Sisältöön »
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa

« Kirjailijat

Merilä Eira

Merilä Eira

  • s. 07.05.1943 Forssa
  • Peruskoulun luokanopettaja
  • Asunut Forssassa 1943-63 ja 1979-

Esittely

Eira Merilä kertoo Ronttimäki-kirjan synnystä:

Muutettuani takaisin Forssaan 1979, liityin 1980 perustettuun Kalliomäen omakotiyhdistykseen. Vuonna 1982 kansalaisopiston kanssa yhdessä perustettiin Kalliomäen perinnepiiri. Perinnepiirin tavoitteena oli heti alussa julkaista kirja Ronttismäkeä koskevasta perinnetiedosta.

Perinnepiiri kokoontui V. linjan Poliisitalossa joka toinen viikko. Ryhmässä muisteltiin elämänmenoa entisajan Ronttismäessä ja käytiin läpi aluetta linja linjalta ja talo talolta. Osallistujia oli parikymmentä ja jokainen sai kertoa omat muistonsa. Jutut tallennettiin kirjoittamalla, koska kertojat eivät pitäneet äänittämisestä. Perinnepiirin toiminta hiipui 1985. Sen toimintaa elvyteltiin 1995 ja saatiinkin vielä uutta materiaalia.

Kirjan julkaisemisen kannalta paha takaisku oli tulipalo kodissani 1999. Tulipalossa tuhoutui paljon materiaalia, ei onneksi kaikki kuitenkaan. Alkuajoista oli kulunut jo kolmekymmentä vuotta, kun vuonna 2012 Risto Jokinen esitti ajatuksen, että LounaPlussa ry:ltä voisi anoa rahaa materiaalin saattamiseksi kirjaksi. Varojen puute oli pitkään jarruttanut hanketta, mutta tätä kautta järjestyi siis rahoitus. Päätin tarttua toimeen, koska tuskin kukaan muu olisi saanut selvää muistiinpanoistani. Vastaan kirjan tekstistä, mutta kuvituksen ja visuaalisen ilmeen teimme yhdessä Johanna Vehmaksen kanssa.

Suhdettaan Forssaan Eira Merilä kuvaa seuraavasti:

Syntymäpaikka on syntymäpaikka. Se on minussa ja minä olen siinä. Ja vaikka olin asunut upeissa paikoissa, niin kotiseudun veto oli niin voimakas, että muutin takaisin. Täällä ovat tuttavat ja sukulaiset. Suurin syy paluumuuttoon oli kuitenkin se, että tunnen ymmärtäväni tämän paikan kieltä ja ajatusmaailmaa. Enkä ole takaisin muuttoani katunut.

Tuotanto

Julkaistut teokset

Merilä Eira

Ronttismäki : linjalta linjalle

Merilä Eira

  • Julkaisuvuosi: 2013 (Kalliomäen Omakotiyhdistys)
  • Paikkakunnat: Forssa
  • Avainsanat: Kalliomäki, paikallishistoriat

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa

Kirjallinen tuotanto

Ronttismäki : linjalta linjalle (Kalliomäen Omakotiyhdistys, 2013)

Otteita

Ote teoksesta Ronttismäki : linjalta linjalle (Kalliomäen Omakotiyhdistys, 2013)

Hyvä lukijani,

minulla on ilo viedä sinut Ronttismäkeen, linjalta linjalle. Voit tutustua elämänmenoon tehtaan varjossa 1900-luvun alun molemmin puolin. Itselleni oppaina ovat toimineet ihmiset, joihin minulla oli kunnia tutustua noin kolmekymmnetä vuotta sitten. Talletimme Kalliomäen perinnettä vuosikausien ajan. Innostus laantui, virisi taas ja odottamattoman takaiskun vuoksi hiipui. Jäljelle jäi kuitenkin rikkaita muistoja ja pino paperia.