Sisältöön »
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa

« Kirjailijat

Bagge Tapani

Bagge Tapani

  • s. 02.10.1962 Kerava
  • Ylioppilas
  • Kirjailija
  • Kuva : Tammi / Ville Palonen

Esittely

Tapani Bagge liittyy Lounais-Hämeeseen teosten Urho ja suuri junaryöstö (2004) ja Pelastajat (1998) kautta. Kirjailija itse kertoo Lounais-Hämeeseen liittyvistä teoksistaan:

Urho ja suuri junaryöstö sijoittuu suurimmaksi osaksi Jokioisten museorautatielle, vaikkei Jokioisia kirjassa nimeltä mainitakaan. Tutustuin museorautatiehen lukioaikoinani myöhemmin Urhon esikuvana toimineen luokkakaverini kautta. Kävin kerran talkoissa ja ostin jopa osakkeen. Kun sitten mietin aihetta kolmanteen Urho-kirjaan, mieleeni juolahti museorautatiellä vuonna 1903 tapahtunut oikea junaryöstö. Sen pohjalta tehtävästä elokuvasta sain hyvät puitteet tarinalle.

Pelastajat-romaani pohjautuu kirjoittamaani tv-sarjaan, joka kuvattiin suurimmaksi osaksi Forssassa ja lähiympäristössä, mutta on tapahtuvinaan kuvitteellisessa Huimalan kaupungissa. Iso osa henkilöistä jopa puhuu sovellettua versiotani lounaishämäläisestä murteesta, johon tutustuin forssalaisen tuottaja-ohjaaja Ville Koiviston kautta. Sarjan aihe oli alun perin Koiviston idea, ja forssalainen palomestari Matti Peipinen antoi asiantuntija-apua sekä tv-sarjaa että kirjaa tehtäessä.

Palkinnot

Hämeen liiton myöntämä kulttuuritunnustuspalkinto 2005
Arvid Lydecken -palkinto 2005 lastenkirjasta Kylässä
Laivakello -nuorisokirjallisuuspalkinto 2006 (jakaja: Kotkan kaupungin Pekkas-akatemia)
Vuoden johtolanka -palkinto 2007 dekkarista Musta taivas (jakaja: Suomen Dekkariseura)

Tuotanto

Esitellyt teokset

Bagge Tapani

Pelastajat

Bagge Tapani

  • Julkaisuvuosi: 1998 (Book Studio)
  • Paikkakunnat: Forssa, Jokioinen
  • Avainsanat: jännityskirjallisuus, romaanit

Bagge Tapani

Urho ja suuri junaryöstö

Bagge Tapani

  • Julkaisuvuosi: 2004 (Tammi)
  • Paikkakunnat: Forssa, Jokioinen
  • Avainsanat: lastenkirjallisuus

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.


Kaunokirjallisuus

Korhonen ja kadonnut faija (WSOY, 1993)

Tuomon hirmuhirviö (yhdessä Ritva Uhingin kanssa) (WSOY, 1994)

Aleksin merirosvokesä (WSOY, 1995)

Korhonen ja kuoleman haju (WSOY, 1995)

Aleksin intiaanisyksy (WSOY, 1996)

Aleksin avaruustalvi (WSOY, 1997)

Suden hetki (WSOY, 1999)

Otto ja plejadien lähettiläs (Tammi, 2000)

Urho ja viidakon villipeto (Tammi, 2001)

Otto ja Dracon siepparit (Tammi, 2001)

Pikkuveli (Tammi, 2001)

Pihalla (Tammi, 2002)

Urho ja hirmuliskojen kuningas (Tammi, 2002)

Julma kuukausi (yhdessä Karo Hämäläisen kanssa)(Tammi, 2002)

Tuhlaajafaija (Tammi, 2003)

Marrasblues (yhdessä Karo Hämäläisen kanssa)(Tammi, 2003)

Ulkona (Tammi, 2004)

Urho ja suuri junaryöstö (Tammi, 2004)

Helmi kuukausi (yhdessä Karo Hämäläisen kanssa)(Tammi, 2004)

Kylässä (Tammi, 2005)

Otto ja Hydran surfaajat (Tammi, 2005)

Juhannusblues (yhdessä Karo Hämäläisen kanssa)(Tammi, 2005)

Yöllä (Tammi, 2006)

Urho ja asemapäällikön aave (Tammi, 2006)

Karu kuukausi (Tammi, 2007)

Kaupungilla (Tammi, 2007)

