Lounakirjailijat - Lounais-Hämeen kotiseutukirjailijat -tietokanta
Forssan seudun kunnat
 

Kirjailijat

 

Isotalo Merja

  • s. 08.08.1953 Tampere
  • FM
  • kulttuuriyrittäjä
  • Asunut Forssassa vuodesta 1981

 
Esittely

Merja Isotalo on toiminut mm. Forssan kaupungin kulttuuritoimenjohtajana ja kulttuurisihteerinä, tutkijana Lounais-Hämeen museossa, Lounais-Hämeen bibliografian laatijana sekä useissa kirjasto-, kulttuuri- ja matkailualan suunnittelu- tutkimus- ja johtamistehtävissä. Hän kertoo kirjeitse tehdyssä haastattelussa kirjoittamisesta sekä ajatuksistaan Forssasta:

1. Kirjoittamisen lähtökohdat

Kirjoittaminen on ollut osa työtäni jo opiskeluajoista lähtien. Siitä kertoo myös ensimmäinen "erillisjulkaisuni" eli 6-sivuinen opas Loimaan Vesikosken Vanhanpuolen museomyllystä. Pääsin Loimaan kaupungille myllyn museoijaksi ensimmäisen kerran vuonna 1978 kesätöihin ja myöhemmin kirjoitin myllystä ja myllylahkosta myös 120-sivuisen historiikin.

Siihen liittyy myös pieni anekdootti, joka sekin kertoo kirjoittamiseni alkuvaiheista. Kansatieteen professori Ilmar Talven ansiota on, että sain ensimmäinen varsinaisen artikkelini julkaistuksi. Tein proseminaarityöni joulunajasta ja -vietosta Viipurissa 1800-luvun lopulla ja hänen mielestään se oli sen verran hyvä, että hän lähetti sen Kotiseutu-lehteen. Kun sitten vein hänelle myöhemmin Vesikosken myllyn historiikin, hän valitti, että miksen tuonut käsikirjoitusta hänelle nähtäväksi, hän olisi ilman muuta hyväksynyt sen sivulaudaturikseni. Kaikki muut suoritukset kansatieteen sivulaudaturista olin tehnyt, vain laudaturtyö puuttui. Ja puuttuu edelleen.

Opiskelun osana syntyivät muutkin ensimmäiset artikkelini, kuten Munkin matka eli Martti Luther Roomassa, jota tein Roomassa Villa Lanten inspiroivassa ympäristössä kulttuurihistorian laudatur-seminaarissa, jonka tosin olin jo silloin suorittanut. Pääsin mukaan lähinnä siksi, että olin monet seminaarit istunut yleisen historian puolella, koska aloitin kulttuurihistorian opiskelun samana syksynä, kun se oli tullut oppiaineeksi Turun yliopistoon. Aikanaan vuonna 1980 valmistuin Suomen ensimmäisenä kulttuurihistorian maisterina.

Kirjoittaminen ei sinänsä ole vuosien ja vuosikymmenten aikana muuttunut. Aiheet ja kirjoittamisympäristöt ovat moninaistuneet, vaikka ne ovatkin pysytelleet pitkälti kulttuurissa ja kulttuurihistoriassa. En koskaan kokenut olevani varsinainen tutkijatyyppi, vaan ennemminkin olen halunnut kertoa kulttuurin ja kulttuurihistorian ilosanomaa lähempänä käytännön elämää, soveltaa sitä erilaisissa työtehtävissä ja - kuten 1970- ja 80-luvuilla sanottiin - popularisoida sitä. Tätä missiota toteutan edelleen ja tulen sitä jatkamaan niin kauan kuin joku muukin kuin minä on siitä kiinnostunut.


2. Kirjoittamisprosessi

Kirjoittaminen on siis aina ollut iso osa elämääni sekä opiskelussa ja työssä että harrastuksena. Harrastajakirjoittajana en ajatellut julkaisemista, kirjoitin vain runoja, koska siltä tuntui. Toisaalta töiden osana sain asiatekstejäni julkaistuksi.

Olen kirjoittanut hyvin monenlaisia tekstejä sanomalehtijutuista erilaisiin historiikkeihin ja selvityksiin. Toimitustyötä olen myös saanut tehdä ja 1990-luvun alkupuolella tein radiojuttujakin. Lähes koko ajan olen kirjoittanut lisäksi tuhansia sivuja esityslistoja, pöytäkirjoja, toimintasuunnitelmia, vuosikertomuksia, hankesuunnitelmia, lausuntoja, kannanottoja, tiedotteita jne. Nekin ovat kirjoittamista ja suhtaudun niihin samalla vakavuudella kuin mihin tahansa muuhun kirjoittamaani.

