Isotalo Merja

Merja Isotalo on toiminut mm. Forssan kaupungin kulttuuritoimenjohtajana ja kulttuurisihteerinä, tutkijana Lounais-Hämeen museossa, Lounais-Hämeen bibliografian laatijana sekä useissa kirjasto-, kulttuuri- ja matkailualan suunnittelu- tutkimus- ja johtamistehtävissä. Hän kertoo kirjeitse tehdyssä haastattelussa kirjoittamisesta sekä ajatuksistaan Forssasta:

1. Kirjoittamisen lähtökohdat

Kirjoittaminen on ollut osa työtäni jo opiskeluajoista lähtien. Siitä kertoo myös ensimmäinen "erillisjulkaisuni" eli 6-sivuinen opas Loimaan Vesikosken Vanhanpuolen museomyllystä. Pääsin Loimaan kaupungille myllyn museoijaksi ensimmäisen kerran vuonna 1978 kesätöihin ja myöhemmin kirjoitin myllystä ja myllylahkosta myös 120-sivuisen historiikin.

Siihen liittyy myös pieni anekdootti, joka sekin kertoo kirjoittamiseni alkuvaiheista. Kansatieteen professori Ilmar Talven ansiota on, että sain ensimmäinen varsinaisen artikkelini julkaistuksi. Tein proseminaarityöni joulunajasta ja -vietosta Viipurissa 1800-luvun lopulla ja hänen mielestään se oli sen verran hyvä, että hän lähetti sen Kotiseutu-lehteen. Kun sitten vein hänelle myöhemmin Vesikosken myllyn historiikin, hän valitti, että miksen tuonut käsikirjoitusta hänelle nähtäväksi, hän olisi ilman muuta hyväksynyt sen sivulaudaturikseni. Kaikki muut suoritukset kansatieteen sivulaudaturista olin tehnyt, vain laudaturtyö puuttui. Ja puuttuu edelleen.

Opiskelun osana syntyivät muutkin ensimmäiset artikkelini, kuten Munkin matka eli Martti Luther Roomassa, jota tein Roomassa Villa Lanten inspiroivassa ympäristössä kulttuurihistorian laudatur-seminaarissa, jonka tosin olin jo silloin suorittanut. Pääsin mukaan lähinnä siksi, että olin monet seminaarit istunut yleisen historian puolella, koska aloitin kulttuurihistorian opiskelun samana syksynä, kun se oli tullut oppiaineeksi Turun yliopistoon. Aikanaan vuonna 1980 valmistuin Suomen ensimmäisenä kulttuurihistorian maisterina.

Kirjoittaminen ei sinänsä ole vuosien ja vuosikymmenten aikana muuttunut. Aiheet ja kirjoittamisympäristöt ovat moninaistuneet, vaikka ne ovatkin pysytelleet pitkälti kulttuurissa ja kulttuurihistoriassa. En koskaan kokenut olevani varsinainen tutkijatyyppi, vaan ennemminkin olen halunnut kertoa kulttuurin ja kulttuurihistorian ilosanomaa lähempänä käytännön elämää, soveltaa sitä erilaisissa työtehtävissä ja - kuten 1970- ja 80-luvuilla sanottiin - popularisoida sitä. Tätä missiota toteutan edelleen ja tulen sitä jatkamaan niin kauan kuin joku muukin kuin minä on siitä kiinnostunut.

2. Kirjoittamisprosessi

Kirjoittaminen on siis aina ollut iso osa elämääni sekä opiskelussa ja työssä että harrastuksena. Harrastajakirjoittajana en ajatellut julkaisemista, kirjoitin vain runoja, koska siltä tuntui. Toisaalta töiden osana sain asiatekstejäni julkaistuksi.

Olen kirjoittanut hyvin monenlaisia tekstejä sanomalehtijutuista erilaisiin historiikkeihin ja selvityksiin. Toimitustyötä olen myös saanut tehdä ja 1990-luvun alkupuolella tein radiojuttujakin. Lähes koko ajan olen kirjoittanut lisäksi tuhansia sivuja esityslistoja, pöytäkirjoja, toimintasuunnitelmia, vuosikertomuksia, hankesuunnitelmia, lausuntoja, kannanottoja, tiedotteita jne. Nekin ovat kirjoittamista ja suhtaudun niihin samalla vakavuudella kuin mihin tahansa muuhun kirjoittamaani.

