Lounakirjailijat - Lounais-Hämeen kotiseutukirjailijat -tietokanta
Forssan seudun kunnat
 

Kirjailijat

Takalo-Eskola Ilkka JuhaniKuva : Marko Kullanen

Takalo-Eskola Ilkka Juhani

  • s. 05.09.1937 Keminmaa
  • Huk
  • Kuvataiteilja, kirjailija
  • Asunut Forssassa vuodesta 1982

 
Esittely

Forssalainen Ilkka Juhani Takalo-Eskola tunnetaan ensisijaisesti taidemaalarina, kuva- ja performanssitaiteilijana. Kirjailijana hän on julkaissut mm. runoja ja esseitä sekä Alpo Jaakolan taidetta käsittelevän teoksen Alpo Jaakolan arvoitus (Gummerus, 1981). Takalo-Eskolan tuotanto, kuten visuaalinen runous, on kokeellista ja lajirajoja rikkovaa. Hän kertoo Lounais-Hämeen kotiseutukirjailijaprojektin kirjehaastattelussa seuraavaa:

Ilkka Juhani Takalo-Eskola syntyi Keminmaalla 5.9.1937, kirjoitti ylioppilaaksi Oulaisten yhteiskoulusta 1956 ja valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1963. Hän on tullut tunnetuksi kirjailijana ja kuvataiteilijana, ja ansainnut leipänsä mm. viennin palveluksessa, lehtitalossa, taidekeskus Retretin näyttelyjohtajana, ohjaavana läänintaiteilijana sekä Helsingin kuvataideakatemian maalauksen yliopettajana ja rehtorina. Takalo-Eskola päätti vuoden 2006 lopussa kolmivuotisen luottamustoimikautensa valtion kuvataidetoimikunnan puheenjohtajana ja taiteen keskustoimikunnan jäsenenä. Hän on ollut eläkkeellä syksystä 2000, ja sai valtion ylimääräisen taiteilija-osaeläkkeen 2001. Vuodesta 1982 alkaen Takalo-Eskola on asunut Forssassa.

Taiteilijana Takalo-Eskola tuli julkisuuteen 60-luvun alussa runoilijana ja kirjoittajana. Pentti Saarikosken perustamaan Uuteen Kirjallisuuslehteen (2/61 ja 1/62) hän käänsi mm. Helmut Heissenbüttelin Textbuch 2 -teoksen.
Kuvataiteilijana Takalo-Eskola on ollut mukana yli 300 näyttelyssä, joista yksityisnäyttelyitä 70. Paitsi Suomessa, niitä on ollut Tanskassa, Saksassa, Italiassa, Islannissa, Ranskassa ja Uudessa Seelannissa, Japanissa peräti 20. Syksyllä 2007 oli Ars Fennica –elämäntyöpalkintonäyttely Helsingissä Amos Andersonin taidemuseossa.

Kansainvälisistä suurnäyttelyosallistumisista tärkeimmät ovat Borealis 3 Malmössä 1987, Sydneyn 8. biennaali 1990 sekä Venetsian biennaali 2003.
Esityksiä ja performansseja Takalo-Eskolalla on ollut kotimaan lisäksi Japanissa, Italiassa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa, Puolassa ja Tsekissä. Huomattavia kutsuesiintymisiä festivaaleilla ovat olleet mm. Osaka 1990 ja 1992, Pariisi 1995, Tokio 1997, Lublin Puola 1997, Odense 1999, Lyon 2001, Minden Saksa 1994, 2002, 2005, Venetsia 2002, Venetsian biennaali 2003 ja Clusone Italia 2004.

Taiteen Takalo-Eskola kokee osaksi elämää ja arkea, pakoksi ihmetellä ja tutkia ihmismieltä, sen heikkouksia, rajoja ja mahdollisuuksia.
Nyt eläkeiässä Takalo-Eskola tuntee kuvataiteessaan mukana olevaksi niin koko tähänastisen elämänsä kuin ympäröivän yhteiskunnan kaaokset ja järjestykset. Tarve hahmottaa elämää kuulaana kokonaisuutena vain kirkastuu. Kielen, tajunnan, yhteisöjen dilemmat pistävät tuumimaan, voisiko meillä olla mahdollisuuksia mihinkään parempaan.