Monipuolinen kirjoittaminen on hyvä oppimistapa. Erilaiset kontekstit ja erilaiset vastaanottajat panevat miettimään sanottavaansa. Tärkeintä on, että viesti menee perille ja että se ymmärretään mahdollisimman oikein. 
Eräissä piireissä lempinimeni on Pilkku. Se kuvaa hyvin suhdettani kaikkeen julkaistuun tekstiin. Oikoluen Forssan Lehden, Helsingin Sanomat, ministeriöiden tiedotteet, viranomaisten selvitykset, väitöskirjat, romaanit eli kaiken, mitä luen. Olen myös hyvin vanhanaikainen kieliopin suhteen, ennen kaikkea kaipaan niitä pilkkuja... Käytän usein kolmea pistettä, mutta en juuri asiateksteissä.

Kirjoitan paljon sähköposteja ja tekstiviestejä, joissa niissäkin käytän mahdollisimman selkeää suomenkieltä ja vain harvoin lyhenteitä tai puhekieltä. Olen käynyt muutaman päivän selkokielen kurssin ja muutenkin tutustunut siihen. Itse asiassa jokaisen valtion ja kunnan viranomaisen pätevyysvaatimuksiin pitäisi kuulua selkokielen kurssin suoritus. Ja sitä pitäisi myös käyttää sekä puheissa että kirjoituksissa.

Kirjoitusprosessini alkaa tavallisesti aiheen laajalla tarkastelulla, siihen liittyvän materiaalin etsimisellä, kartoituksella ja valinnalla. Luontaisesti hyvin uteliaana teen yleensä liikaakin taustaselvitystä ajatuksella "haluan tietää kaiken", mikä ei ole työekonomisesti eikä ajankäytöllisesti järkevää. Toisaalta prosessin tätä vaihetta nopeuttaa nykyään moninainen kokemus, toimiminen erilaisissa verkostoissa ja toimintaympäristöissä. Tietää jo, mitä suunnilleen missäkin on ja miten kannattaa tietoa hakea.

Oma kirjasto on välttämätön, etenkin kun en tahdo muistaa uusia lainojani. Kirjastoni on varsin hyvä käsikirjasto omien aiheideni osalta, mutta ei ainoastaan hyödyn, vaan myöskin huvin vuoksi. Kuulun bibliofiileihin, kirjat ovat minulle arvokkaita myös esineinä enkä voi kuvitella elämää ilman omia kirjoja. Kirjastot ovat silti välttämättömiä, vaikka omissakin hyllyissä on tuhansia kirjoja. Sitä paitsi kirjastot ovat paikkoina viehättäviä, itselleni luontevia ympäristöjä. Olen ollut myös töissä Turun kaupunginkirjastossa opiskeluaikoinani puolitoista vuotta.

Tietoa hakiessani kirjoitan samalla päässäni koko ajan, teen muistiinpanoja, laadin erilaisia sisällysluettelovaihtoehtoja ja selvennän itselleni, mitä minulta on tilattu ja mitä haluan asiasta kertoa. Kun omasta mielestäni tarpeeksi tietoa on koossa, alan kirjoittaa. Teksti on siinä vaiheessa jo varsin valmista asian osalta, tietenkin kieli vaatii aina hiomista. Toivottavaa olisi, että jäisi riittävästi aikaa tekstin valmistumisen ja luovuttamisen välillä, jolloin voisi lukea tekstinsä siinä vaiheessa uudelleen, kun on jo tavallaan unohtanut sen.

Olen myös joutunut miettimään kuvien ja tekstin suhdetta monissa omissa julkaisuissani ja myös kirjoissa, joissa olen ollut mukana toimittajana. Moniin julkaisuihini olen ottanut kuvat itse. Silloin ei tarvitse neuvotella tekijänoikeuksista, kunhan kuvatut henkilöt antavat luvan julkaisemiseen.

Harvoin on aikaa nauttia siitä, että on saanut jotakin valmiiksi, koska seuraava projekti aina painaa päälle. Usein kirjoitan ainakin kahta kolmea tekstiä yhtä aikaa.


3. Forssa

Kirjojen vuoksi olen alun perin tullutkin Forssaan. Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen silloisen puheenjohtajan Torild Branderin aloitteesta Forssan kaupunki oli lähtenyt tekemään merkittävää kirjallista kulttuurityötä palkkaamalla kokopäiväisen työntekijän laatimaan Lounais-Hämeen bibliografiaa. Onnekseni minut valittiin 50 hakijan joukosta tuota työtä tekemään.