Monipuolinen kirjoittaminen on hyvä oppimistapa. Erilaiset kontekstit ja erilaiset vastaanottajat panevat miettimään sanottavaansa. Tärkeintä on, että viesti menee perille ja että se ymmärretään mahdollisimman oikein. 
Eräissä piireissä lempinimeni on Pilkku. Se kuvaa hyvin suhdettani kaikkeen julkaistuun tekstiin. Oikoluen Forssan Lehden, Helsingin Sanomat, ministeriöiden tiedotteet, viranomaisten selvitykset, väitöskirjat, romaanit eli kaiken, mitä luen. Olen myös hyvin vanhanaikainen kieliopin suhteen, ennen kaikkea kaipaan niitä pilkkuja... Käytän usein kolmea pistettä, mutta en juuri asiateksteissä.

Kirjoitan paljon sähköposteja ja tekstiviestejä, joissa niissäkin käytän mahdollisimman selkeää suomenkieltä ja vain harvoin lyhenteitä tai puhekieltä. Olen käynyt muutaman päivän selkokielen kurssin ja muutenkin tutustunut siihen. Itse asiassa jokaisen valtion ja kunnan viranomaisen pätevyysvaatimuksiin pitäisi kuulua selkokielen kurssin suoritus. Ja sitä pitäisi myös käyttää sekä puheissa että kirjoituksissa.

Kirjoitusprosessini alkaa tavallisesti aiheen laajalla tarkastelulla, siihen liittyvän materiaalin etsimisellä, kartoituksella ja valinnalla. Luontaisesti hyvin uteliaana teen yleensä liikaakin taustaselvitystä ajatuksella "haluan tietää kaiken", mikä ei ole työekonomisesti eikä ajankäytöllisesti järkevää. Toisaalta prosessin tätä vaihetta nopeuttaa nykyään moninainen kokemus, toimiminen erilaisissa verkostoissa ja toimintaympäristöissä. Tietää jo, mitä suunnilleen missäkin on ja miten kannattaa tietoa hakea.

Oma kirjasto on välttämätön, etenkin kun en tahdo muistaa uusia lainojani. Kirjastoni on varsin hyvä käsikirjasto omien aiheideni osalta, mutta ei ainoastaan hyödyn, vaan myöskin huvin vuoksi. Kuulun bibliofiileihin, kirjat ovat minulle arvokkaita myös esineinä enkä voi kuvitella elämää ilman omia kirjoja. Kirjastot ovat silti välttämättömiä, vaikka omissakin hyllyissä on tuhansia kirjoja. Sitä paitsi kirjastot ovat paikkoina viehättäviä, itselleni luontevia ympäristöjä. Olen ollut myös töissä Turun kaupunginkirjastossa opiskeluaikoinani puolitoista vuotta.

Tietoa hakiessani kirjoitan samalla päässäni koko ajan, teen muistiinpanoja, laadin erilaisia sisällysluettelovaihtoehtoja ja selvennän itselleni, mitä minulta on tilattu ja mitä haluan asiasta kertoa. Kun omasta mielestäni tarpeeksi tietoa on koossa, alan kirjoittaa. Teksti on siinä vaiheessa jo varsin valmista asian osalta, tietenkin kieli vaatii aina hiomista. Toivottavaa olisi, että jäisi riittävästi aikaa tekstin valmistumisen ja luovuttamisen välillä, jolloin voisi lukea tekstinsä siinä vaiheessa uudelleen, kun on jo tavallaan unohtanut sen.

Olen myös joutunut miettimään kuvien ja tekstin suhdetta monissa omissa julkaisuissani ja myös kirjoissa, joissa olen ollut mukana toimittajana. Moniin julkaisuihini olen ottanut kuvat itse. Silloin ei tarvitse neuvotella tekijänoikeuksista, kunhan kuvatut henkilöt antavat luvan julkaisemiseen.

Harvoin on aikaa nauttia siitä, että on saanut jotakin valmiiksi, koska seuraava projekti aina painaa päälle. Usein kirjoitan ainakin kahta kolmea tekstiä yhtä aikaa.

