Kirjailijat

Jorma Hakalan muistelmateos Elämäni eväät : …palaakaan en antaisi pois kertoo hänen lapsuudestaan Tammelan Saaressa. Hakalan isä oli Saaren kartanon töissä ja perhe asui kartanon alueella. Teoksessa on lämminhenkistä muistelua perhe-elämästä, lasten tekemisistä sekä moninaisista töistä. Muutosten mukana–teoksessa Hakala muistelee aikuista elämäänsä ja uraansa E-liikkeen palveluksessa. Käydessään Forssan kaupunginkirjastossa hän kertoo: ”Kun otin lopputilin Saaren kartanosta vuonna 1947, tilanhoitaja sanoi ’No pendele, en minä sitä sano, Jorma on ollu tuhti poika.’ Aika hyvä työtodistus!”

Elämäni eväät...palaakaan en antaisi pois
Hakala Jorma

• 2004 (Omakustanne)
• Forssa, Tammela
• muistelmat,

 

Muutosten mukana : klapitukilta liikkeenjohtoon 1947-1986 : mielihyvää ja katkeria pettymyksiä
Hakala Jorma

• 2008 (Kustannus HD)
• Forssa, Tammela
• muistelmat, Saaren kartano,

 

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kirjallinen tuotanto

Teokset

Elämäni eväät : … palaakaan en antaisi pois (2004)

Muutosten mukana (Kustannus HD, 2008)

Ote teoksesta Elämäni eväät (2004):

Veden ajoon kyllästyneenä, isän pinna petti. Hän lähti kartanon isännän juttusille, kertomaan vesiasioista tiedustellen: - Voiko toinen renki tehdä toiselle rengille, kuten kohdallamme tehtiin? isäntä pahoitteli tapahtunutta ja sanoi – Hakala ei nyt hermostu, kyllä asia hoidetaan ensitilassa. Annan tehtävän tilanhoitajan hoitoon. Sanansa mittainen isäntä siirsikin tehtävän välittömästi tilanhoitajalle. Eikä aikaakaan, kun forssalaisesta kaivofirmasta tuotiin tarvittavat kaivausvälineet ja renkaat meidän pihaan.
Kaivon kaivoi pienikokoinen, isän serkkupoika Aarne, joka kysyi äidiltä, - Mihin kohtaan sinä kaivon haluat? Äiti näytti kohdan ja niin alkoi kaivuu. Isä määrättiin apumieheksi ja kaivaus tapahtui rivakasti. Alussa Aarne heitti maata kauemmaksi – kaivannon sivuun, mutta pian tarvittiin pukit, johon asennettiin pyöreä tukki vaijerin kiinnitystä varten. Iso, vahvatekoinen ämpäri kiinnitettiin vaijerin päähän. Aarne lapioi maata ämpäriin ja isä kiersi sen ylös ja tyhjensi. Halutessaan kaivaja laskettiin ja nostettiin ylös samalla ”hissillä”.
Oli edetty jo melkoinen mitta, kun paikalle saapui tilanhoitaja, joka katseli kaivuun etenemistä. – Pendele, eikö sinne pitäisi laskea renkaita työn edetessä? hän tiedusteli mestarilta. – Ei, sanoi Aarne, minä teen sen pohjaan saakka ilman renkaita. Tilanhoitaja ja isä olivat kauhuissaan. Isä kysyi serkkupojaltaan; - Mitäs sää teet, jos maa lohkee ja jäät sen alle? – En mitään, minua ei jää kukaan kaipaamaan, vastaili vähäpuheinen Aarne.
Niin kaivo kaivettiin siihen asti, kun lapion kärki paljasti veden. Tämän jälkeen kaivoon laskettiin renkaat ja loppuvalmistelun edetessä viimeinenkin rengas.
Vesi oli varsin syvällä, sillä kaivoon tarvittiin 32 rengasta. Runsaan renkaan verran siihen tuli vettä ja samassa tasossa se on yhä tänäkin päivänä.
Mauno-seppä teki kaivoa varten suojarakenteet, jonka yläosaan – lähelle harjaa kiinnitettiin veivillä varustettu kela, johon kierrettiin vaijeri ja sen päähän taitavasti taottu, isokokoinen ämpäri. Saranat ja vetimet olivat niinikään taidokkaasti taottu – niissä näkyi sepän korkea ammattitaito.