Kirjailijat

Marjo-Riitta Ventola tylskenteli ohjaajana Forssan teatterissa 1980-luvulla. Tätä aikaa hän kuvaa julkaisussa Raportti "Forssan Mallista : harrastajateattein koulutuskokoilusta vuosina 1984-1986". Ventola ohjasi näytelmiä myös muissa lounaishämäläisissä harrastajateattereissa. Teostaan koskeviin kysymyksiin hän vastaa seuraavasti:

Mistä idea teoksen teksemiseen tuli? Mistä kaikki alkoi?

Aikuiskavastus ja vapaa sivistystyö kiinnostivat minua. Halusin kehittää suomalaista harrastajateatteritoimintaa ja tarkastella, miten sitä voisi kehittää käyttäen uudempia oppimisen menetelmiä ja filosofiaa. Mielestäni suomalaisen ammattiteatterin koulutuksen siirtäminen suoraan harrastajateatteriin ei ollut mielekästä, koska samalla siirrettiin hyvin ohjaajakeskeisiä ja autoritäärisiä oppimisen ja toiminnan muotoja. Näin harrastajateatterin yhteisöllisenä oppimisen ja kasvun paikkana. Tosin silloin ei yhteisöllisyydestä puhuttu. Me koulutuksesta kiinnostuneet harrastajateattereissa työskentelevät etsimme harrastajateattereiden "oman näköistä" toimintatapaa.
Toiseksi olin kiinnostunut brasilialaisen teatteriohjaaja Augusto Boalin ajattelusta ja menetelmistä. Hän painotti demokraattisia ja voimavaroja antavia työmuotoja. Halusin soveltaa niitä työhöni. Nämä sovellukset ovat johtaneet työssäni osallistavan teatterin muotojen kehittämiseen, joten aika oli kauaskantoinen suhteessa omaan ammatilliseen käyttöteoriaani.

Millainen kirjan valmistumisprosessi oli?

Muistan, että työskentely teatterissa oli antoisaa ja samalla haastavaa. Liian haastavaa suhteessa osaamiseeni. Silloin ei vielä tunnettu teatteri-ilmaisun ohjaajakoulutusta, joka olisi antanut pohjaa ryhmän ilmiöiden ja valtasuhteiden tarkasteluun. Yliopisto oli antanut vain osittain tietoa työn pohjaksi. Olin innosotunut ja opin käytännön kautta, yhdessä teatterilaisten kanssa, ja se oli pakitsevaa myöhempää ammattilaisuutta ajatellen.
Olen soveltanut saamaani tietoa monta kertaa sen jälkeen esimerkiksi kouluttaessani ammattikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun ohjaajia. Myöhemmin, Jokioisilla työskennellessäni käytin jo tietoisesti uusia, osallistavia työmuotoja, joista käytetään myös nimitystä yhteisöteatteri. Itse julkaisun valmistaminen oli ensimmäinen kirjallinen työni ja prosessi siten ihmeitä täynnä. Työväen Näyttämöiden liitto ei aluksi ollut kovinkaan kiinnostunut julkaisusta ja työ makasi pitkään odottamassa. Minusta teatterilaiset ansaitsivat työnsä julksitamisen ja siksi muistutin asiasta sinnikkäästi. Lopulta valmistunut teos sai tyylikkään ulkoasun ja antoi oikeutta harrastajien laadukkaalle toiminnalle.

Mitä Forssa merkitsee sinulle?

Olen kotoisin Kanta-Hämeestä, joten Lounais-Häme tuntui siellä työskennelessäni kotoisalta,v aikka maisevat vähän erosivatkin hattulalaisista katajien koristamista mäkimaisemista. Olen kiinnstunut murteista ja uudet murteet kuulostivat hauskoilta. En koskaana asunut Forssan alueella, joten muistan bussi- ja automatkat maaseudun halki eri vuodenaikoina. Myöhemmin seurasin Lounais-Hämeen taidetoimintaa jonkin verran Loimaan seudun kautta, koska työskentelin siellä läänintaiteilija-aikoinani. Muutettuani pois Hämeestä en ole enää seurannut alueen teatterielämää. Forssan alue merkitsee minulle henkilökohtaisia ammatillisen kasvun vuosia. Minulle tarjottiinn avoimesti mahdollisuuksia kokeilla uusia työmuotoja.