3. Forssa

Kirjojen vuoksi olen alun perin tullutkin Forssaan. Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen silloisen puheenjohtajan Torild Branderin aloitteesta Forssan kaupunki oli lähtenyt tekemään merkittävää kirjallista kulttuurityötä palkkaamalla kokopäiväisen työntekijän laatimaan Lounais-Hämeen bibliografiaa. Onnekseni minut valittiin 50 hakijan joukosta tuota työtä tekemään.

Edessä oli siis muutto ennestään täysin tuntemattomaan kaupunkiin. Tai ei aivan tuntemattomaan, tiesin Forssasta kaksi asiaa: Finlaysonin ja Esko Aaltosen. Finlaysonin siksi, että olin sentään syntyperäinen tamperelainen ja Esko Aaltosen siksi, että olin tehnyt myllytutkimusta ja käyttänyt siinä hyvin paljon hänen väitöskirjaansa Länsi-Suomen yhteismyllyistä. Ennakko-odotuksia ei paljon ollut, tapani on muutenkin suhtautua avoimin mielin uusiin asioihin, paikkoihin ja ihmisiin.

Muutin Forssaan yksin, koska puolisoni Jari Isotalo oli töissä lukiossa Raumalla. Meillä oli syksyllä 1981 kolme asuntoa: Turussa, Raumalla ja Forssassa. Emme myöskään olleet enää aivan kahden, sillä parin vuoden odotuksen jälkeen olin uutta työtä aloittaessani raskaana. Sitä sitten ilmoittamaan ensi töikseen työnantajalle. Onneksi kaikki sujui mukavasti ja Matti oli rauhallinen nukkuja, joten pidin vain kesän äitiyslomaa ja jatkoin sujuvasti bibliografian kokoamista välillä imettäen ja vaippaa vaihtaen.

Bibliografian laatiminen oli erinomainen tapa tutustua Forssaan ja koko Lounais-Hämeeseen. Kun olin tehnyt sitä aikani, niin minusta tuli yleinen tietotoimisto, olinhan käynyt läpi niin seutukunnan historian kuin nykypäivänkin. Ensimmäinen osa painettiin vuonna 1985. Siihen mennessä Jarikin oli muuttanut Forssaan ja toinen poika Juha oli syntynyt. Konekirjoittaja odotteli tekstejä minun ollessani Lounais-Hämeen aluesairaalan synnytysosastolla, joten jatkoin työn tekemistä heti synnytystä seuraavana päivänä, mikä herätti kyllä ihmetystä viereisen sängyn ensisynnyttäjässä.

Forssa oli aika pian tullut tutuksi monella tavalla ja tästä lounaishämäläisestä pikkukaupungista tuli perheemme koti vuosikymmeniksi. Ensin asuimme Saksanhovissa Kartanonkadulla vuokralla, sitten aravarivitalossa Vieremässä ja lopulta muutimme omakotitaloon Rantapuistoon. Olen monessa yhteydessä mainostanut Forssaa hyvänä lapsiperheen asuinpaikkana: kaikki on lähellä, palvelut ovat riittävät, harrastusmahdollisuuksia on runsaasti, on turvallista ja helppoa.

Mitä muuta Forssa sitten merkitsee minulle?

Forssa on nykyinen kotikaupunki, se on myös yritykseni Kulttuuripajaston kotipaikka. Työni vuoksi olen jatkuvasti liikkeellä ympäri Suomen ja yhteydet muualle ovat täältä varsin hyvät, varsinkin Helsinkiin, jonne työn lisäksi kutsuvat ja komentavat monet luottamustehtävät. Olen kotiutunut aina helposti sinne, missä kotini on, niin myös Forssaan.

Kaupungin historiaan, forssalaisuuteen ja koko Lounais-Hämeen seutukuntaan olen päässyt tutustumaan sekä aikanaan bibliografian laatijana, Lounais-Hämeen museon tutkijana ja Forssan kaupungin kulttuuritoimenjohtajana että monien yhdistysten ja kunnallispolitiikan kautta.

