Tuomola Olavi

Forssan kaupunginsihteerinä työskennellyt Olavi Tuomola kirjoitti virkatyönsä ohessa yksitoista salapoliisiromaania, yhden historiallisen romaanin ja yhden nuortenromaanin. Hänen leskensä Sisko Tuomola kertoo haastattelussa miehestään ja hänen tuotannostaan.

On vaikea sanoa, mistä hänen kirjoittamisensa sai alkunsa. Hän on kirjoittanut teokset ennen kuin menimme naimisiin, joten en tiedä niiden syntyvaiheista paljoakaan. Sen kuitenkin tiedän, että hänellä oli pakottava tarve kirjoittaa. Kirjoittaminen taisi olla hänelle eräänlainen henkireikä työelämän paineiden keskellä.

Olavi Tuomolan taiteellinen lahjakkuus ei kuitenkaan keskittynyt vain kirjallisuuteen, vaan hän oli todellinen monilahjakkuus. Kirjoittamisen lisäksi hän ilmaisi itseään maalaamalla, valokuvaamalla, soittamalla, säveltämällä ja sanoittamalla lauluja. Olavi oli herkkä luonne, ja hänelle ominainen kauneudenkaipuu näkyy maalauksissa ja kauniissa luontokuvissa. Salapoliisiromaanit lienevät muodostaneet vastapainoa, mutta niistäkin on sanottu, että niiden kieli on kaunista. Hän kirjoitti myös suuret määrät pakinoita ja jatkokertomuksia eri lehtiin sekä näytelmiä.

En osaa paljoakaan sanoa hänen kirjoitusprosessinsa kulusta, mutta hän on nähtävästi kirjoittanut melkoisen nopeaan tahtiin. Esimerkiksi vuonna 1945 on ilmestynyt peräti kolme kirjaa.

Olavin teoksista yksi, Sudentappaja, sijoittuu Lounais-Hämeeseen. Se on nuortenkirja, jännittävä seikkailu, jonka tapahtumat ajoittuvat yli viidensadan vuoden taakse historiaan. Yhtä kauas menneisyyteen sijoittuu historiallinen romaani Haaskalinnut, jonka ansiosta miehelleni myönnettiin Turun kaupungin kirjallisuuspalkinto vuonna 1948.

Kirjallisista esikuvista Mika Waltari ja Yrjö Kokko olivat miehelleni tärkeimpiä, Kokko etenkin luontoaiheidensa myötä.

Mieheni eli ja vaikutti Forssassa koko ikänsä. Niihin vuosiin mahtui vaikeitakin aikoja, mutta monissa hänen kirjoituksissaan, etenkin pakinakirjoituksissa, kukkii huumori. Leikekirjasta löytyy myös vuonna 1950 kirjoitetut laulun sanat otsikolla Oi, Forssa kultainen. Laulussa hän kuvaa kaunein sanankääntein lapsuutensa Forssaa.

Palkinnot:

Turun kaupungin kirjallisuuspalkinto vuonna 1948 (teoksesta Haaskalinnut)
Forssan kauppalan kirjallisuuspalkinto vuonna 1949

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

---

Kaunokirjallisuus

Konsuli Hallan murha (Gummerus, 1939)

Anastettu sotasalaisuus (Gummerus, 1940)

Professori Lohikosken keksintö (WSOY, 1942)

Vakooja turvautuu murhaan ( WSOY, 1943)

Neuvostovakoilija (Gummerus, 1943)

Asekeksintö (Gummerus, 1944)

Verenpunainen kämmekkä (Gummerus, 1945)

Tähdet määräävät kohtalomme (Aura, 1945)

Kummitusmurha (Aura, 1945)

Sininen lohikäärme: levoton tarina Kiinan kukasta, Ruumisarkkumiehestä ja vähän muustakin (Aura, 1946)

Lokoli kumisee yössä: kolkohko kertomus mustien maasta (Aura, 1947)

Sudentappaja: seikkailuja suurilla saloilla (Aura, 1946)

Haaskalinnut (Aura, 1947)

Konsuli Hallan murha (Seaflower, 1999)

Neuvostovakoilija (Seaflower, 1999)

Sininen lohikäärme (Seaflower, 1999)

Kummitusmurha (Seaflower, 1999)

Tähdet kertovat kohtalomme (Seaflower, 1999)

Tietokirjallisuus

Forssa: 100-vuotias tehdasyhdyskunta kuvina (Forssan kerho, 1950) 

Ote teoksesta Sudentappaja (1946)

Nuorukaisen tutkisteleva katse tähyili mittaamatonta erämaata, jonka ylle taivaarantaa lähenevä aurinko valoi kultiaan. Idässä välkkyi kalaisa, saareton Kuivajärvi, jonka kaakkoisrannalta hän oli lähtenyt venematkalleen. Lännessä kimmelsi Pyhäjärven ulappa. Etelässä päilyivät kymmenet metsälammet summattomien korpien sylissä, ja pohjoisessa, katseen kantamattomissa, jatkuivat neitseelliset salot lukemattomine metsäjärvineen ja lampineen.

Kuivajärven ja Pyhäjärven välisen kannaksen, jonka korkeimmalta kukkulalta eränkävijä tähysteli tienoota, katkaisi harjun juurella kiemurteleva hopeankimalteinen salmi, joka alkoi Kuivajärvestä kapeana vuolteena, laajeni vähitellen jyrkkärantaiseksi järveksi, jonka syövereihin riippakivi painui pohjattomiin, ja kaartoi vihdoin pohjoiseen, niin että sen ja Pyhäjärven väliin jäi miekkaa muistuttava, teräväkärkinen niemeke. Kauempana pohjoisessa miekkamaisen niemen uloimman kallion kohdalla välkehti toinen salmi. Kannaksen keskiosa oli kolmion muotoinen, metsäinen saari.

Niihin aikoihin, seitsemänsataa vuotta sitten, Hämeen heimo eli murroskautta, jonka vaikutukset olivat suorastaan mullistavia. Kun Birger Jaarlin johdolla ristiretkeläisvalloittajina Hämeen sydänmaille tunkeutuneet ruotsalaiset olivat kukistaneet aseellisen vastarinnan, joka vuosikausia harjoitetun rauhallisen käännytystyön ansiosta jäi suhteelllisen laimeaksi ja hajanaiseksi, Hämeen ylväs itseäisyys oli mennyttä. Valloittajat toivat tullessaan omat tapansa ja omat uskontonsa. Niiden hämäläisten, jotka eivät halunneet ottaa kastetta tai jotka eivät voineet muuten sopeutua uusiin oloihin, oli paettava korpiin. Eräsaunat, jotka aikaisemmin olivat olleet suurimman osan vuotta autioina, saivat vakinaisia asukkaita, joille salojen riista ja veden vilja takasivat joltisenkin toimeentulon. Korpeen syntyi raivio toisensa jälkeen. Kaskimaat laajenivat, ja piilopirttien sijaan kohosi saloille uudistalo toisensa jälkeen.

Kukkola, Timo, Kartanokummituksia ja antisemitismiä. Hornanlinnan perilliset 1980 s. 96-98.

 

Kirjasampo