Kohonen Laila

Tammelassa asuva Laila Kohonen on julkaissut kaikkiaan 15 nuortenromaania. Kuudestoista teos on tätä kirjoitettaessa tulossa. Peruskoulunopettajana toimineen Kohosen tuotanto on laaja, ja sen aiheet ovat monipuolisia. Osa teoksista kuvaa menneitä historiallisia aikoja ja osa sijoittuu nykypäivään. Laila Kohonen kertoo haastattelussa kirjoittamisestaan.

Kirjoittamiseni alkujuuret ovat lapsuudessa. Isäni oli hyvä kertomaan tarinoita, etenkin muurahaistarinoita. Ne kiehtoivat minua siinä määrin, että kahdeksanvuotiaana muurahaispesää katsellessani päätin tulla kirjailijaksi.

Ensimmäisen käsikirjoitukseni kirjoitin parikymppisenä, mutta sitä ei julkaistu. Naimisiin mennessäni jouduin valinnan eteen, kirjoittaminen vai perhe. Pidin perhettä tärkeämpänä, ja tekemisen himoni siirtyi piirtämiseen. Vuonna 1975 osallistuin sitten Maakuntakirjailijoiden ja Sivistysliiton satukilpailuun, jonka 10 parasta pääsi kirjoittajakoulutukseen. Siellä minua kehoitettiin kirjoittamaan tosissani. Menin kotiin ja kysyin perheeltä lupaa aloittaa kirjoittaminen. He raukat eivät tienneet, mitä se merkitsi ja antoivat luvan.

Ensimmäinen kirjani Ystävämme Ebe-setä, kummitus ilmestyi vuonna 1980. Kirjassa on paljon aineksia omasta perheestäni. Seuraava teos Suotorpan noita syntyi, kun oppilaani halusivat lukea lisää. Muutoinkin teokseni ovat syntyneet siten, että edellinen kirja aiheutti aina seuraavan.

Kirjoitan yläkerran rauhassa tai yksin mökillä. Tarvitsen kirjoittaessani ehdottomasti hiljaisuutta ympärilleni. Kirjoitan teoksiani moneen kertaan, hion ja muokkaan, vaihtelen lauseiden paikkoja. On minulla synonyymisanakirjakin, josta joskus etsin sitä kaikkein parasta sanaa tiettyä asiaa kuvaamaan.

En osaa nimetä erityistä kirjallista esikuvaa, mutta pidän paljon Tsehovin lyhyistä novelleista, niistä, joista hän ei itse pitänyt. Olen lapsena lukenut paljon poikakirjoja, joten ne ovat saattaneet vaikuttaa siihen, että kirjoissanikin on usein seikkailuja.

Historiallisten romaanien kirjoittamisesta olen sitä mieltä, että teosten tulisi tarjota samalla kertaa sekä hyötyä eli oikeaa tietoa ja huvia. Olen aina pitänyt historiasta, ja olen suorittanut Hämeenlinnan kesäyliopistossa historian kursseja. Monet historiallisista teoksistani ovat syntyneet näiden kurssien pohjalta. Muutenkin olen tehnyt kirjojani varten paljon taustatyötä ja etsinyt pohjatietoa.

Hopeariipuksen salaisuus (1991) esimerkiksi syntyi kiukustumisesta kun tajusin, etten tunne suomalaisten muinaisia jumalia, vaikka kreikkalaiset ja monet muut jumalat ovatkin tuttuja. Olen kirjoittanut myös nykyaikaan sijoittuvia teoksia, etten leimautuisi pelkästään historian kirjoittajaksi. Kaikkien kirjojeni takana on tarina, ja jonkinlainen kytkös tosielämään, tapahtuma, joka on synnyttänyt kirjan.

Teoksistani Hakkapeliitan aarre (1982), Karoliinin tytär (1988), Fordin näköinen teroitin (1992) ja Sankarimitali (1999) sijoittuvat Tammelaan. Hakkapeliitan aarre sijoittuu nykyaikaan, mutta siinä on mukana paikallista hakkapeliittahistoriaa. Karoliinin tyttären tarina puolestaan tapahtuu Tammelassa 1700-luvulla isonvihan aikana. Sankarimitali perustuu Tammelassa oikeasti tapahtuneeseen postiryöstöön ja Fordin näköisen teroittimen taustalla on tositapaus koulumaailmasta.

Tammela on paikka, jossa olen asunut pisimpään. Olen siirtolaisena reissannut pitkin Suomea, kunnes vuonna 1962 muutin Tammelaan. Kun on vihdoin löytynyt tuttu paikka, ei sieltä halua lähteä minnekään. Kerrankin ympärillä on tuttuja ihmisiä usean sukupolven ajalta.