Forssalaisuuteen minut johdatteli joukko oikeita aitoja pumpulienkeleitä Yhtiön perinnepiirissä, jota vedin yhdeksän vuotta tai oikeammin jossa minua vedettiin mukaan Yhtiön maailmaan. Viimeiset pari vuotta kokoonnuimme opiston luvalla Tehtaankoululla, vaikka piiri ei enää opiston ohjelmaan kuulunutkaan. Tuolta ajalta on olemassa hieno aineisto sanoja, tarinoita ja muuta tietoa. Jospa joskus saisi sen julkaistua!

Forssassa on monia minulle tärkeitä paikkoja: Kehräämön alue ja Yhtiön puisto, Loimijoen rantamat, Forssan tori ja sienestyspaikat pohjoisessa Forssassa. Kaupungissa on myös paljon hyviä ystäviä ja yhteistyökumppaneita, taiteilijoita, yrittäjiä ja tapahtumien tekijöitä, joiden kanssa on ollut ja on innostavaa tehdä Kehräämön Yötä, RunoPikNikiä ja muita kulttuuritempauksia.

Vanhaa Vorssaa on puolustettava ja Uutta Forssaa on rakennettava eivätkä ne ole mitenkään ristiriidassa toistensa kanssa, vaan toistensa olemassaolon ehtoja.

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Julkaisut

Erillisjulkaisut

Loimaan Vesikosken museomylly. Opas. Loimaa 1979. 6 s.
-Uusittu painos. Loimaa 1983. 6 s.

Loimaan kunnan kulttuurikohteet. Loimaa 1980. 44 s. (Moniste + diasarja)

Loimaan kaupungin museo- ja taltioimissuunnitelma. Loimaa 1980. 41 s. (Moniste)

Lounais-Hämeen bibliografia 1600-luvulta vuoteen 1980. Hämeenlinna 1985. XIII + 466 s.

Lounais-Hämeen bibliografia II 1981-1985. Forssa 1990. 128 s.

Vesikosken Vanhanpuolen myllylahko ja mylly. Loimaa 1987. 120 s.

Lounais-Hämeen aluesairaalan kuntainliitto 1950-1990. Forssa 1991. 104 s.

Suomalainen kulttuuri maaseutuyritysten vahvuudeksi -opassarja:

Vetten ja metsien maa. Suomalaisen maiseman ja kulttuuriympäristön opinto-opas. Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen julkaisuja 169. Vantaa 1998. 73 s.

Hirsisalvoksesta betonielementtiin. Suomalaisen maaseudun rakennuskulttuurin opinto-opas. Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen julkaisuja 170. Vantaa 1998. 105 s.

Ryijy ja renessanssituoli. Suomalaisen maaseudun sisustuskulttuurin opinto-opas. Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen julkaisuja 171. Vantaa 1998. 86 s.

Talon tavat ja väen vaatteet. Suomalaisen tapa- ja vaatetuskulttuurin opinto-opas. Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen julkaisuja 172. Vantaa 1999. 132 s.

Pitopöydässä ja nuotiolla. Suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin opinto-opas. Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen julkaisuja 173. Vantaa 1999. 124 s.

Joulusta juhannukseen, häistä läksiäisiin. Suomalaisen juhlaperinteen ja kansanhuvien opinto-opas. Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen julkaisuja 174. Vantaa 1999. 110 s.

Suomalainen kulttuuri maaseutuyritysten vahvuudeksi. Yleisopas. Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen julkaisuja 175. Vantaa 1999. 123 s.

Kulttuuri ja Häme. Hämeen kulttuuristrategian tausta-aineisto. Hämeen taidetoimikunta. Hämeenlinna 2000. 149 s.

Maaseutu ja kulttuuri Itä-Uudenmaan voimavarana. Esiselvitys. Lapinjärven kunta ja Tmi Kulttuuripajasto. Markprint Lahti 2003. 156 s.

Kulttuuria kunnissa. Kunnallinen kulttuuritoimi Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla vuosina 2000-2004. Uudenmaan taidetoimikunta. Helsinki 2005. 132 s.

Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry 100 vuotta : 1918-2018. Hauho 2019. 180 s.

Selvitykset

Etelä-Suomen liittouman 2-ohjelman kulttuuriselvitys. Etelä-Suomen liittouma. 1999

Taiteen opetus Sipoossa. Sipoon kunnan taideopetuksen arviointi 2008-09. Sipoon kunta. 92 s.