Forssalaisuudesta ja sen vaikutuksesta taiteeseensa Takalo-Eskola toteaa:

Kirjallinen tuotantoni on (ainakin toistaiseksi!) painottunut voimakkaasti nuoruuteeni. Forssassa asuessani vuodesta 1982 olen esiintynyt ensisijaisesti kuvataiteilijana. Lounaishämäläisten raunallisesta elämänasenteesta ja vivahteikkaasta usein ymmärtäväisestä huumorista olen pitänyt alun alkaen. Teollisen perinteen ainutlaatuinen henki on yhä aistittavissa, tiedä sitten kuinka kauan. Ympäröivä luonto jokineen, järvineen, lampineen, yhä riittävine metsineen, kallioineen ja soineen on henkistä minääni.

Ilkka Juhani Takalo-Eskola kertoo kirjallisista teoksistaan:

Upottava (Tajo, 1964)

Lukiolaisena Pohjanmaalla Oulaisissa sain kannustusta kouluaineistani. Kuudesluokkalaisena 1954 osallistuin (opettajien kehotuksesta) pitäjän ns. henkisiin kilpailuihin, ja voitin 1. palkinnon niin kirjoitusten kuin piirustustenkin sarjassa. Työni osallistuivat myös teinien valtakunnalliseen kilpailuun sijoittuen molemmissa sarjoissa kuudensiksi. Tämä innosti minua henkisiin harrastuksiin. Oppilastovereiden kanssa julkaisimme myös muutamia numeroita uljasnimistä LAKEUDEN SOIHTU -julkaisua käsin tehtynä.

Aloitettuani humanistiset opinnot Helsingin yliopistossa entiset koulutoverini yllyttivät minut mukaan Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan henkisiin kilpailuihin, joista sain kunniamainintoja ja palkintoja. Itse Lauri Viljanen kirjoitti runoistani: ”Lupaavan tuntuista kaaosta toistaiseksi, sanalla sanoen.”

Edelleen minut yllytettiin ylioppilaiden valtakunnallisiin ”kulttuurikilpailuihin”. Paras sijoitus sieltä tuli käännösten sarjassa. Olin kääntänyt Manfred Peter Heinin runoteoksen Ohne Geleit, tuomarina toimi (kaksi päivää minua vanhempi) Pentti Saarikoski.

Tutustuttuani Lohjalla (missä asuin) 50- ja 60-lukujen taitteessa Rajakoulua käyneeseen Kai Linnilään avustin hänen kauttaan kajaanilaista teinilehti KLOPAA useisiin numeroihin. Innostus jopa ns. kokeilevaan kirjoittamiseen minulla oli syntynyt jo lukioaikana Oulaisissa. Osuutta asiaan uskon olleen paitsi innostavalla kuvataiteen ja äidinkielen opetuksella, myös luokalleni Oulusta muuttaneella Antti Häikiöllä (siellä mm. Väinö Kirstinän luokkatoveri).

Ns. teini- ja ylioppilaslehdet kiinnostuivat ilmaisustani yleisemminkin, avustelin niitä 60-luvun alkuvuosina. Sitten kuului käyneen niin, että Kai Linnilä oli antanut tekstinippuni Pentti Saarikoskelle, joka oli Turkuun Tajolle lähdössä. Armo Hormia kiinnostui ja tekstini julkaistiin sellaisenaan, Upottava ilmestyi kevättalvella 1964.

Meri kiipeilee (Suomen Teiniliitto, 1965)

Alpo Jaakolan sarjakuvia, I.J. Takalo-Eskolan Tunkiokuningas, kollaasirunoelma
”Siinä on palasia minäni (?) vaiheista ja jopa Huutavan Äänestä ja kukaties mistä. (Kuka tosiaan).”

