Helsinkiläisen keramiikkataiteilija Heljä Liukko-Sundströmin Ateljé Heljä sijaitsee Humppilan Myllynkulmalla. Liukko-Sundström on kirjoittanut ja kuvittanut useita lastenkirjoja. Lisäksi vuonna 2006 julkaistiin teos Saven Runoilija, joka kokoaa yhteen ja esittelee Heljä Liukko-Sundströmin keskeisimpiä keramiikkatöitä.
Teostensa syntytaustasta ja kirjoittamisprosessista Heljä Liukko-Sundström kertoo seuraavasti:
Jo koulussa 14-vuotiaana ilmoitin, että tulen yhdistämään kirjoittamisen ja kuvittamisen. Niin olen tehnyt. Savesta tuli paperini.
Sain juuri valmiiksi yhdeksännen kirjani ”Toi rusakko”, joka ilmestyy tänä syksynä. Siitä tulee ehkä paras kirjani, toteutin sen lasten kanssa. Erilaisuudesta sekin kertoo kuten kolmas kirjani ”Jäniksenpoika”(josta sain valtionpalkinnon ja muuta). Tunnelma on vapauttava. Ihana.
Liukko-Sundström kuvaa suhdettaan Lounais-Hämeeseen ja Humppilaan näin:
Arabian taideosasto, jossa alkuviikot työskentelen, on elämäni tärkein paikka, mutta Humppilan ateljee on tuonut uutta mieltä tekemiseen.
Lounais-Häme/Humppila tarvitsee ”henkistä” kehitystä. Humppila on toinen koti minulle ja perheelleni.
Palkinnot
Helsingin kaupungin taideapuraha 1975
Valtion 1-vuotinen taiteilija-apuraha 1976
Illumin taideteollisuuspalkinto 1977
Rudolf Koivu -säätiön kunniakirja 1978
Otavan kirjasäätiön apuraha 1978
Suomen kirjataiteen komitean valiokirjapalkinto 1978, 1982, 1983
Kultamitali Italiassa, Gualdo Tadino 1979
Leo ja Regina Wainsteinin säätiön apuraha 1980
Helsingin kaupungin apuraha 1982
Lastenkulttuurin valtionpalkinto Jäniksenpoika-näyttelystä ja kirjasta 1982
Kansainvälisen Nuortenkirjaneuvoston (IBBY) Honours List -kunniakirja Jäniksenpoika-kirjasta 1984
Professorin arvonimi 1994
Pro Finlandia -mitali 2001
Liukko-Sundström Heljä
Liukko-Sundström Heljä
Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.
Heljän lempeitä satuja (Otava, 1977)
Mari ja Varis (Otava, 1978)
Jäniksenpoika (Otava, 1981)
Tietokoneprinssi (Otava, 1984)
Korkealla päällä pilvien puutarha sininen (Otava, 1999)
Oma enkelini (Kirjapaja, 2004)
Olli ja Dolli (Otava, 2005)
Saven runoilija (Minerva kustannus, 2006)
Lisäksi Ritva Heikkilä ja Marjatta Pauloff ovat kirjoittaneet Liukko-Sundströmin urasta kertovan teoksen Heljä Liukko-Sundström: jalat maassa, pää pilvissä (Otava, 1993)
Katkelma teoksesta Olli ja Dolli (Otava, 2005)
Dolli kertoo Ollille, että hänellä on ihan pienestä asti ollut vikaa käsissä ja jaloissa. Kävelemään hän pääsee, muttei voi juosta. Vaikeissa paikoissa hän tarvitsee pyörätuolia ja muiden ihmisten apua.
-Minä voin ruveta auttamaan sinua, Olli ehdottaa.
-Voi kiitos, sitten minullakin on ystävä! Dolli huudahtaa. He istuvat hetken hiljaa ja silloin Dolli kertoo Ollille salaisuuden:
-Minä olen oikeasti taiteilija. Koristelen keramiikkaesineitä näillä käsilläni, vaikket ehkä usko. Tule katsomaan.
-Ihania, ihania! Ollin silmät pyörivät hämmästyksestä, kun hän kumartuu pöydän yli nähdäkseen paremmin. –Miten sinä osaatkin tehdä noin kaunista! Olli taputtaa innoissaan käpäliään.
Ollikin päättää kertoa salaisuutensa Dollille: - Minä olen oikeasti sielultani tanssija. voisin katsella tanssimista tai tanssia itse aamusta iltaan. Tässä näet spagaatin. Se voi näyttää helpolta, mutta on tosi vaikea tehdä.
Kylläpä sinä taivutkin hienosti, Dolli ihailee. –Sinun on varmasti pitänyt harjoitella valtavasti.
-Niin kuin sinunkin, Olli muistuttaa, - jotta pystyt tekemään kauniita esineitä.
Louna-kirjastot on Lounais-Hämeen viiden kunnan muodostama kirjastokimppa, johon kuuluvat Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kirjastot.
Louna-kirjastot »
Lounakirjailijat -palvelun yhdyshenkilöt »