Sisältöön »
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa

« Kirjailijat

Mäkivalli Jani

Mäkivalli Jani

  • s. 26.03.1977 Ulvila
  • FM
  • Historian ja yhteiskuntaopin opettaja
  • Studio Elina Forssa

Esittely

  1. Mistä idea teosten tekemiseen tuli? Mistä kaikki lähti?

Halusin tehdä pasifistisen sotaromaanin, joka laittaa koetteille ihmisen fysiikan, psyykeen ja moraalin.

2. Millainen oli kirjan valmistusprosessi?

Prosessina romaani oli hidas, mutta ei oikeastaan vaikea. Tiesin, mitä haluan tehdä. Dokumentaarinen historiallinen romaani vaatii lähteiden läpikäyntiä. Se oli työlästä, mutta oikeastaan sen jälkeen tarina loksahti paikalleen.

3. Mitä Jokioinen merkitsee sinulle?

Jokioinen asuinkuntana on minulle sattuman tulosta, mutta se on ollut onnekas sattuma. Lounais-Häme tarjoaa hyvän sijainnin, kirjoitusrauhan ja työpaikkani Forssan yhteislyseo sivistävän ilmapiirin.

Tuotanto

Esitellyt teokset

Mäkivalli Jani

Ääniseltä itään

Mäkivalli Jani

  • Julkaisuvuosi: 2018 (Karisto)
  • Paikkakunnat: Jokioinen
  • Avainsanat: sotakirjallisuus

Mäkivalli Jani

Kaksi tietä Kannakselle

Mäkivalli Jani

  • Julkaisuvuosi: 2020 (Karisto)
  • Paikkakunnat: Jokioinen
  • Avainsanat: sotakirjallisuus

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.


Kirjat

Ääniseltä itään. Karisto 2018.
Kaksi tietä Kannakselle. Karisto 2020.

Otteita

Tuli pysähtynyt hetki. Mahdoinko tappaa ihmisiä? Kylän tapahtumat olivat olleet niin sekavia, että muistikuvista ei voinut olla ihan varma. Jotenkin ajattelin, että ei sinne taloon kuoltu minun laukauksistani. Vai osuinko siihen äijään ikkunassa? Mutta se toppatakkiäijä partiosta järvellä, sen varmaan ammuin. Tästä oli ollut jo talvisodassa outo tunne. Tavallaan sen näki ja tajusi, tavallaan ei. Se ei jotenkin päässyt pään sisälle, ei Summassa eikä nytkään. Summassa osuin juoksuhaudassa yhtä kaveria mahaan ja toista jalkaan, kun ne vetäytyi. Kyllä ne muisti. Niitä oli nyt kolme. Mutta toisaalta ihmeen kylmältä tuntui. Jos en minä, niin joku toinen. Jos ei kukaan meistä, niin sitten ne minut. En minä ollut tänne pyytänyt. Eikä niitä uniin ollut tullut. Jotenkin oma kuolemanpelko oli se joka mieltä hallitsi, unissa talvisodan jälkeenkin. Vaikka toisaalta, kyllähän se nyt iso juttu oli, kun sitä oikein miettimään alkoi. Kyllä sitä pitäisi varmaan miettiä enemmän, tuntea enemmän. Jotain minussa oli vialla. En välittänyt tarpeeksi, muista kuin itsestäni. Ravistin päätä. Ajatus alkoi eksyä jonnekin kauemmas. Jos vielä tästä selviän hengissä, osaan käyttää aikaani paremmin. Lopetan elämäni tuhlaamisen. Jossain syvemmällä se tuntui tyhjältä. En pysty sellaiseen. Menee muutama päivä, ja taas on sama ralli päällä. Ravistin päätä uudestaan. Valkoinen jääkenttä edessäni oli tyhjä.

Lisätietoja

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkuus 2018.
OKKA-säätiön ja WSOY:n järjestämän opettajille suunnatun novellikilpailun 1. sija 2018.