Teinilehdessä Kai Linnilää seurasivat toimitussihteereinä (tai vastaavina) Vesa Suomalainen ja Olli Arrakoski. Avustukseni jatkuivat. Mm. ystäväni Alpo Jaakolankin olin saanut kytketyksi avustajien kaartiin. Vesa Suomalaisen aikana syntyi idea kokeilevasta runollis-kuvallisesta julkaisusta, jossa olisi limittäin ja lomittain Alpo Jaakolan sarjakuvaa ja minun tekstiäni. Keväällä 1965 Teiniliiton ainutlaatuinen kustannusprojekti toteutui. Olli Arrrakoski taisi tuolloin olla jo teiniliitossa vastuuhenkilönä, hän kertoo Meri kiipeilee –kirjan tarinan omasta näkökulmastaan Kai Linnilän ja Kaari Utrion 60-vuotisjuhlien kunniaksi julkaistussa kirjassa. Poikkeuksellinen projekti herätti myös luonnollista ristivetoa.

Adae (omakustanne, 1969)

A4-monisteina painettuihin kirjekuoriin sijoitettu 41-sivuinen sarja ”käsialarunoutta”. Vuosien varrella olin kokeillakseni kirjoitellut sanapilviä ja tekstejä käsin tussilla ikään kuin avaruudelliseen tilaan leijumaan ilman horisontaalisia rivisuuntia. Tekstit alkoivat luoda 3-ulotteisia hahmoja ja tilaa. ”Käsialarunouttani” oli julkaistu eri yhteyksissä. Julkaisuajatuksen synnyttyä urakoitiin Teiniliiton monistuskoneella ja saatiin sadan kappaleen painos valmiiksi Hyvinkään Taidemuseossa pidettyyn KIELIMETRO-näyttelyyn, johon lisäkseni osallistuivat Jan Olof Mallander, Eino Ruutsalo ja Veikko Polameri. Näyttelyn nimen olin ideoinut.

Postitaiteen kautta olin osallistunut ”käsialarunoudellani” lukuisiin tapahtumiin ja näyttelyihin ympäri maailman. Tämä kielenkäytön tapa, jossa kirjaimia, sanoja ja lauseita ei käytetä ensisijaisesti kielen merkitystä kantamaan, on keskeistä ns. visuaalisessa runoudessa, jota Suomessa ei juuri tunneta (harvoja konekirjoituskokeiluja lukuun ottamatta). Visuaalisen runouden kliseisiin taas kuuluu miltei yksinomainen fontteihin turvautuminen, mihin itse reagoin herkällä avaruudellisemmalla (etteipä henkisemmällä!) käsin kirjoittamisella.
”Merkityksettömien” tekstien historia ulottuu tietysti kauemmas – vahvasti ainakin dadaismiin. Surrealismistakin esimerkkejä löytyy.
Omakohtaisesta ADAEN filosofiasta mainittakoon, että olen halunnut myös demonstroida kielen tyhjäkäyntiä. Kielen signalisoitumista, merkitysten ohenemista, haihtumista. Ajatusten kuihtumista.

Alpo Jaakolan Arvoitus (Gummerus, 1981)

Projekti käynnistyi WSOY:n kautta Hannu Tarmion vetämänä. Alpo Jaakola sanoi ilmoittaneensa vain minun nimeni potentiaalisena kirjoittajana. Kirjailijaliiton apurahan turvin uskaltauduin jättäytymään usean kuukauden osa-aikaiseen työsuhteeseen silloisessa työpaikassani Länsi-Uudenmaan kirjapainossa. Innostavaa mutta rankkaa oli painia tekstien kanssa, perehtyä Alpon laajaan tuotantoon, tavata hänen ystäviään ja töidensä keräilijöitä, kuvata teoksia, keskustella, luonnostella, jne. Eräänä päivänä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, WSOY ilmoitti sitten vetäytyvänsä sopimuksesta. He keskittyisivät suuriin teossarjoihin, kirjat yksittäisistä taiteilijoista jäisivät sivuun. Jotakin kulukorvauksia he sentään maksoivat.