Käsikirjoitukset

Elojuhlat Mustialassa (1640-l., esitetty Tammelan Hakkapeliittatapahtumassa 2000, 2001, 2002, 30 min)

Kahden pöydän väkeä (1640-l., esitetty Tammelan Hakkapeliittatapahtumassa 2004, 30 min)

Letkun kylällä omassa koulussa (esitetty Letkun koulun 100-vuotisjuhlassa 31.8.2003, 30 min)

Härkätien hopea-aarre (v. 987, Härkätien Teatteri, esitetty 3-osaisena Tammelassa: Sabinan raha Letkulla, Ulpertin miekka Torrolla ja Käräjäkivillä Portaassa heinäkuussa 2004, kukin osa 60 min)

Kesäpäivä keskievarissa (v. 1878, Renko-Seuran näyttämöryhmä, esitetty Rengon Jaakonjuhlassa 2004, 45 min)

Kapina Härkätiellä (v. 1237, Härkätien Teatteri, esitetty 3-osaisena Tammelassa: Idäntien kulkija Portaassa, Vilhelmin risti Torrolla ja Uhrilehdossa Letkulla heinäkuussa 2005, kukin osa 60 min)

Eräänä päivänä keskievarissa (v. 1878, Renko-Seuran näyttämöryhmä, esitetty Seurasaaren juhannusjuhlilla Helsingissä, 40 min, muut esitykset Rengossa 2005, 60 min)

Härkätietä linnaan (v. 1437, Härkätien Teatteri, esitetty 4-osaisena Tammelassa ja Hämeenlinnassa: Linnanisännän sinetti Letkulla, Voudin käsky Torrolla ja Taavitin sanansaattaja Portaassa heinäkuussa 2006, kukin osa noin 90 min sekä Linnanpäällikön paluu Hämeen linnassa elokuussa 2006, noin 30 min)

Tiili-Pietin tarina elikkä Länsmannin talossa Jaakonpäivän aikaan 1488, (Renko-Seuran näyttämö, Rengon Jaakonjuhlassa heinäkuussa 2006, 90 min)

Tuohitorvi ja paimen (v. 1637, esitetty Tammelan Hakkapeliittatapahtumassa 2006, 30 min)

Everstin salaisuus (G.M.Armfelt v. 1788, Tarvasjoen kesäteatteri, kesäkuu 2007, 120 min)

Koulumestari Härkätiellä (v. 1544, Härkätien Teatteri, esitetty 3-osaisena Tammelassa: Mikaelin aapinen Torrolla, Nahkurin taivasosuus Portaassa ja Kylänväki koulunpenkillä Letkulla heinäkuussa 2007, kukin osa noin 90 min)

Tiili-Pieti, Klemetti ja Eskili – kirkonmuuraajat kilpasilla (v. 1488, Renko-Seuran näyttämö, esitetty Rengossa heinäkuussa 2007 ja Hämeen linnassa elokuussa 2007, 120 min)

Ruusuvuoren väki ja kuningas Kirnukivi (Someron nuoret, esitetty Kärsälän ruusutilalla elokuussa 2007, 60 min)

Hakkapeliitan nauhatanssi (1640-l., Lounais-Hämeen lapset ja nuoret, esitetty Tammelan Hakkapeliittatapahtumassa elokuussa 2007, 30 min)

Oikeudenjakajat – käräjillä Marttilan pitäjässä vuosisatojen saatossa (v. 1409, v. 1631, v. 1788, Marttilan näyttämö, esitetty Martinpäivänä 2007, 90 min)

Koski kuohuu – eversti Grass perustamassa Kosken kartanoa (v. 1628, Kosken näyttämö, esitetty joulukuussa 2007 ja tammikuussa 2008, 120 min)

Härkätien hakkapeliitat (v. 1642, Härkätien Teatteri, esitetty 3-osaisena Tammelassa heinäkuussa 2008: Värvärin komentokirje Torrolla, Paossa ja piilossa
Portaassa ja Taistelukutsu kuuluu Letkulla, kukin osa noin 120 min)

Kirkonmäellä ja käräjillä – tapauksia Rengossa ja Rengon liepeillä 1772 (Renko-Seuran näyttämö, esitetty Rengossa heinäkuussa 2008, 90 min)

