Kirjailijat

Luoma HeikkiKuva: Karoliina Heinämaa

Luoma Heikki

  • s. 03.01.1944 Kyyjärvi
  • mainoshoitajan tutkinto MAT
  • Kirjailija, käsikirjoittaja
  • Asunut Jokioisilla 15.7.2007 lähtien

 

Esittely

Nykyisin jokioislainen Heikki Luoma on työskennellyt moninaisissa työtehtävissä, viimeisimmäksi graafisena suunnittelijana ja piirtämön esimiehenä Enso-Gutzeitilla Lahdessa. Vapaaksi kirjailijaksi Luoma päätti ryhtyä vuonna 1990. Kustantajansa kotisivulla hän kuvaa päätöstään seuraavasti:

Sitä ennen oli pääni sisällä tapahtunut paljon. Olin ymmärtänyt etten sittenkään selviäisi maailmasta yrittämättä kuvata sitä kirjoittamalla, omasta näkökulmastani. Olin yrittänyt tehdä sitä samaa koko ikäni piirtämällä ja maalaamalla, mutta jouduin myöntämään ettei se riitä minulle. Halusin oppia ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla. Käsitin, ettei kukaan voisi opettaa minulle minun omaa kieltäni, vaan se olisi löydettävä itse. Kirjoitin tuhansia liuskoja pelkästään oppiakseni kirjoittamaan. Käsitin hyvin, että mahdollisuuksia oli tasan kaksi: leimautuminen kylähulluksi tai onnistuminen. Edellinen tarkoitti luovuttamista ja elinikäistä pettymystä, jälkimmäinen julkaisukynnyksen ylittämistä jossain kaupallisessa kustantamossa.

Luoman kuunnelma Neuvottelu voitti Hämeen Läänin Taidetoimikunnan ja Hämeen Alueradion järjestämän pienoiskuunnelmakilpailun vuonna 1986. Vuonna 1988 WSOY julkaisi hänen romaaninsa Surman suo. Venäläisten sotavankien helvetillisistä oloista kertova tarina oli Luoman mukaan hänen kolmas romaanikäsikirjoituksensa. Odotellessaan Surman suon läpimurtoa kustannusmaailmassa Luoma sanoo kirjoittaneensa Messilän kartanoon ja Hakkapeliitta-aikaan sijoittuvan näytelmän Korpraali Reidin miekka. Hollolan Näyttämön esittämänä siitä tuli hänen ensimmäinen julkaistu näytelmänsä. Harjoitustyönä kirjoitettu veijariromaanin käsikirjoitus taas joutui Tv 2:n silloisen draamapäällikön Olli Tolan ja ohjaaja-dramaturgi Jukka Mäkisen käsiin. Matkalaukkukostajasta tuli Heikki Luoman ensimmäinen tv-draama, neliosainen sarja, jonka ohjasi Pentti Kasurinen.

Luoma oli siis ylittänyt julkaisukynnyksen neljällä eri kirjoittamisen osa-alueella: ensin radiokuunnelmalla, sitten suunnilleen samaan aikaan romaanilla, näytelmällä ja tv-draamalla.

Sittemmin Luoma on kirjoittanut romaanien lisäksi lukuisia näytelmiä. Hän on ollut toistuvasti Suomen kesäteattereiden esitetyin näytelmäkirjailija. Hän oli myös yksi vuonna 2005 päättyneen Kantolan perhe –kuunnelmasarjan käsikirjoittajista. Hänen Tv 2:lle kirjoittamansa maalaiskomediat ovat keränneet miljoonayleisön.

Jokioisille asettumisestaan Heikki Luoma toteaa Valkjärvi-juhlilla pitämässään puheessa muun muassa seuraavaa:

Sikäli päivä on tehnyt kierroksensa, ja minä, Ypäjälle talvisodan evakkoon sijoitetun äidin poika, rakennutin muutama vuosi sitten uudistalomme viiden kilometrin päähän äitini perheen sijoitustalosta, eli Kartanonkylän Memmarista. Kuka vielä kehtaa väittää, etteivät myöskin karjalaiset osaa olla omapäisiä?

Palkinnot

Jaettu ensimmäinen sija Nuoren Voiman Liiton runokilpailussa 1984
Hämeen alueradion ja Hämeen Läänin Taidetoimikunnan kuunnelmakilpailun voitto 1986
Venla -palkinto yleisöäänestyksessä tv-sarjasta Turvetta ja timantteja 2008
Maaseudun Sivistysliiton ja Suomen Suoseuran novellikilpailun voitto 1999

TuotantoOtteitaLisätietoja

« Takaisin

 
 
 
login Synergia Foxy