Hätääntyneenä marssin Otavalle. Paavo Haavikko tutkaili mutta ei innostunut julkaisemaan. Kirja-aineisto kävi sitten Hämeenlinnassa Karistolla, turhan lenkin. Niin epätoivoinen olin, että kävin elämäni ainoan kerran selvänäkijällä. Hänen todettuaan, että kyllähän se sieltä vielä tulee, rohkenin lähettää paketin Gummerukselle Jyväskylään.

Kun Olli Arrakosken vastaus postikortilla tuli, aurinko paistoi ja jää suli kaduilla. Teospaketti julkaistiin sellaisenaan 1981.

North Magazine 18 (North / Bent Petersen, 1987)

Bent Petersen oli julkaissut minusta laajan esittelyn jo North Magazine 2-numerossaan 1980, samana vuonna myös vihkoset North Information 82 ja 95 olivat pelkästään minusta. Suurta julkaisua oli kaavailtu ja työstettykin noin seitsemän vuoden aikana. Suomenkieliset tekstit olin kääntänyt myös saksaksi tanskantajaa ja englannintajaa varten. Ruotsia ja italiaakin kirjaan tuli jutun verran.

Tampereen Nykytaiteen museoon oli tulossa vuodenvaihteessa 1987-88 suuri kaikki kolme kerrosta täyttävä näyttelyni Olen totta. Siihen Takalo-Eskola-makasiini hädin tuskin saatiin valmiiksi. Värikkään syntyhistorian jälkeen tuntui hyvältä nähdä valmis kirja, vaikka kalliiksi tulikin lunastaa valtaosa painosta Suomeen. Maksoin kokemattomuuttani silloisen liikevaihtoveronkin vähintään kahteen kertaan, eikä myynti kuluja kattanut.

Nyt 2009 tuo kirja näyttää eräänlaiselta ”puolimatkan krouvilta”, sen jälkeen on tapahtunut kovin paljon sellaista taiteilijantaipaleellani, mitä tekee mieli pohtia ja kirjallisestikin hahmottaa.

Sammallautturi (Pohjoinen, 1995)

Monet yhteistyöprojektit Maaseudun Sivistysliiton kanssa johtivat vuoden lopulla 1994 ajatukseen kirjasta, jossa kuvailtaisiin projektejani luonnossa ja ryhmissä, tutkielmiani ihmisen ja luonnon suhteista, vieraantumisesta, tajunnan rajoista ja mahdollisuuksista. Syksyllä 1995 oli tulossa Hämeenlinnan Taidemuseon alakerran täyttävä näyttelyni teemalla Sammallautturi, ja vuoden lopulla vielä samaan tematiikkaan liittyvä erilainen näyttely Seinäjoelle Suon voimat -tapahtuman yhteyteen, jonka Maaseudun Sivistysliitto tuotti.

Kirjaprojektiin tuli mukaan kustantajaksi Pohjoinen Oulusta. Maaseudun Sivistysliitto, Hämeenlinnan Taidemuseo ja minä teimme aineistot varsin ripeästi, kirja ilmestyi aikataulussaan.

Dataa ja tapahtumakuvauksia kirjoittaessani muistan tunteneeni itseni välillä ainetta kirjoittavaksi koulupojaksi. Hyvältähän se tuntuu edes yrittää kertoa elämästään. Sammallautturi on muuten tietääkseni ensimmäinen yhden taiteilija performanssitaidetta esittelevä teos Suomessa.

 

Palkinnot

Pro Arte Tawastica-kunniakirja 31.12 1997
OAJ:n hopeinen ansiomerkki kulttuurin hyväksi 1988
Tammen palkinto kirjassa Ryhmä 65 mukana olleelle kirjoittajalle 1965
Henna ja Pertti Niemistön säätiön ARS FENNICA -elämäntyöpalkinto 28.4.2006

TuotantoOtteitaLisätietoja

« Takaisin

 

Pikahaku




 
 
login Synergia Foxy