Kolme veijaria Härkätiellä (v. 1789, Härkätien Teatteri, esitetty 3-osaisena Tammelassa: Kustaa-kuninkaan sotilaat Torrolla, Keikarin kahvilassa Portaassa ja
Karviaismarjahilloa Letkulla heinäkuussa 2009, kukin osa noin 120 min)

Kappalainen ja kadonnut kassa – kirkonkorjauksen ja isojaon aikaan vuonna 1775 Rengossa (Renko-Seuran näyttämö, esitetty Rengossa heinäkuussa 2009, 100 min)

Marttila 600 (Marttilan kunnan 600-vuotisjuhlakulkueen pienoisnäytelmät: Kirkkoherra Henrik Tuomaanpojan lahjoitus Anno Domini 1409, Marttilan taistelun jäljiltä A.D. 1599, Pappien vaimona ja oppineiden äitinä ad 1644, Kirkonmaalausta ja hirrenveistoa Armon Wuonna 1782, Tsaarin vierailu anno 1819 ja Kiista vaaliuurnasta vuonna 1907, esitetty 8.8.2009 Martin kesteissä, yhteensä noin 40 min)

Yxi on paras - historiallinen kuvaelma lukemaan oppimisesta ja ensimmäisestä kirjasta 1660-luvun lopulta (Hakkapeli-ryhmä, esitetty Hakkapeliittatapahtumassa Tammelan Mustialassa 1.-2.8.2009, 30 min)

Puhtaita jauhoja pussissa - Rengon väki myllyllä vuonna 1823 (Renko-Seuran näyttämö, esitetty Rengossa heinäkuussa 2010, 120 min)

Artikkelit ja osajulkaisut

Jouluaika Viipurissa 1890-1900. Kotiseutu 6/1979 s. 228-239.

Munkin matka. Martti Luther Roomassa. Teoksessa Meidän Rooma. Toim. Erkki Huhtamo. Turun yliopiston historian laitos Julkaisuja No 11. Turku 1983 s. 77-109.

Historianopetus Turun akatemiassa 1640-1713. Teoksessa Collegium Scientiae. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Toim. 125. Saarijärvi 1983 s. 191-222.

Lounais-Häme Turun akatemian väitöskirjoissa. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 54. Forssa 1985 s.23-52.

Lounais-Hämeen elinkeinoista vapaudenajalla (1721-1772). Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 55. Forssa 1986 s. 66-91.
Osa III: Forssan työväenyhdistys 1939-1963.Teoksessa Työväenliikettä tyykikylässä. Hämeenlinna 1989 s. 197-261.

Poromiehen polulla Muonion metsissä ja tuntureilla. Saamelaisen ja suomalaisen poromiehen elämää puolipaimentolaisesta elinkeinonharjoittajaksi. Kirjassa Talo elää tavallaan. Opiskeluopas suomalaisten kulttuurihistoriaan. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1992 s. 19-24, Turku 1994 s. 23-28.

Pumpulienkelin taivas. Viiden forssalaisen tehtaantytön elämänkaaret 1840-luvulta 1990-luvulle. Kirjassa Talo elää tavallaan. Opiskeluopas suomalaisten kulttuurihistoriaan. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1992 s. 61-63, Turku 1994 s. 67-69.

Muonakauppiaasta myymälän esimieheksi. Kuopiolaisen kauppiaan elämäntavan muutoksista 1700-luvulta 1900-luvulle. Kirjassa Talo elää tavallaan. Opiskeluopas suomalaisten kulttuurihistoriaan. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1992 s. 56-59.

Suopungista vimpaan, ajoporosta moottorikelkkaan. Teoksessa Johdatus saamentutkimukseen. Tietolipas 131 SKS. Toim. Ulla-Maija Kulonen, Juha Pentikäinen ja Irja Seurujärvi-Kari. Pieksämäki 1994 s. 67-86.

Poromiehen matkassa - peuranmetsästyksestä poronhoitoon. Teoksessa Lääkäri, lukkari, talonpoika, duunari. Lukuja suomalaisten historiaan. Toim. Vuokko Aromaa. Keuruu 1996 s. 41-58.

Suomalainen talonpoikaiskulttuuri. Teoksessa Mirja Turunen & Pirkko Valakari: Maaseutumatkailu. Yrittäjän opas. Helsinki 1998 s. 52-57.

