syntyi vuosina 2007–2008, kun ideoin ja toteutin yhdessä valokuvaaja Ville Mäkilän kanssa kuusiosaisen Forssan arkkitehdit -juttusarjan Forssan Lehteen. Saimme juttusarjasta paljon myönteistä palautetta. Ihmiset halusivat tutustua kotikaupunkinsa ja sen lähialueen rakennuksiin pintaa syvemmältä.

Kun juttusarja loppui, meistä tuntui, että monen kiinnostavan rakennuksen tarina jäi vielä kertomatta. Lisäksi huomasimme, että Forssan ja sen lähialueiden rakennuksista ei ollut aikaisemmin kirjoitettu kovin laajasti. Halusimme tehdä kirjan joka kertoisi rakennusten historiasta ja nykytilanteesta kiinnostavasti ja raikkaasti. Vuonna 2010 haimme apurahaa kirjahankkeellemme Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahastolta. Saimme apurahan ja aloitimme kaksi vuotta kestäneen työmme.

Vaikka juttusarjamme oli antanut hankkeellemme hyvän lähtökohdan, kirjan tekeminen vaati valtavasti ennakkosuunnittelua ja taustatutkimusta. Myös sopivien kohteiden löytäminen osoittautui yllättävän hankalaksi, ja alkuperäinen kohdelistamme muuttui matkan varrella moneen kertaan. Aloitimme hankkeen kesällä 2010, ja ensimmäiset kuukaudet kuluivat lähes kokonaan taustatiedon etsimisessä ja haastattelujen parissa. Ville aloitti tuolloin myös rakennusten valokuvaamisen.

Teimme kirjaa töiden ja opiskelujen ohessa, emmekä asettaneet sille tiukkaa aikataulua. 

Minulle kirjan tekeminen oli mukavaa vaihtelua, sillä se antoi mahdollisuuden sanomalehtitekstiä luovempaan kirjoittamiseen. Oli myös hienoa päästä tutustumaan vanhoihin rakennuksiin ja oppia lisää Forssan seudun historiasta. Tutustuin kirjaprojektin aikana myös moniin kiinnostaviin ihmisiin. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi koteihin ja työpaikoille. 

Kirjan kirjoittamisprosessi vaati aikaa ja keskittymistä. Apurahan ansiosta pystyin pitämään jonkin aikaa vapaata varsinaisesta työstäni. Nautin kirjoittamisesta ja asioihin perehtymisestä. Tekstin viimeistely ja faktojen tarkistaminen veivät suuren osan kirjoitusajasta.

Koska valokuvat ovat tärkeä osa kirjan kerrontaa, käytimme Villen kanssa paljon aikaa niiden valitsemiseen. Teksti ja kuvat pelaavat yhteen, mutta samalla ne antavat lisätietoa ja täydentävät toisiaan. 

Kirja julkaistiin helmikuussa 2012. Sitä edeltävät kuukaudet käytimme viimeistelyyn ja kirja ulkoasun hiomiseen. Vinkkelissä pidetty julkaisutilaisuus ja kirjaan liittyvä valokuvanäyttely olivat hieno päätös urakallemme. 

Suhdettaan Forssaan Penttilä kuvaa seuraavasti

Asun toisessa punatiilikaupungissa, Tampereella, joten Forssaan on aina kotoisa tulla. Forssa on yllättänyt minut rikkaalla historiallaan ja kauniilla rakennuksillaan. Kun katsoo tarkasti ympärilleen, elementtitalojen valtaamasta kaupungista löytyy jotain aivan muuta. 

Punatiiltä ja keltamultaa: tehdasrakennuksia ja koteja Forssassa ja Jokioisilla
Penttilä Aino

• 2012 (Forssan Kirjakeskus)
• Forssa
• arkkitehtuuri, teollisuusrakennukset,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kirjallinen tuotanto

Punatiiltä ja keltamultaa: tehdasrakennuksia ja koteja Forssassa ja Jokioisilla. (Forssan Kirjakeskus, 2012)

Ote teoksesta Punatiiltä ja keltamultaa : tehdasrakennuksia ja koteja Forssassa ja Jokioisilla (Forssan Kirjakeskus, 2012)

Punatiilinen voimalaitos on kuin portti kahden maailman välillä. Sen toisella puolella voi ylittää sillan ja astua Forssan menneisyyteen, tehdasrakennusten katveeseen. Loimijoki on luonnollinen raja voimalaitoksen ja muun tehtaan välillä. Raja on myös henkinen. Voimala on toisaalta osa kutomoaluetta, toisaalta erillään. Voimalaitos on aina ollut oma maailmansa. Asian vahvistaa voimalaan vuonna 1974 pestattu Jouni Ahlgren. 

”Voimalaitoksen porukka oli eristäytynyt varsinaisesta tehtaan väestä, vaikka me kuuluimme tehtaalaisiin yhtenä osastona. Moni lämmittäjistä ei ollut koskaan edes kävellyt tehtaan puolella, ja koko tekstiilitehdasalue jäi useimmille vieraaksi.”

Voimalaitos ei myöskään kuulu sen naapuritontilla vallitsevaan maailmaan. Jyhkeän laitoksen viereiselle tontille kohosi muutama vuosi sitten nykyelämän tunnusmerkki: ostoskeskus. Tiiliverhoiltu, valtava halli ei pysty kilpailemaan vaikuttavuudellaan lähes 90-vuotiaan voimalan kanssa. Siltä puuttuu luonne, kirkkaista mainosvaloista huolimatta.