Suunnitelmissani on toki jatkaa kirjoittamista, mutta olen sitä mieltä, että keskeneräisistä töistä ei kannata puhua. Tänä vuonna ilmestyy Kotkaan sijoittuva Noora ja Oolannin sota sekä historiikki Tammelan nuorisoseura Aura 100 vuotta.

Palkinnot

Arvid Lydecken -palkinto 1982
Tammen palkinto 1982

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

---

Kaunokirjallisuus

Ystävämme Ebe-setä, kummitus (Tammi, 1980)

Hakkapeliitan aarre (Tammi, 1982)

Suotorpan noita (Tammi, 1982)

Kellokiven arvoitus (Tammi, 1984)

Vankkuriseikkailu (Tammi, 1985)

Karoliinin tytär (Tammi, 1988)

Hopeariipuksen salaisuus (Tammi, 1991)

Fordin näköinen teroitin (Tammi, 1992)

Linnavuoren Joho (Tammi, 1995)

Haaraparran tytär (Tammi, 1996)

Linnan uhka (Tammi, 1998)

Sankarimitali (Tammi, 1999)

Tuplat ja Lapin taika (Tammi, 2000)

Taavitin puinen kissa (Tammi, 2001)

Tuplat ja mustakantinen vihko (Tammi, 2004)

Noora ja Oolannin sota (Tammi, 2005)

Hakkapeliitan poika (Nordbooks, 2010)

Kumisevan kiven arvoitus (Tammi, 2011)

Miehuuskoe (Otava, 2017)

Lisäksi lukuisia kirjoituksia Lounais-Hämeen Joulu-julkaisuissa useana vuonna (Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys)

Äänikirjat ja kuunnelmat

Vankkuriseikkailu (Suomen äänikirjat, 1991)

Hopeariipuksen salaisuus (Suomen äänikirjat, 1992)

Fordin näköinen teroitin (Suomen äänikirjat, 1992)

Linnavuoren Joho (Suomen äänikirjat, 1998)

Terttu ja evakkokoira Rella : lastenkuunnelma lasten evakkomatkasta kotoa Karjalasta Pohjanmaalle (Yleisradio, 1991)

Tietokirjallisuus

Hämäläisillä teillä ja reiteillä (Hämeenlinnan taidemuseo, 1997)
(toimittaja: Päivi Nieminen; artikkelien kirjoittajat: Laila Kohonen ... et al.)

Tammelan nuorisoseura Aura 100 vuotta (Aura, 2005)

Ote teoksesta Hakkapeliitan aarre (1982)

Mika istui hiljaa ja mietti. Hän oli ennenkin kuullut hakkapeliitoista. Niistä puhuttiin paljon, sillä joka kesä järjestettiin kirkonkylässä juhlat, hakkapeliittapäivät. Isä ja äitikin olivat niissä mukana. Ja kirkon edessä oli patsas, hakkapeliittapatsas. Hakkapeliittojen täytyi siis olla totta. Eri juttu oli, oliko Skoningin Matti ja aarre totta. Ja sitä paitsi, voisiko aarre olla vielä olemassa? Jos se olisi mädäntynyt tai ruostunut tai lahonnut? Mitä kaikkea pahaa tavaroille voikaan vuosien mittaan tapahtua. Hiukan epäröiden Mika tiedusteli sitä Emma-mammalta.

-Ei kulta eikä hopea ruostu. Voi olla, että korut olisivat pesun ja kiillotuksen tarpeessa, mutta kyllä minä tulen kiillottamaan, jos sinä löydät sen aarteen.

Emma-mamma nauroi kuin olisi sanonut hyvänkin vitsin. Hän ei tuntunut uskovan että aarre löytyisi. Kenties hän oli oikeassa. Metsiä oli joka suunnassa. Eihän niitä kukaan pystyisi tutkimaan. Ei sadassakaan vuodessa.

--

Äiti oli keittiössä. Hän oli paraikaa laittamassa teetä pöytään. Mika pysähtyi ovensuuhun eikä uskaltanut liikahtaakaan.

Emma-mamma käveli keskelle lattiaa ja teki kunniaa. Äitiä nauratti. Mikaakin nauratti niin, että oli vaikea olla.

-Ihanko siinä on Matti Juhonpoika Skoning ja Liinaharjan Matti! äiti sanoi. –Nytkö sitä vasta tullaan kotiin? Muut hakkapeliitat ovat tulleet jo monta sataa vuotta sitten!

-Me ollaankin hitaita hämäläisiä! Emma-mamma kähisi.

Lisätietoa kirjailijasta :

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita (Kirjastopalvelu, 1995)
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita (BTJ Kirjastopalvelu, 1999)
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita (BTJ Kirjastopalvelu, 2001)
Luovuuden lähteillä : lasten- ja nuortenkirjailjat kertovat (Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti, 2010)

Manninen Kerttu, Lasten ja nuorten kirjoja. Lapset ja yhteiskunta 1982 : 4, s. 297-299.

Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli

Tammen kirjailijasivut