Suomalaisten historia kaskenkaatajista kännykän kantajiin. (På svenska, in English, auf Deutsch). Matkailijan opas -kansiossa. Resenärens guide. Traveller´s guide. Information für Gäste. Helsinki 1998. (1 s. + 1 s. + 1 s. + 1 s.)

Merkityksiä maaseudulle. Teoksessa Perinnettä vai bisnestä? Kulttuurin paikalliset ulottuvuudet. Toim. Sulevi Riukulehto. Saarijärvi 2001. s. 130-144.

Ylimuistoinen nautinta. Teoksessa Veden ja tuulen voimalla. Toim. Riitta Jumppanen, Raija Kouri ja Eeva Mikola. Julk. Loimaa-Seura ry. Loimaa 2002 s. 47-55.

Culture and tradition in Marketing the Finnish Countryside. Teoksessa Rustica Nova. The New Countryside and Transformations in Operating Environment. Ed. Kalle Pihlainen and Erik Tirkkonen. Publications of the Institute of History Nr 17. Cultural History, University of Turku. Turku 2002.

Mihin kunta tarvitsee kulttuuria? Uudenmaan taidetiedote 2004 s. 33-35.

Kestikievarit ja hollikyydit. Rengon Jaakon Viesti n:o 3/2004 s. 23-24.

Kulttuuri, kunta ja tulevaisuus. Uudenmaan taidetiedote 2005 s. 36-37.

Miten lastenkulttuuria tuotteistetaan, tuotetaan ja markkinoidaan? Polku-opas lastentapahtumien järjestäjille. Toim. Kirsi Herala. Kymenlaakson kesäyliopisto – Kymenlaakson liitto A:40. Kotka 2006.

Hallituspuolueeksi EU-maahan (1994-1995) ja Vihreät vallan kahvassa (1995-1997). Teoksessa Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta. Toim. Tanja Remes, Jemina Sohlstén. Vihreä Sivistysliitto ry. Helsinki 2007. s. 131-181.

Terveyttä kulttuurista – tärkeä asia mutta kenen vastuulla? Uudenmaan taidetiedote 2007 s. 44-49.

Nälkätaiteilija. Teoksessa Taide keskellä elämää. Toim. Marjatta Bardy et al. Kiasman julkaisusarja 106. Like. Helsinki 2007. s. 264-273.

Toimitukset

Anneli Niinimäki et al. (toim.) Merja Isotalo (kuvatoim.) Lounais-Hämeen lukemisto. Forssa 1988. 272 s.

Vuokko Aromaa ja Merja Isotalo (toim.) Ihminen, aika ja kulttuuri. 2.p. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1992. 238 s.

Merja Isotalo (toim.) Talo elää tavallaan. Opiskeluopas suomalaisten kulttuurihistoriaan. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1992. 121 s. 2. uudistettu painos. Turku 1994. 118 s.

Merja Isotalo (toim.) Naisen ja perheen historiaa. Oheislukemisto. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1992. 95 s.

Merja Isotalo ja Totti Tuhkanen (toim.) Hannu Laaksonen: Didaskalia. Opiskeluopas antiikin kulttuurihistoriaan. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1992. 92 s.

Merja Isotalo ja Hanne Koivisto (toim.) Olavi K. Fält: Japanin ja Kiinan kulttuurihistoriaa. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Turku 1992. 124 s. + diasarja.

Menosten kylän tarinat. Toim. Turkka Elonheimo ja Merja Isotalo. Forssa 2003. 235 s.

Kulttuuritapahtumat kaupallisina ohjelmapalvelutuotteina. Toim. Merja Isotalo ja Ilkka Lehtola. Imatran seudun kehitysyhtiö Oy. Imatra 2004. 60 s.

Taide keskellä elämää. Toim. Marjatta Bardy, Riikka Haapalainen, Merja Isotalo, Pekka Korhonen. Kiasman julkaisusarja 106. Like. Helsinki 2007. 333 s.
Leena Lahdenvesi-Korhonen: Kulttuuriympäristöohjelma – miksi ja miten. Suomen ympäristö 10/2009. Ympäristöministeriö. Helsinki 2009. 76 s. (Toimituksellinen työ)

Radio-ohjelmat

Muoniolainen poromies Opetusradion sarja Suomalaisten historia. Ylen Ykkönen 14.1.1993, 30 min.

