Lounakirjastojen kirjanmerkki: Ybi Hannula

Lounais-Hämeen kotiseutukirjailijat -tietokanta on Louna-kirjastojen (Forssan kaupunginkirjaston sekä Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnankirjastojen) yhteishanke. Opetusministeriö on rahoittanut hankkeen ensimmäistä vaihetta yleisten kirjastojen sisältötuotantoon myönnetyllä valtionavustuksella.

Hankkeen ensimmäinen vaihe käsitti tietokannan rakenteen ja sisällön suunnittelun sekä tietosisällön ensimmäisen osan tallentamisen. Tietokannan teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi forssalainen Mainostoimisto Synergia Oy. Tietokannan sisältö suunniteltiin Louna-kirjastojen yhteistyönä.

Kirjailijasta tietokantaan on tallennettu henkilötietojen lisäksi myös haastatteluin kerättyä tietoa kirjailijantyöstä sekä Lounais-Hämeen merkityksestä siinä. Mahdollisuuksien mukaan myös kirjailijan kuva on tallennettu tietokantaan.

Kirjailijatietoihin on liitetty myös luettelo kunkin kirjailijan tuotannosta. Koko tuotannosta on tarkemmin esitelty vain sisällöltään Lounais-Hämeeseen liittyvät teokset sekä ne teokset, jotka on kirjoitettu, kun kirjailija on asunut ja/tai työskennellyt Lounais-Hämeessä. Teosesittelyn yhteyteen on mahdollisuuksien mukaan liitetty myös teoksen kansikuva.

Tietokannan sisältöä voi hakea kirjailijan, teoksen, kirjallisuuden lajin, kohdehenkilön sekä sen Lounais-Hämeen kunnan mukaan, johon kirjailija tai teos liittyy.

Tietokantaan on tallennettu vain sellaisia tietoja ja kuvamateriaalia, joihin on asianosaisilta saatu lupa.

Lounais-Hämeen kotiseutukirjailijat –tietokannan ensimmäinen vaihe julkistettiin 5.10.2005. Se sisälsi tiedot kotiseutukirjallisuuden sellaisesta kaunokirjallisesta osasta, joka on julkaistu jonkin kustantamon kautta. Tiedon keruun suoritti opiskelija Laura Paukkunen Tampereen yliopistosta.

Tietokannan toinen vaihe julkistettiin 3.8.2007. Tietokanta täydentyi puuttuvilla kaunokirjallisilla teoksilla (pakinat, kaskut ja kaunokirjalliset omakustanteet) sekä aforismikokoelmilla ja lounaishämäläisiin murteisiin liittyvillä teoksilla. Tiedon keruun suoritti opiskelija Kati Nurmela Turun ammattikorkeakoulusta.

Kolmannessa vaiheessa tietokantaa täydennettiin historiateoksilla. Julkistus tapahtui 28.8.2009. Paikallishistoriaosuuden tiedon keruun ja tallennuksen suoritti opiskelija Meeri Sipilä Tampereen yliopistosta kesän 2008 aikana. Henkilö- ja sukuhistoriaosuuden tiedon keruun ja tallennuksen suoritti kesällä 2009 opiskelija Marja Zgibay Tampereen yliopistosta.

Edelleen tietokannasta puuttuu osa tietokirjallisuudesta. Kun sekin saadaan aikanaan tallennettua, Lounais-Hämeen kotiseutukirjailijat –tietokanta tarjoaa yhden monipuolisen tietolähteen Lounais-Hämeen kotiseutukirjailijoista ja –kirjallisuudesta kaikkien asiasta kiinnostuneiden käyttöön.

Tietokannan sisältöä koskeviin kysymyksiin vastaa aikuistenosastonjohtaja Tuula Luoma Forssan kaupunginkirjastosta, puh. (03) 414 1403, sähköposti: tuula.luoma(at)forssa.fi. Yhteyttä voi ottaa myös oman kunnan kirjastonjohtajaan.