Edessä oli siis muutto ennestään täysin tuntemattomaan kaupunkiin. Tai ei aivan tuntemattomaan, tiesin Forssasta kaksi asiaa: Finlaysonin ja Esko Aaltosen. Finlaysonin siksi, että olin sentään syntyperäinen tamperelainen ja Esko Aaltosen siksi, että olin tehnyt myllytutkimusta ja käyttänyt siinä hyvin paljon hänen väitöskirjaansa Länsi-Suomen yhteismyllyistä. Ennakko-odotuksia ei paljon ollut, tapani on muutenkin suhtautua avoimin mielin uusiin asioihin, paikkoihin ja ihmisiin.

Muutin Forssaan yksin, koska puolisoni Jari Isotalo oli töissä lukiossa Raumalla. Meillä oli syksyllä 1981 kolme asuntoa: Turussa, Raumalla ja Forssassa. Emme myöskään olleet enää aivan kahden, sillä parin vuoden odotuksen jälkeen olin uutta työtä aloittaessani raskaana. Sitä sitten ilmoittamaan ensi töikseen työnantajalle. Onneksi kaikki sujui mukavasti ja Matti oli rauhallinen nukkuja, joten pidin vain kesän äitiyslomaa ja jatkoin sujuvasti bibliografian kokoamista välillä imettäen ja vaippaa vaihtaen.

Bibliografian laatiminen oli erinomainen tapa tutustua Forssaan ja koko Lounais-Hämeeseen. Kun olin tehnyt sitä aikani, niin minusta tuli yleinen tietotoimisto, olinhan käynyt läpi niin seutukunnan historian kuin nykypäivänkin. Ensimmäinen osa painettiin vuonna 1985. Siihen mennessä Jarikin oli muuttanut Forssaan ja toinen poika Juha oli syntynyt. Konekirjoittaja odotteli tekstejä minun ollessani Lounais-Hämeen aluesairaalan synnytysosastolla, joten jatkoin työn tekemistä heti synnytystä seuraavana päivänä, mikä herätti kyllä ihmetystä viereisen sängyn ensisynnyttäjässä.

Forssa oli aika pian tullut tutuksi monella tavalla ja tästä lounaishämäläisestä pikkukaupungista tuli perheemme koti vuosikymmeniksi. Ensin asuimme Saksanhovissa Kartanonkadulla vuokralla, sitten aravarivitalossa Vieremässä ja lopulta muutimme omakotitaloon Rantapuistoon. Olen monessa yhteydessä mainostanut Forssaa hyvänä lapsiperheen asuinpaikkana: kaikki on lähellä, palvelut ovat riittävät, harrastusmahdollisuuksia on runsaasti, on turvallista ja helppoa.

Mitä muuta Forssa sitten merkitsee minulle?

Forssa on nykyinen kotikaupunki, se on myös yritykseni Kulttuuripajaston kotipaikka. Työni vuoksi olen jatkuvasti liikkeellä ympäri Suomen ja yhteydet muualle ovat täältä varsin hyvät, varsinkin Helsinkiin, jonne työn lisäksi kutsuvat ja komentavat monet luottamustehtävät. Olen kotiutunut aina helposti sinne, missä kotini on, niin myös Forssaan.

Kaupungin historiaan, forssalaisuuteen ja koko Lounais-Hämeen seutukuntaan olen päässyt tutustumaan sekä aikanaan bibliografian laatijana, Lounais-Hämeen museon tutkijana ja Forssan kaupungin kulttuuritoimenjohtajana että monien yhdistysten ja kunnallispolitiikan kautta.

Forssalaisuuteen minut johdatteli joukko oikeita aitoja pumpulienkeleitä Yhtiön perinnepiirissä, jota vedin yhdeksän vuotta tai oikeammin jossa minua vedettiin mukaan Yhtiön maailmaan. Viimeiset pari vuotta kokoonnuimme opiston luvalla Tehtaankoululla, vaikka piiri ei enää opiston ohjelmaan kuulunutkaan. Tuolta ajalta on olemassa hieno aineisto sanoja, tarinoita ja muuta tietoa. Jospa joskus saisi sen julkaistua!

Forssassa on monia minulle tärkeitä paikkoja: Kehräämön alue ja Yhtiön puisto, Loimijoen rantamat, Forssan tori ja sienestyspaikat pohjoisessa Forssassa. Kaupungissa on myös paljon hyviä ystäviä ja yhteistyökumppaneita, taiteilijoita, yrittäjiä ja tapahtumien tekijöitä, joiden kanssa on ollut ja on innostavaa tehdä Kehräämön Yötä, RunoPikNikiä ja muita kulttuuritempauksia.

Vanhaa Vorssaa on puolustettava ja Uutta Forssaa on rakennettava eivätkä ne ole mitenkään ristiriidassa toistensa kanssa, vaan toistensa olemassaolon ehtoja.

 

TuotantoOtteitaLisätietoja

« Takaisin

 

Pikahaku




 
 
login Synergia Foxy