Suuri muumilukemisto 4 : Muumit maalla ja merellä (Kolibri, 2007)

Päättömän munkin arvoitus (Tammi, 2008)

Sami Hurtta suursyömärin jäljillä (kuvat Jari Rasi) (Itupiikki, 2008)

Liekehtivän liskon arvoitus (Tammi, 2009)

Tahvo ja Bella pyörremyrskyssä (Tammi, 2009)

Urho ja kammottava lumimies (Tammi, 2009)

Kirkuvan kallon arvoitus (Tammi, 2010)

Maalla (kuvittanut Hannamari Ruohonen) (Tammi, 2010)

Muumilaakson aarteet (kuvittanut Jukka Murtosaari, perustuu Tove Janssonin
luomiin hahmoihin) (Tammi, 2010)

Muumipeikko ja opaalikoru (kuvittanut Tuomas Mäkelä, perustuu Tove Janssonin luomiin hahmoihin) (Tammi, 2010)

Syysvieras (kuvittanut Tuomas Mäkelä, perustuu Tove Janssonin luomiin hahmoihin) (Tammi, 2010) Julkaistu aiemmin teoksessa Muumit maalla ja merellä.

Tahvo ja Bella hernerokkasumussa (kuvitus: Salla Savolainen) (Tammi, 2010)

Vesipeto Surku (kuvittanut Tuomas Mäkelä, perustuu Tove Janssonin luomiin hahmoihin) (Tammi, 2010) Julkaistu aiemmin teoksessa Muumit maalla ja merellä.

Viesti Nuuskamuikkuselta (kuvittanut Tuomas Mäkelä, perustuu Tove Janssonin luomiin hahmoihin) (Tammi, 2010) Julkaistu aiemmin teoksessa Muumit maalla ja merellä.

Konstaapeli Mutanen ja kadonneen kirjaston arvoitus (kuvitus: Pasi Pitkänen)(Tammi, 2011)

Konstaapeli Mutanen ja kanien arvoitus (kuvitus: Jusa Hämäläinen) (Tammi, 2011)

Maailmalla (kuvittanut Hannamari Ruohonen) (Tammi, 2011)

Urho ja sininen sukellustalo (Tammi, 2011)

Etsijät: novelleja nuorille (Tammi, 2011)

Urho ja aaveiden meri (Tammi, 2012)

Tahvo ja Bella lumipyryssä (kuvitus: Salla Savolainen) (Tammi, 2012)

Kotona (kuvittanut Hannamari Ruohonen) (Tammi, 2012)

Konstaapeli Mutanen ja loma-arvoitus (yhdessä Marikki Baggen kanssa, kuvitus: Jusa Hämäläinen) (Sanoma Pro, 2012)

Kiljusen uusi herrasväki (Jalmari Finnen luomien hahmojen pohjalta, kuvittanut Mika Launis) (Satukustannus, 2012)

Vihreän linnun arvoitus (pohjautuu Rovio-yhtiön luomiin hahmoihin, kuvittanut Jari Rasi) (Tammi, 2013)

Kiljusen uusi herrasväki 2 : Kaupunkielämää (Jalmari Finnen luomien hahmojen pohjalta, kuvittanut Mika Launis) (Satukustannus, 2013)

Kaisa (kuvittanut Hannamari Ruohonen) [yhteisnide aik. osista] (Tammi, 2014)

Kadonneen aarteen arvoitus (pohjautuu Rovio-yhtiön luomiin hahmoihin, kuvittanut Jari Rasi) (Tammi, 2014)

Rannalla (kuvittanut Hannamari Ruohonen)  (Tammi, 2015)

Hämeenlinnan Janne (Tammi, 2015)

Pelastajat (Book Studio, 1998)

Puhaltaja (Book Studio, 2002)

Paha kuu (Book Studio, 2003)

Kohtalon tähti (Book Studio, 2004)

Julma maa (Tammi, 2005)

Musta taivas (Tammi, 2006) (Ilm. saksaksi 2012)

Kummisedän hautajaiset (Tammi, 2008)

Valkoinen hehku (Tammi, 2009)

Kasvot tuulilasissa (Turbator, 2010)

Paha paikka (yhdessä Harri István Mäken kanssa) (Arktinen Banaani, 2010)

Hämeen hurjat (Tammi, 2011)

Kasvot katuojassa (Crime Time, 2011)

Sininen aave (Tammi, 2011)

Musta pyörre (Crime Time, 2012)

Punainen varjo (Crime Time, 2013)