Forssalainen pumpulienkeli Opetusradion sarja Suomalaisten historia. Ylen Ykkönen 4.2.1993, 30 min.

Konttorin väkeä. Opetusradion sarja Suomalaisten historia. Ylen Ykkönen 18.11.1993, 30min.

Kansallismaisema: Aurajokilaakso. Opetusradion sarja Kansallismaisema. Ylen Ykkönen 5.5.1994, 30 min.

Sanoma- ja aikakauslehtikirjoitukset

Useita kulttuuria, kulttuurihistoriaa ja museoalaa koskevia artikkeleita sekä kirja- ym. arvosteluja eri sanomalehdissä vuosina 1974-2004

Artikkeleita kulttuurista ja maaseutuyrityksistä Koti-lehdessä 1997 ja maaseutukeskusten lehdissä sekä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän teemaryhmien lehdissä 1997-1999

Taide- ja kulttuurihallinnon ammattijärjestö TAKU ry:n tiedote (4-5 kertaa vuodessa), vastaava toimittaja 1990-1994, TAKU-lehden (julk. Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry) toimitusneuvoston jäsen 1998- edelleen, pääkirjoitukset 2004-2006, TAKU-lehden toimittaja 2005- edelleen
KOE! -lehden (julk. Terveyttä kulttuurista -verkosto) toimittaja 2005-2006, päätoimittaja 2007

Katkelma Merja Isotalon teksesta Lounais-Hämeen Aluesairaalan kuntainliitto 1950-1990 (1991)

Synnytysosasto
s. 55

Synnytysosaston toiminnassa muutoksia toivat tullessaan mm. sektioiden eli keisarinleikkausten lisääminen, materiaalien parantuminen, potilaiden asenteiden muuttuminen ja tietouden lisääntyminen sekä kulloinenkin vallassa ollut käsitys siitä, mikä oli paras tapa synnyttää ja toisaalta paras tapa hoitaa vastasyntynyttä. Sektioita lisättiin erityisesti lapsen turvallisuuden vuoksi, sillä lapsi oli noussut vuosikymmenien kuluessa tärkeimmäksi asiaksi. Myöskin nukutusmenetelmien kehittyminen edesauttoi siirtymistä sektioihin riskitapauksissa. Lapsen vointia oli aiempaa helpompi seurata sydänkäyrän avulla, mikä lisäsi suuresti synnytyksen turvallisuutta. Materiaalien parantuminen puolestaan nopeutti potilaiden kotiinpääsyä, koska leikkaushaavat parantuivat entistä tehokkaammin.

Synnyttäjät olivat myös valistuneempia ja hoitivat itseään raskauden aikana paremmin kuin ennen. Toisaalta he osasivat myös vaatia uusia menetelmiä synnyttämisen helpottamiseksi. Kun 1980-luvun alkupuolella puhuttiin paljon synnytyskipujen vähentämisestä, painostettiin aluesairaalaakin järjestämään mahdollisuus epiduraalipuudutuksiin. Jonkin aikaa siihen olikin tilaisuus, mutta anestesialääkäripulan vuoksi niistä jouduttiin luopumaan. Sitten alettiin keskustella luonnollisesta synnytyksestä ja siihen katsottiin kuuluvan myös kipua eikä enää vaadittu kivuttomia synnytyksiä.

Osastolla oli aina ollut mahdollisuus vierihoitoon tilojen sallimissa rajoissa. Tämä vaati henkilökunnalta erityistä joustavuutta ja järjestelykykyä, sillä 1980-luvulla äidillä oli monta vaihtoehtoa vastasyntyneen lapsensa hoitamiseen. Ensisynnyttäjät pidettiin osastolla noin kymmenen päivää ja muut viidestä seitsemään päivään. Tähän aikaan äiti saattoi valita, halusiko hän pitää vauvan luonaan ympäri vuorokauden vai vain päiväajan tai sitten vauva tuotiin äidille vain ruoka-aikoina. Yleensä pyrittiin synnyttäjiä kannustamaan omatoimisuuteen, koska oli todettu sen nopeuttavan kuntoutumista.

isotalo[ät]sci.fi