Sisältöön »
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa

« Kirjailijat

Nummelin Juri

Nummelin Juri

  • s. 10.05.1972 Rauma
  • FM
  • Kirjailija

Esittely

Juri Nummelin on tuottelias tietokirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa pulp-kirjallisuudesta, elokuvan historiasta ja harvinaisista etunimistä sekä toimittanut useita novelliantologioita. Hän on kirjoittanut jonkin verran myös kaunokirjallisuutta, sekä proosa- että runoteoksia. Lounaishämäläisittäin kiinnostava on hänen Forssaan sijoittuva Jumalten tuho -kirjansa (Pikku-idis, 2012), jota kustantaja luonnehtii apokalyptiseksi pulp-scifi-trilleriksi.

Nummelin kertoo Jumalten tuho -kirjansa syntyvaiheista seuraavasti: "Jumalten tuho syntyi pitkällisen prosessin seurauksena, jossa lähtötekstinä oli teininä kirjoitettu ja julkisuuteenkin päässyt novelli 'Jumalten tuho'. Alun perin Yhdysvaltoihin ja Arizonaan sijoittunutta tarinaa vuosikausia pyörittelemällä juttu lopulta laajeni romaaniksi sekä päätyi Forssaan ja Huittisille vuoteen 1928.
Kirjan tie alkuperäiseistä novellista romaaniksi oli pitkä ja monipolvinen, välillä olin menettänyt täysin uskoni teoksen valmistumiseen. Pitkiin aikoihin en kirjoittanut sitä lainkaan, mutta lopulta kustantaja, jonka olin luullut unohtaneen koko jutun, palasikin muutaman vuoden tauon jälkeen asiaan ja kirjaa ruvettiin työstämään ammattimaisesti. En ole siihen enää täysin tyytyväinen, mutta se kai kuuluu asiaan. Romaanista on tekeillä käsikirjoitusversio elokuvaksi, mutta se tie voi kestää vieläkin kauemmin!"

Nummelinin sukujuuret isän puolelta ovat Forssassa. Forssan torivahti ja Moukaripörssin perustaja Aarne Nummelin oli hänen isoisänsä. Suhteestaan Forssaan hän toteaa: "Forssa on paikka, josta isäni on kotoisin ja olen käynyt siellä pienenä ja vähän isompanakin mummulassa. Paikkaan liittyy monia muistoja ja käyn edelleen mielelläni Forssassa."

Tuotanto

Esitellyt teokset

Nummelin Juri

Jumalten tuho

Nummelin Juri

  • Julkaisuvuosi: 2012 (Pikku-Idis)
  • Paikkakunnat: Forssa
  • Avainsanat: fantasia- ja tieteiskirjallisuus, jännityskirjallisuus

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.


Kaunokirjallisuus

Haamu. Kertomus Hollywoodista. Turbator 2013.

Viimeinen bjarmialainen. Kuoriaiskirjat 2013.

Pakastetun poliisin tapaus ja muita Joe Novak -tarinoita. Turbator 2012.

Runkkuloma Rivieralla. Nimellä Mikael X. Messi. Verikoirakirjat 2012.

Jumalten tuho. Pikku-idis 2012.

Mynämäen motellin munamällit. Nimellä Mikael X. Messi. Verikoirakirjat 2011.

Lausteen himokämppä. Nimellä Mikael X. Messi. Verikoirakirjat 2010.

Outoa huminaa, Joe Novak.Verikoirakirjat 2009.                                                                                                                                                                                                            

Bodice Ripper Apart: A Book of Spam Poems. With a foreword by Jussi Parikka. ntamo 2009.


Antologiat

Seppo Tuisku: Kujanjuoksu kuolemaan. Toimittanut. Turbator 2014.
Kuun pimeä puoli. Suomalaisia ihmissusinovelleja. Jalava 2013.
Olavi Karjaliini: Matin kolminkertainen kuolema ja muita tarinoita. Turbator 2012.
Hallusinatsioneja. Vanhoja suomalaisia kauhutarinoita. Faros 2012.
Mannerheimin seikkailuja. Turbator 2012.
Tuska ja hurmio. Eroottisia novelleja. Turbator 2011.
Marton Taiga: Osiriksen sormus. Kaksi aikamatkustustarinaa. Turbator 2011.
Vuoripeikot ja muita wanhoja suomalaisia satuja. Kameli 2011.
Verenhimo. Suomalaisia vampyyritarinoita. Teos 2011.
Kari Suomalainen: Tarkastaja Wilson ja muita dekkareita. (Koonnut ja kirjoittanut esipuheen.) Recallmed 2010.
Sherlock Holmes Suomessa. Turbator 2010.
Tankki palaa! Sotanovelleja vuosilta 1940-1944. Turbator 2009.
Kaarlo Uskela: Vainovuosilta. Turbator 2009.
Tuhansien zombien maa. Turbator 2009.
Reino Helismaa: Henkipattojen kylä ja muita lännennovelleja. Suomen Länkkäriseura 2009.
Päivitysten kirja: 11 kuukautta Facebookissa. Abraxas 2009.
Parhaita Isku-jännityskertomuksia.Turbator 2009.
Veikko Hannuniemi: Suuri jano. Merinovelleja 1930-1970-luvuilta.Turbator 2009.
Jälkisanat teokseen: Kaarlo Uskela: Pillastunut runohepo. Savukeidas 2008.
Totti Karpela & Joni Skiftesvik: Töitä arkkunikkarille. Suomalaisia länkkärinovelleja 1959-2006.Turbator 2008.
Duane Swierczynski: Keikkakuski (The Wheelman, 2005). Suom. Arktinen Banaani 2009.
Asentoja: kirjailijoiden seksinovelleja 1965-2008. Turbator 2008.
Harry Etelä: Kauhujen salakammio ja muita kauhukertomuksia vuosilta 1937-1940. Turbator 2007.
Viides testamentti. Turun seudun kirjoittajien jännitysnovelleja 1939—2007. Turbator 2007.
Robert Silverberg: Tapaamme tuonelassa. Varhaisia rikoskertomuksia. Toim. Verikoirakirjat 2006.
Isämme, valokuvaaja. Omakustanne 2005.
Elina Teerijoki: Hulluimmat päivät. Kolumneja Vihreästä Langasta 2000-2004. Toim. Omakustanne 2004.
Reino Helismaa: ..ja Reikärauta-Brown. Book Studio 2001.

