Sisältöön »
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa

« Kirjailijat

Aaltonen Ilppo

Aaltonen Ilppo

  • s. 27.02.1950 Forssa
  • Ylioppilas
  • Päätoimittaja, julkaisujohtaja
  • Asunut Forssassa 1950-71 ja vuodesta 1974 eteenpäin
  • Kuvan omistaja : Ilppo Aaltonen

Esittely

Forssan Lehden päätoimittaja Ilppo Aaltonen on monipuolinen vaikuttaja. Aktiivisesta toiminnastaan Forssan seutukunnan hyväksi hänet muun muassa nimettiin vuoden hämäläiseksi 2008.

Siitä, miten kiinnostus paikallishistoriaan heräsi, Ilppo Aaltonen kertoo seuraavaa:

Kiinnostus on kaiketi verenperintöä. Isoisä Esko oli perustamassa Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistystä 1930-luvulla, ja toimi yhdistyksen puheenjohtajana aina 1960-luvun loppuun saakka. Isä oli siitä lähtien yhdistyksen puheenjohtaja yli 30 vuotta. Itse olen ollut puheenjohtaja vuodesta 1998. Yhdistyksen puheenjohtajuus on ollut näin aina saman suvun hallussa, mennyt isältä pojalle.

Vuonna 2003 Ilppo Aaltonen julkaisi nostalgisen valokuvateoksen Kauppakatu silloin ennen : valokuvia Forssasta vuodelta 1978. Teoksessa on lyhyt katsaus Forssan historiaan sekä suomeksi että englanniksi. Pääosassa ovat kuitenkin mustavalkoiset näkymät Vanhasta Forssasta sekä kuvat forssalaisista, käsityöläisistä ja tehtaalaisista. 1970-luvun lopulla jäljellä oli vielä useita rakennuksia vanhasta Kantinkulmasta alkaneesta ja Kauppakadun ja Rautatienkadun suuntaan jatkuneesta puutalokeskuksesta. Myös Kalliomäessä ja Yliskylässä oli tuolloin vielä monia rakennuksia, jotka ovat myöhemmin hävinneet maisemasta.

Teoksen syntyä ja sen valmistumisprosessia Aaltonen kuvailee näin:

Olimme tekemässä Timo Sutisen kanssa Forssa-aiheista kuvateosta 1970-luvun lopulla. Timo lähti Saksaan jääkiekkoa pelaamaan, minä jatkoin yksin kuvaamista valokuvaajan työni ohessa. Mutta kun siirryin kuvaajan hommista muihin tehtäviin, kirja jäi tekemättä. Kun Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys täytti pyöreitä vuonna 2003, päätin ottaa kuvat esille ja katsoa, josko niistä saisi nostalgisen kirjan 1970-luvun Forssasta, josta on paljon senkin jälkeen hävinnyt.

Tein itse alustavan kuvavalinnan noin 3600 negatiivista. Lopullisessa kuvavalinnassa auttoivat valokuvaajatyttäreni Henna Aaltonen ja hänen avomiehensä Tuomas Jääskeläinen, joka myös vastasi kirjan ulkoasusta ja taitosta. Kirjasta haluttiin mahdollisimman konstailematon, prameaa ulkoasua välttävä kirja. Painatus tehtiin duotonena, eli musta väri painettiin kahteen kertaan. Englanninkieliset tekstit laati turkulainen Ian Bowie.

Lounais-Hämeen ja Forssan merkityksestä itselleen tänäpäivänä Ilppo Aaltonen toteaa:

Lounais-Hämeessä ja Forssassa ovat juureni. Olen kahta – kolmea vuotta lukuun ottamatta asunut täällä koko ikäni. Tammelassa olen viettänyt suurimmaksi osaksi kesäni. Täällä on siis henkinen kotini, josta tuskin enää lähden muualle. 