Raportti "Forssan Mallista" : harrastajateatterin koulutuskokeilusta Forssan Teatterissa vuosina 1984-1986
Ventola Marjo-Riitta

• 1987 (Työväen Näyttämöiden Liitto)
• Forssa
• teatteri,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Ohjaukset harrastajateattereissa Lounais-Hämeessä

Forssan Teatteri: Wuolijoki, Niskavuoren naiset, Uusi-Hakimo, Sampo (1984-1986)

Rauhaniemen kesäteatteri: Lassila – Turkka, Tulitikkuja lainaamassa (1984), Jotuni, Tohvelisankarin rouva (1985)

Ypäjän Musiikkiteatteri: Syvänne, Kuisma ja Helinä (1985-1986)

Jokioisten kunta: Uusi-Hakimo, Kepin ja kellon alla. Jokioisten kunnan juhlanäytelmä yhteisöteatteriprojektina  (1998) 

Kirjallinen tuotanto

Lasten- ja nuortennäytelmäluettelo 1992 (koonnut Marjo-Riitta Ventola ; piirrokset: Opintien koulun yläasteen oppilaat) (Suomen harrastajateatteriliitto, 1992)

Teatteri-ilmaisun perusopetusta toteuttamaan (Suomen harrastajateatteriliitto, 1993)

Kohti teatteri-ilmaisun perusopetusta (Suomen harrastajateatteriliitto, 1994)
Pilottiseuranta teatteri-ilmaisun perusopetuksesta (yhdessä Merja Koskiniemen kanssa) (Suomen kuntaliitto 1997, 2. p. 1999)

Draamaa ja teatteria yhteisöissä (toim. Marjo-Riitta Ventola & Micke Renlund) (Helsingin ammattikorkeakoulu, 2005, 2. p. 2007)

Ote teoksesta Raportti ”Forssan Mallista” (1987)

Harrastajateatteri paikkakuntansa kulttuurielämässä

Harrastajateatteri vaikuttaa paikkakunnallaan kahdella tavalla, yhdistyksenä ja teatteriesitystensä välityksellä. Teatterin itselleen asettamista tavoitteista, mutta myös paikkakunnan muusta teatteritarjonnasta riippuu, miten paljon toiminta painottuu teatteritarjontaan tai vastaavasti harrastusmahdollisuuksien tarjoamiseen.
   Oman toiminnan lisäksi teatterin asema paikkakunnan kulttuurielämässä määräytyy mahdollisen taustaorganisaation mukaan. Sitä kautta voi myös ohjautua taloudellista tukea, esityspaikka tai vaikutusvaltaisia tukijoita.
   Yleisön käsitykset teatterista muovautuvat pääasiassa esitysten myötä. Ohjelmistolinjan muuttaminen saattaa olla vaikeaa, varsinkin jos ensimmäisillä töillä on saavutettu suosiosta ja tietynlainen imago. Yleisön odotukset voivat johtaa harrastajateatterin kohti esityskeskeisyyttä ja tuotannollista toimintaa. Päättäjät pitävät usein jatkuvaa, tuottavaa esitystoimintaa ainona avustuksen myöntämisen kriteerinä. Näkemättä ainuttakaan esitystä. Myös harrastajat kokevat monet käytännön asiat harrastustaan rajoittavina: tilat, rahat, yleisö jne.
   Ehkä pienet teatteriryhmät, jotka ovat syntyneet enemmänkin jäsenistön tarpeista kuin yleisön odotusten täyttämisestä, pysyvät joustavimpina. Ne etsivät tai joutuvat etsimään itse yleisönsä ja pystyvät tarjoamaan vaihtelevampaa ohjelmistoa. Pieniksi jäävät budjettinsa ne tasapainottelevat usein kekseliäästi. Tai oikeammin, jäsenistöä eivät perinteiset teatterikäsitykset ja ennakkoluuloisuudet paina. Tehtävänsä tehtyään ne saattavat kuolla pois, mikä ei tietenkään ole soveliasta nykyisen suunnitelmallisuuden ja avustusajattelun aikana. Tosin julkista tukea ne tuskin ovat kovin paljon elinaikanaan nauttineet.
   Harrastajateattereilla olisi monia mahdollisuuksia osallistua paikallisen kulttuurikeskusteluun ja vaikuttaa virallisina aloitteentekijöinä, mikäli harrastajat eivät piiloutuisi kulisseihinsa ja pyörisi suljetuissa piireissään. Samoin yhteistyö toisten kulttuurijärjestöjen kanssa tuntuu kaatuvan usein keskinäiseen kahnaukseen.