Havannan kuu (Crime Time, 2014)

Pieni Talvisota (Crime Time, 2015)

Kasvot betonissa (Tammi, 2007)

Ammattimies : rikosnovelleja 1988-2008 (Turbator, 2008)

Kovanen : kieltolain korkeajännitys (tarina: Bagge, piirros: Jari Rasi) (Egmont, 2006)

Kekkonen vasta-alkaville ja edistyville (Tapani Bagge & Samson) (Jalava, 2007)

Murhan sävel : 19 kertomusta rikoksesta ja musiikista (Tammi, 2006)

Naisen rikos : intohimosta rikokseen (Gummerus, 2006)

Tykki (Crime Time, 2011)

Taksi : 14 dekkaria kumijalasta (Crime Time, 2012)

Kuun pimeä puoli : suomalaisia ihmissusinovelleja (toimittanut Juri Nummelin) (Jalava, 2013)

Käsikirjoitukset

Aina murha kotiolot voittaa: jännityskuunnelma (Yleisradio, 1991)

Maan korvessa: kuunnelma (Yleisradio, 1994)

Kovan onnen viikko: kuunnelmasarja (Yleisradio, 1995)

Pelastajat 1-10 (ohjaus Ville Koivisto) (TV1, 1998)

Meidän jengi 1-5 (Pikkukakkosen lastensarja, ohjaus Olli Löytönen)(TV 2, 1999)

Enon varjo 1-6 (nuortensarja, ohjaus Jarmo Heikkinen) (TV 1, 1999)

Postimiehen varjo 1-7 (nuortensarja, ohjaus Jarmo Heikkinen) (TV 1, 2000)

Teoksista on ilmestynyt lisäpainoksia ja niitä on julkaistu myös äänikirjoina.
Sarjakuvakäsikirjoituksia Muumi-lehteen 2000-
Lisäksi useita kymmeniä käännöstöitä.

Otteita

Ote teoksesta Urho ja suuri junaryöstö (2004)

Juna oli pysähtynyt vetämään henkeä. Musta veturi kiilteli auringossa. Siinä oli pitkä keula ja iso savupiippu, josta tuprusi valkoista savua.

Urho kertoi kaikille, että pieni peltivaunu veturin perässä oli nimeltään tenderi. Siinä säilytettiin polttopuita.

-Tällaisen höyryveturin toimintaperiaate on varsin yksinkertainen, hän aloitti. –Uunin avulla vesi kuumennetaan…

Sen jälkeen minä putosin kärryiltä. Katselin vaunuja, jotka näyttivät vähän yksinkertaisemmilta. Kun Urho oli selittänyt höyrykoneen ja uuvuttanut kaikki muut paitsi itsensä, hän jatkoi:
- Sitten on vielä nuo puurunkoiset vaunut. Tuo viimeinen musta on konduktööri- ja matkatavaravaunu, ja tuossa ruskeassa on toisen ja kolmannen luokan matkustajaosastot.
- Tuleeko tänne toka luokkakin? Jere kysyi.
- Ei. Toisen luokan istuimissa vain on hiukan pehmustetta ja kangaspäälliset, ja kolmannessa luokassa on paljaat puupenkit. Ensimmäisessä luokassa olisi nahkapäällysteiset istuimet, mutta tässä junassa ei ole ensimmäistä luokkaa.

Lisätietoja

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita: 2 (toim. Loivamaa) (BTJ Kirjastopalvelu, 1999)

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita: 3 (toim. Loivamaa) (BTJ Kirjastopalvelu, 2001)

Ilmaisun murroksia vuosituhannen vaihteen suomalaisessa kulttuurissa (toim. Heinonen, Kirstinä, Kovala) (SKS, 2005)

Kotimaisia nykykertojia: 4 (toim. Loivamaa ja Vesikansa)(BTJ Kirjastopalvelu, 2005)

...Aina joku kirjoittaa: kirjailijoita Hämeestä (toimitus: Kai Kyösti Kaukovalta et al.) (Vana-66, 2007)

Koskinen, Juha-Pekka, Harkittu murha : kohti täydellistä rikosromaania (BTJ, 2009)

Luovuuden lähteillä : lasten- ja nuortenkirjalijat kertovat (toim. Päivi Heikkilä-Halttunen, julkaisija: Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti) (BTJ, 2010)

Tapani Baggen kotisivut ja Blogi

Sanojen aika - Helsingin kaupunginkirjaston kirjailijatietokanta

Tapani Bagge Häme-Wikissä