Tietokirjallisuus

Runsaasti tietokirjallisutta erilaisista aiheista kuten pulp-kirjallisuus, elokuvan historia ja etunimet.

Otteita

Ote Jumalten tuho -kirjan osasta 2, kappale 2:

"Miltä näyttää?"
 Virkki katsoi Tanneria ja vei askista ottamansa tupakan huulilleen. Toisessa kädessä hänellä oli öljylyhty. "Sitä ei saada sieltä kovin helposti."
 "Sen minä jo tiesin."
 "Teillä ei ole paljonkaan aikaa, se teurastaa kaikki kauppalan asukkaat", Virkki jatkoi ja kaivoi tulitikkuja taskustaan. "Ja se näyttäisi olevan aika kekseliäs piru."
 "Kyllä me se napataan kiinni."
 "Toivottavasti. Tämmöistä ei nimittäin ole nähty Helsingissäkään." Virkki sytytti tupakkansa ja heitti tikun maahan. "Pitää mennä ulkomaille asti."
 Tanner imeskeli hampaitaan ja katseli kaivon aukinaista kantta. Hän otti pari askelta ja kurkisti kaivoon. Hän veti vaistomaisesti päätään taaksepäin ja nielaisi.
 Vanhan miehen alaston ja karvainen ruumis oli työnnetty kaivoon poikittain niin ettei se päässyt liikkumaan. Kasvot osoittivat suoraan ylöspäin, katsoivat taivaalle, jota ne eivät enää ikinä tavoittaisi. Miehen ihosta oli revitty pitkiä suikaleita. Silmät oli kaivettu päästä. Kasvot olivat mustuneen veren peitossa.
 "Nostakaa ylös", Tanner sanoi, kun pystyi taas puhumaan. Hän katsahti talon suuntaan – onneksi Löfberg oli vienyt vanhan naisen sisälle kuulustelua varten.
 "Tulkaas jätkät." Virkki vinkkasi vanginkuljetusautosta kaksi miestä paarien kanssa.
 "Ei saatana." Toinen miehistä kääntyi ja juoksi puskaan oksentamaan.
 Toinen miehistä pysyi paikallaan. "Miten me tuo muka tuolta saadaan?" mies kysyi Virkiltä. "Varsinkaan, kun tuosta ei..." Mies vinkkasi kädellään puskaan juossutta nuorempaa toveriaan.
 "Tartutte sitä raajoista", Virkki sanoi.
 "Pystytkö vähän auttamaan siinä tapauksessa?"
 Virkki imeskeli tupakkaansa ja katseli vanginkuljetusauton kuljettajaa.
 "Ei tässä ole koko päivää aikaa", Tanner sanoi. "Ruvetkaa hommiin."
 "No, otapa sinä sitten tuosta kiinni", kuski sanoi.
 "Onko hanskoja?" Tanner kysyi.
 Mies kaivoi harmaitten haalariensa takataskuja ja ojensi Tannerille likaiset työrukkaset.
 "No niin, nosta", mies sanoi, kun Tanner oli tarttunut ruumista oikeasta käsivarresta. Ruumis tuijotti ylös tyhjillä silmäkuopillaan eikä vastannut kysymyksiin, joita Tannerilla oli mielessään.
 Mikä jumalauta sinut on tappanut? Minkälaista raivoa tarvitaan että voi tehdä jotain tällaista?
 "Tule nyt sinäkin sieltä, Tuisku saatana", vanginkuljetusauton kuski huusi nuoremmalleen, joka oli syöksynyt pusikkoon oksentamaan.
 "Ei pysty." Nuori mies pyyhki kelmeitä kasvojaan.
 "Tässä tarvitaan kaikkia nyt." Kuski katsoi Virkkiin. Virkki puuskahti ja paiskasi tupakan maahan ja tuli kaivolle. "Vetäkää te käsistä, minä koetan jaloista", kuski sanoi.
 "Voi saatanan saatana..." Virkki ähkäisi, kun he vetäisivät ensimmäisen kerran. Ruumis ei liikahtanutkaan.
 "Ei tule mitään", Tanner sanoi.
 "Pitäkää te päästä kiinni, niin minä koetan iskeä jalat irti kaivon seinästä", kuski sanoi Virkille.
 Virkki huokaisi syvään.
 Tanner päästi kuolleen käsivarresta irti. "Minä en taida nyt pystyä", hän sanoi. Hän nousi seisomaan, ähkäisi tuntiessaan alaselässä ilkeän piston ja käveli valkoiseksi maalatulle portille, jonka eteen oli juuri pysähtynyt poliisin Fiat.