Sisältöön »
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa

« Kirjailijat

Aarikka Olla-Riitta

Aarikka Olla-Riitta

  • s. 27.03.1960 Jokioinen
  • Bachelor of Arts
  • Ammattiopettaja, emäntä
  • Asunut Jokioisilla vuosina 1960-2004
  • Kuvan omistaja : Olla-Riitta Aarikka

Esittely

Somerolla nykyään asuvan Olla-Riitta Aarikan Minun isäni-runoteos (julkaistu vuonna 2002 nimellä Olla-Riitta Seppänen) sisältää runoja isyydestä. Kirjassa teemaa käsitellään Aarikalle kolmen tärkeän henkilön, hänen isoisän, isän ja lastensa isän, kautta. Runoissa hän kuvaa suhteitaan näihin henkilöihin ja pohtii omaa minuuttaan sekä kuinka paljon kukin suhde on vaikuttanut häneen.

Runoteoksen synnystä ja lounaishämäläisyydestä Aarikka kertoo seuraavaa:

Joskus opiskeluaikana Oklahomassa kirjoitin ensimmäisen esseen isästäni ”Thoughts infront of a a photograph”. Matkoillani seurasi aina isän armeijakuva ja koti-ikävissäni sitä katselin. Isän kuva edusti kotia, luonnollista, aitoa hämäläisyyttä, sitä kaikkea mitä maailmalla kaipasin.

Vuosien myötä laatikkoon alkoi kertyä runoja kolmesta miehestä, Vertti-papasta, Eero-isästä, ja lasteni isästä, Urhosta. Tuntui luontevalta lopulta julkaista ne yhtenä teoksena ”Minun isänäni”.

Ehkä teos on ”oma kasvutarina”, ehkä siinä heijastuu se paljasjalkainen hämäläisyys, torppariperinteen monimuotoisuus – isäni ovat mitä ovat juuri tämän perinteensä kautta. Varmasti Lapin maisemissa kasvaa hieman erilaisia isiä.

Tuntuu kummalliselta yrittää lähes viisikymppisenä totutella olemaan varsinaissuomalainen – uskon olevani sydämeltäni aina jokioislainen. Näytelmäni olen kirjoittanut juuri Jokioisten kirkkoon ja kirkosta, sillä siinä kiteytyy se mitä jokioislaisuus mielestäni on – vanhaa, perinteistä, mutta äärimmäisen hienostunutta – kodikasta ilman ”ulkokultaisuutta”. 

Tuotanto

Esitellyt teokset

Aarikka Olla-Riitta

Minun isäni

Aarikka Olla-Riitta

  • Julkaisuvuosi: 2002 (Runogalleria)
  • Paikkakunnat: Jokioinen
  • Avainsanat: runot

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.


Kaunokirjallisuus

Minun isäni (Runogalleria, 2002) (Olla-Riitta Seppäsen nimellä).

Näytelmät

Siivooja saarnastuolissa (2004)
Enkeli eläkkeelle (2005)

Otteita

Runoja teoksesta Minun isäni (2002)

TAHTO

Isättömiä lapsia ei ole.
Eikä äidittömiä.
Lapsettomia isiä kyllä.
Ja äitejä.

Mutta jokaisella lapsella
on isä.
Jossakin.
Jokainen kantaa sisällään
sitä osaa joka on isästä.
Tahtoi tai ei.
Lapsestaan voi luopua.
Isästään ei.
Tahtoi tai ei.

***

LASTENI ISÄ

Ei varmaan ole helppoa olla
minun lasteni isä.

En ole antanut paikkaa
heidän elämästään
helpolla.

Luulin että minun arvoni laskisi
jos sinä olisit lähempänä.
Tahtomattani kilpailin tärkeydestä.

Tietenkin tekisin nyt toisin…

Jokaisen vaipan jälkeen uskoin
olevani hyvä – parempi – paras.

Kuinka helppo on linnoittautua
lähemmäksi – ylemmäksi.

Kuitenkin
Minusta tuli äiti vasta
kun annoin sinun olla
ISÄ.