Känkänen Juhani

Vuonna 2005 esikoisteoksensa Toivon mukaan julkaissut Juhani Känkänen kertoo teoksensa kirjoittamisestaan seuraavaa:

Halusin laittaa ihmisen tekemään tiliä elämästään ns. epäluotettavan kertojan roolissa, koska sellainen lankeaa kokemuksistaan kertovalle väistämättä. Jokainen “totuus” on vain yksi ehdotus totuudeksi, värittynyt ja usein vääristynytkin. Sen kummempaa aihetta tai teemaa minulla ei aloittaessani ollut mielessäni. Ensimmäisissä versioissa päähenkilöllä oli vielä voimakastahtoisempi vastaväittäjä, mutta koin sen turhankin voimakkaasti alleviivaavan kerronnan luonnetta. Toivo Päählön kaltainen omaelämäkerturi on historioitsija, ja historiankerronta on eräänlaista taiteentekemistä, onhan sillä ollut muusakin kauemmin kuin kuvataiteilla. Päähenkilöstäni tuli siis taiteilija tavallaan luonnostaan, ja olihan minulla hieman valmista tietoa ja omaa kokemustakin kuvataiteilusta.

Kaikki sujui aluksi niin helposti, etten osannut kuvitellakaan millaisiin vaikeuksiin ja epätoivon tunnelmiin työn edetessä törmäisin. Ensimmäinen versio oli syntynyt nopeasti, muutamassa kuukaudessa. Sitten aloin hioa sitä, kokeilla erilaisia lähestymistapoja samaan aineistoon. Vuodet kuluivat, enkä ollut tyytyväinen kokonaisuuteen. Järjestelin, viskoin ja kaivoin takaisin aineistoa monta monituista kertaa. Kun oikea kerronnan sävy viimein löytyi, kaikki sujui taas paljon helpommin. Halusin säilyttää tietyn tarinointiin kuuluvan harhailun ja jaarittelunkin kirjassa, mutta kertoa silti suurinpiirtein kronologisesti, ettei lukija joutuisi liian kovan urakan eteen. Lisäksi halusin muodon palvelevan sisältöä, eikä olevan vain sattumalta valittu. En olisi kai lopettanut koskaan, elleivät kustantamon edustajat olisi vakuuttaneet minua eräänä elokuun päivänä 2005, että käsikirjoitukseni oli valmis ja hyvä.

Suhteestaan Forssaan kirjailija toteaa:

Käytin Forssaa eräänlaisena suljettujen silmien tukikohtana, joka auttoi minua rakentamaan tapahtumille maiseman. Mielessäni oli joitain lapsuudesta tuttuja paikkoja, mutta yhdistelin kaikkea ja loin oman kaupunkini ja maaseutuni. Halusin teokseni kaupungin olevan jonkinlainen kubistinen kollaasi suomalaisesta pikkukaupungista. Esimerkiksi joen läsnäolo kuului tarinaani jo varhaisessa vaiheessa, aluksi ehkä siksi että lapsuuteni kotikaupungin läpi virtasi joki, mutta myöhemmin enemmänkin siksi että yönmustana virtaava joki palveli mielestäni hyvin niitä symbolistisia tarkoituksia joita minulla oli mielessäni. Tarinani henkilötkään eivät siis ole forssalaisia, vaikka jotkut lukijat ovat olleet tunnistavinaan joitain hahmoja.

Selvää on, että nyky-Forssaa enemmän minuun vaikuttaa nuoruuteni Forssa, jota ei sellaisenaan enää olekaan. Eikä vaikutus tietysti voi olla kovin vähäinen. Olen asunut elämäni ensimmäiset yhdeksäntoista vuotta Forssassa, joten se on ikuisesti se sokkeli jonka päälle kaikki rakentuu. Kivijalatkin voivat tietysti horjua ja murtua, kuten Toivo Päählön kohdalla nähdään.

