Viljanen Esko

Forssassa koko ikänsä asunut toimittaja ja pakinoitsija Esko Viljanen pakinoi Forssan Lehdessä nimellä Viljami. Näistä pakinoista kuutisenkymmentä (ilmestyneet vuosina 1948–1971) on koottu pakinakokoelmaan ”Hypi sinä humma”, joka ilmestyi vuonna 1971. Kokoelmassa on huumorilla höystettyjä pakinoita lounaishämäläisestä elämänmenosta, senaikaisista tapahtumista ja ennen kaikkea vorssalaisista. Kirjan kannen ja kuvituksen on tehnyt Pentti Hammarberg.

Esko Viljasen poika Simo Viljanen kertoo haastattelussa isästään seuraavaa:

Kyltymätön halu ja tarve kirjoittamiseen isälleni syttyi viimeistään työväenopistossa innoittavan opettajan Elli Laurilan johdolla. Tästä muistona on säilynyt pino mustakantisia runovihkoja, jotka pursuavat nuoren miehen elämäntuskaa, kaipuuta luontoon ja sen mystifiointia. Isäni kuoleman
jälkeen löysimme hänen papereidensa joukosta myös romaanin käsikirjoituksen, josta hän ei koskaan ollut maininnut mitään pojilleen.

Ylikersanttina 1944 kotiutettu isäni lähetti sotien aikana rintamalta runojaan ja ”rintamakirjeitä” Forssan Lehteen, joiden seurauksena Esko Aaltonen kiinnostui nuoresta tehtaantyömiehestä ja halusi hänet lehteensä.

Esko Aaltosen innostamana isäni kiinnostui kotiseututyöstä ja toimi pitkään Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksessä, mm. kymmenkunta vuotta yhdistyksen sihteerinä. Forssa-kerhon sihteerinä ja puheenjohtajana hän oli myötävaikuttamassa Kehrääjätyttö- ja Mylläri-patsaiden hankkimiseen Forssaan ja Tehtaalaismuseon perustamiseen. Forssan kaupunki huomioi aikaansaannokset myöntämällä hänelle kaupungin kulttuuripalkinnon.

Nuorena miehenä paljon aikaansa luonnossa lähinnä Lunkin ja Saloistenjärven maisemissa viettänyt isäni osallistui myös Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaan 1950- ja -60 -luvuilla.

Hypi sinä humma -pakinakokoelmasta Simo Viljanen kertoo:

Forssan Lehden lisäksi isäni kirjoituksia on julkaistu mm. Kotiseutuyhdistyksen vuosikirjassa ja Lounais-Hämeen Joulussa, jota hän pitkään toimitti, ja joistakin teksteistä on otettu myös erillispainoksia.

Palkinnot

Forssan kaupungin kulttuuripalkinto

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

---

Kaunokirjallisuus

Pakinakokokoelma Viljami-nimellä
"Hypi sinä humma" (Loimijoki-Teos, 1971)

Monia kertomuksia Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen kustantamassa antologiassa Kotiseutulukemisto : Lounais-Häme (1955) ja Lounais-Hämeen joulu -julkaisuissa useana vuonna

Tietokirjallisuus

Forssa : teollisuus- ja kulttuurikaupunki Lounais-Hämeessä (teksti Esko Viljanen, toim. Matti Aaltonen) (Forssan kirjapaino, 1964)
Juho Rantanen : lounaishämäläinen kansanolojen kuvaaja ja yhteiskunnallisten rientojen mies (Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys, 1947)

Kirjoituksia myös Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Muesoyhdistyksen vuosikirjoissa ja yhdistyksen kustantamissa Kotiseutukuvauksia Lounais-Hämeestä -kirjoissa useana vuonna

Ote teoksesta ”Hypi sinä humma” (1971)

Ronttismäestä

Mennyviikolla kuljeksimme jälleen monena ehtoona Ronttismäessä. Ja muistot kulkivat kerallamme. Tuolla välikujalla tuli eräänä pyhäaamuna vastaamme Nurmiska. Olimme hyvänpäivän tutut ja niinpä nostimme kaksin käsin tupsulakkiamme. Jostakin syystä hän ei tällä kerralla kuitenkaan meihin silmiänsä lainannut. Sitä suuresti kummastelimme, sillä hän oli mukava ihminen. Sitten meille selvisikin, että hänellä oli äidin huolia. Sillä neljännen linjan kohdalle tultuaan hän pysähtyi ja katse siihen taloon kiinnitettynä, jota nyt isäännöi Edvin Valentin, hän suurella äänellä kailotti: ”Tuu ny, Lauri, välillä syämään, että jaksat si taas”. Ilmeisesti tuossa silloisessa Tamlanderin talossa asui sellaisia naikkosia, joista Nurmiska ei toivonut itselleen miniää. Paljon myöhemmin Edvin Valentin toimi meklarina huutokaupassa, jossa myytiin myös samalla linjalla sijainnut talo. – Tämä on varustettu nykyajan mukavuuksin; vesi tulee sisään ja menee ulos, hän mainosti. Ja näin todella oli asianlaita. Vesi vain tuli sisään katosta ja virtasi ulos permannon alitse. Mutta sitä Edvin Valentin ei sanonut.

Kolmannella linjalla oli Ronttismäen jyrkin mäki, jossa lisäksi oli luonnonvaraisia töyssyjä. Johanssonin kalliolta kun pahaisilla lippareillaan pudottautui, niin vain hyvällä tuurilla pysyi pystyssä. Tuolla samaisella kalliolla sitten myöhemmin kiersimme kätemme tytön vyötäröille. Halata emme silloin vielä uskaltanut. Tytön sukat olivat polvien kohdalta rikki ja mieleemme jäi, miten hän yritti niitä hameellaan peitellä.

Johanssonin mäestä laski moni suksilla ja kelkoilla ja vielä useampi pehvallaan, mutta vain kerran siitä on tiettävästi huristettu autolla. Tämän urotyön teki samalla linjalla asunut Rantalan Eevertti. Auto, jolla hän tuosta mäestä alas lasketteli, oli tummanpunainen Oldsmobile, oikein kupee, eikä se edes hajonnut, vaikka pohja pahimmissa pykälöissä kiinni kirahtelikin. Eevertillä oli ”limonaatitehdas”. Siellä kävimme usein pulloja tiskaamassa ja saimme palkaksemme juoda limpsaa niin paljon kuin mahaamme mahtui. Mutta suruksemme mahamme ei vetänyt kovinkaan paljon. Sillä niin lienee aina, että olipa tarjolla minkälaista herkkua tahansa, se ei kauankaan himoita, jos sitä on tarjolla mielin määrin. Niinpä me rupesimmekin kimpsuamaan palkaksemme paperossia. Ja saimme kans. Ja sitten saimme kotoamme selkäämme, kun rupesimme oksentamaan, ja äiti haistoi hengestä, mistä pahoinvointimme johtui. Sen jälkeen latkimme jälleen vain sitruunasoodaa.