Tuotanto

Esitellyt teokset

Aaltonen Ilppo

Kauppakatu silloin ennen : valokuvia Forssasta vuodelta 1978 = Kauppakatu as it was : photographs of Forssa 1978

Aaltonen Ilppo

  • Julkaisuvuosi: 2003 (Forssan Kirjapaino)
  • Paikkakunnat: Forssa
  • Avainsanat: Kalliomäki, kuvateokset, paikallishistoriat, rakennukset, Yliskylä

Aaltonen Ilppo

Menneet tulevat : runoja ja kuvia

Aaltonen Ilppo, Kanerva Arja

  • Julkaisuvuosi: 2020 (Kustannus Kimara/Lounais-Hämeen kotiseutuyhdistys)
  • Paikkakunnat: Forssa
  • Avainsanat: runot

Aaltonen Ilppo

Musiikkia kautta vuosikymmenten : Forssan kaupungin soittokunta 1963-2013

Aaltonen Ilppo

  • Julkaisuvuosi: 2013 (Forssan kaupungin soittokunta)
  • Paikkakunnat: Forssa
  • Avainsanat: historiikit, musiikki, soittokunnat

Aaltonen Ilppo

On alkulähde – ammenna : Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistys 100 vuotta

Aaltonen Ilppo

  • Julkaisuvuosi: 2023 (Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys)
  • Paikkakunnat: Forssa
  • Avainsanat: historiikit, kotiseututyö, yhdistykset

Aaltonen Ilppo

Torilla tavataan! : lounaishämäläisiä 1974-1989

Aaltonen Ilppo

  • Julkaisuvuosi: 2016 (Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys)
  • Paikkakunnat: Forssa
  • Avainsanat: kuvateokset, paikallishistoriat

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.


Kirjat

Kauppakatu silloin ennen : valokuvia Forssasta vuodelta 1978 = Kauppakatu as it was : photographs of Forssa 1978 (Forssan Kirjapaino, 2003)

Musiikkia kautta vuosikymmenten : Forssan kaupungin soittokunta 1963-2013 (Forssan kaupungin soittokunta, 2013)

Torilla tavataan! : lounaishämäläisiä 1974-1989 (Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys, 2016)

Älliä & Älliä, Forssan yhteislyseo 120 vuotta.  Toimituskunta: Ilppo Aaltonen, Arja Kanerva, Hannu Lahtonen, Iris Pale ja Kari Pohjola. (Forssan Vanhan Koulun Kilta, 2019)

Menneet tulevat : runoja ja kuvia. Yhdessä Arja Kanervan kanssa. (Kustannus Kimara, 2020)

On alkulähde – ammenna : Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistys 100 vuotta (Lounais-Hämeen Kotiseutuyhdistys, 2023)

Artikkelit

Lounais-Hämeen Pirtti ja Pirtin Säätiö 60 vuotta. Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirja 77:ssä, s. 7-62 (Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys, 2008)

Sanomalehtiura urkeni Forssan lehden valokuvaajana. Teoksessa Mää sain töitä, s. 9-17 (Kustannus HD, 2005)

Lisäksi lukuisia artikkeleita mm. Lounais-Hämeen Joulussa, Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirjoissa, Forssan Lehdessä sekä Veljestuki-lehdessä.

Otteita

Ote teoksesta Kauppakatu silloin ennen : valokuvia Forssasta vuodelta 1978 (2003)

Vuosikymmenten kuluessa Forssan kaupunkikuva on muuttunut suuresti. vanhaa rakennuskantaa on saanut väistyä uuden tieltä. Todella suuri muutos – todellinen vahinko – tapahtui 1950- ja 60-lukujen vaihteessa, kun kaupungin puurakenteinen kaupallinen keskus, niin sanottu Kantinkulma, joutui väistymään uuden Koskisillan tieltä.

Myöhemmin on purettujen listalle joutunut monia muitakin arvokkaita rakennuksia, muun muassa vanha viljamakasiini, säästöpankin ”piparkakkutalo” ja lukemattomia yksittäisiä säilyttämisen arvoisia puutaloja. Arvokas kapearaitein rautatie hävitettiin Forssan kaupunkikuvasta 1970-luvun alussa.

Kirjan kuvat on otettu 1970-luvun lopulla, jolloin oli tarkoitus tehdä uusi Forssa-kuvateos. Aikomuksena oli tallentaa sen ajan oleellinen kaupunkikuva ja sen asukkaat arkisissa askareissaan. Muuttuneiden olosuhteiden vuoksi kirja jäi kuitenkin tekemättä.