Joskus mieleeni tulee asioita, kohtauksia ja ihmisiä, joiden olemassaoloa ei muistanutkaan, mutta jotka kulkevat sisälläni hiljaisina seuralaisina. Vanhempani asuvat Forssassa ja siskoni perheineen Tammelassa, joten käyn paikkakunnalla aika useinkin. En kuitenkaan tunne sen nykypäivää sellaisella henkilökohtaisen kokemisen tasolla kuin silloin, kun se oli minulle melkein koko maailma. Alle kaksikymppisenä tuntui vapauttavalta lähteä suurempaan kaupunkiin, mutta jollain tavalla olen oppinut arvostamaan synnyinkaupunkiani yhä enemmän. Esimerkiksi on ilahduttavaa havaita, ettei vanhoja tehdasmiljöitä ole jätetty oman onnensa nojaan murenemaan, vaan ne pidetään mukana elävässä nykypäivässä.

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

Kaunokirjallisuus

Toivon mukaan (Teos, 2005)

Kilttipakko (Teos, 2007)

Elämäni mustimmat hetket (Teos, 2011)

Hyvää huomenta, Apo Apponen! Kertoi ja piirsi Juhani Känkänen. (Teos, 2012)

Joulu on jo ovella, Apo Apponen! Kertoi ja piirsi Juhani Känkänen. (Teos, 2013)

Luppa ja Tattis (Teos, 2015)

Ilo irti, Apo Apponen! Kertoi ja piirsi Juhani Känkänen. (Teos, 2016)

Ote teoksesta

(pause)

- Taiteilija Päählö, miksi siis päädyitte varastamaan lihaa?
- Halusin tehdä vintillä rauhassa tutkielmia Leonardo da Vincin tyyliin.
- Kuinka suurista lihamääristä oli kyse?
- Yksityiskohtia varten oli pakko salakuljettaa saparoita, silmiä ja kärsiä. Termospulloon sullottuna kulki pitkiä suolenroikaleita. Taide ajoi minua koko ajan tekoihin, joita häpesin. Vastapainoksi yritin heilua mahdollisimman karskisti teurastamolla muiden päättömien ruhojen kanssa.

(rec)

Tein vintillä tutkielmia maksoista ja munuaisista. Joistain työstin suurikokoisia vesivärimaalauksia. Illat makasin yömyöhään selälläni Karvarannan tehdassalin lattialla soveltamassa oppejani. Tunnustelin kattoa silmilläni. Mittailin ja vertailin. Päätin, että arvoperspektiivin sijaan maalaisin kauempana sisääntulosta olevat lynetit suhteessa aavistuksen pienemmiksi. Muutenkin yhden ison perspektiiviratkaisun sisällä oli tehtävä useita pieniä.
Hylkäsin loputkin harmaat sävyt ja keskityin asteikon ääripäihin, mustaan ja valkoiseen. Vaikka piirsin vain musta viivaa, ei työ ollut niin yksinkertaista kuin miltä näytti. Jokainen viiva oli mietinnän tulos. Liikuin mieleni katonrajassa kuin nuorallatanssija tolppiensa välissä.
Pohdin kuvapinnan muuttujia, joita kaikkia pidin viivasta syntyneinä ominaisuuksina. Kokoa, muotoa, paikkaa, suuntaa, lukumäärää, tiheyttä ja välimatkaa. Massaa ja tyhjän tilan suhdetta. Valaita ja yksinäisiä iltoja katolla.
Mutta tämä kaikki oli vain teoriaa. Vaikka hylkäsin värit luonnosteni näkyvästä osasta, värit kulkivat mukana koko ajan.

(pause)

- Taiteilija Päählö, hyväksytittekö luonnokset kaupungintalolla vai kuinka sovitte lopullisesta aiheesta?
- Se olikin yksi perhananmoinen sotku.
- Törmäsitte siis ongelmiin?
- Laksmanan temppelin sikharaan.
- Mikä se on?
- Intialaisen temppelin uskomattoman koristeelliseksi veistetty ja järjettömän massava kivitorni. Nyt puhun tietenkin vertauskuvin.

Kustannusosakeyhtiä Teoksen kirjailijaesittely