Uusi-Hakimo Lauri

Forssan kansalaisopiston rehtorina toimineen Lauri Uusi-Hakimon kirjailijaura alkoi esikoisromaanista Isältä pojalle (1974). Uusi-Hakimo kertoo kirjailijanuransa alusta seuraavasti:

Onneksi minulla oli luova ympäristö. Kansalaisopistossa minun piti iltaisin esitellä kirjoja ompeluseuran naisille. Niitä luentoja valmistellessa tuli pakostakin tutustuttua kirjallisuuteen. Harrastin kirjallisuutta kyllä itsekin. Kirjoittaminen ikään kuin veti mukaansa.

Lähetin esikoisteokseni suoraan kustantajalle ilman mitään esilukijoita, ja sain hyvää palautetta. Isältä pojalle voitti Maaseudun murros –kirjoituskilpailun, johon osallistui 150 muuta romaanikäsikirjoitusta. Siitä voitosta se kirjoittaminen sitten lähti vauhtiin, tuli romaani vuodessa.

Kirjoittamisprosessiaan Uusi-Hakimo kuvaa yksinkertaiseksi.

Kirjoitan nopeasti, enkä juuri muokkaa kirjoittamaani. Kustantajani sanoi minulle joskus, että älä vain kerro kenellekään, että kirjoitat romaanisi vain kerran. Nykyään romaanin kirjoittaminen taitaa olla kovaa sorvaamista.

Myöhemmin, kun proosamarkkinoilla oli tungosta, siirryin kirjoittamaan näytelmiä. Näytelmiä onkin tullut kirjoitettua paljon, monet niistä tilaustöinä harrastajateattereille.

Vuodesta 1959 Forssassa asunut Uusi-Hakimo luonnehtii suhdettaan Forssaan näin:

Olen kirjoittanut kaikki romaanini Forssassa, mutta ne sijoittuvat yhtä lukuunottamatta lapsuuteni kotimaisemiin Ähtäriin, Etelä-Pohjanmaalle. Ne ovat eräänlaisia muistikuvia nuoruuden päiviltä. Yksi romaaneistani, Autokauppias, sijoittuu Forssaan. Se on tosipohjainen, ja muun muassa romaanissa esiintyville autoliikkeen johtajalle ja persoonalliselle katsastusinsinöörille löytyy esikuvansa tosielämän Forssasta. 

Forssa on ollut inspiroiva paikka kirjoittaa. Täältä olen saanut aineksia henkilökuviini. Forssa on minulle eräänlainen tukipiste, vaikka juureni ja yhä vielä kesäpaikkani ovat Ähtärissä. Kun pääsin virkaan tänne Forssaan, sanoin, että olen täällä työmatkalla. Mutta tämä työmatka on ollut niin hyvä, etten ole halunnut poiskaan lähteä.

Uusi-Hakimo on toiminut Forssan lehden viikkopakinoitsijana nimimerkillä Tarhuri vuodesta 1979 lähtien. Hän on myös näytelmien lisäksi kirjoittanut viime vuosina useita erilaisten yhteisöjen ja yritysten historiikkeja. Kun häneltä kysyy, aikooko hän jatkaa romaanien kirjoittamista, hän myöntää:

Kyllä minulla on mapillinen muistiinpanoja romaania ja siitä syntyvää näytelmääkin varten. Elelen kuitenkin nyt eräänlaisia poikkeusaikoja, joten julkaisemisesta ei voi sanoa mitään varmaa.

Teoksista

Pojasta ja kesästä sanottua:

Ihmissuhteiden ja perheen arkisten ongelmien myhäilevän ymmärtäväisenä kuvaajana Lauri Uusi-Hakimo on löytänyt yleensä laiminlyödyn, mutta tärkeän alueen kotimaisessa kirjallisuudessa.
-Leo Stålhammar, Suomenmaa

Autokauppiaasta sanottua:

Uusi-Hakimo luo realistisia ja tarkan tuntuisia laatukuvia suomalaisen yhteiskunnan nykytodellisuudesta. -- Romaanit aukeavat yhteiskunnallisista kulminaatioista, ne ovat raportteja murroksista. Yhteisön tragedian voi lukea yksilön kasvoilta.
-Risto Koivisto, Parnasso

Sotatalvesta sanottua:

Ennen muuta Uusi-Hakimon kirja on kertomus kasvusta vastuuseen ja elämän ymmärtämiseen.
-Kaarina Repola, Keskisuomalainen

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

---

Kaunokirjallisuus

Isältä pojalle (Kirjayhtymä, 1974)

Poika ja kesä (Kirjayhtymä, 1975)

Elokuu (Kirjayhtymä, 1977)

Autokauppias (Kirjayhtymä, 1979)

Punamarjapensas (Kirjayhtymä, 1980)

Kaarnavalkeat (Kirjayhtymä, 1982)

Sotatalvi (Kirjayhtymä, 1985)

Ylioppilaskesä (Kirjayhtymä, 1989)

Kesälapset (Pellervo –lehdessä 1978-79)

Äänitteet

Sotatalvi (Suomen äänikirjat, 1988)

Häiritsevä oppilas (Yleisradio, 1976)

Kesävieraat (Yleisradio, 1978)

Näytelmät

Oppirahat (Poika ja kesä –teoksen tv-sovitus) (1976)

Meidän lapset (1979)

Kyläkauppa (Jyväskylä, 1976)

Maija ja Mikko (Forssa, 1980)

Lomamatkalla (Tammela, 1983)

Inhan patruuna (Ähtäri, 1984)

Sampo (Forssa, 1985)

Isänmaan miehet (Lapua, 1985)

Myllybaari (Loimaa, 1986)

Hakkapeliitan morsian (Tammela, 1986)

Riikku-Heikki (Ähtäri, 1987)

Patruunan perintö (Forssa, 1987)

Siipirikko (Jokioinen, 1988)

Arvo (Forssa, 1990)

Värälän Rauha (Elimäki, 1990)

Kaakkomäen kummitus (Loppi, 1990)

Hollitupa (Forssa, 1990)

Remontti (Forssa, 1991)

Maria (Tammela, 1992)

Josef Egyptissä (Forssan kirkko, 1992)

Kolkuttaja (Ypäjän kirkko, 1993)

Hopeamalja (Tammela, 1993)

Virran juoksu (Forssa, 1993)

Etelän matka (Forssa, 1994)

Pääsiäinen Jerusalemissa (Forssan kirkko, 1994)

Nasaretin Maria (Forssan kirkko, 1995)

Pölkkyherra (Ähtäriseura, 1996)

Ilonpisaroita (Forssa, 1997)

Kepin ja kellon alla (Jokioinen, 1998)

Kiirastuli (Yrjö Jylhä)(1999, Soini)

Ruonalta tulijoelle (Alavus, 2000)

Pumppu (Forssan teatteri 20v.) (Forssa, 2000)

Paavali pakanain apostoli (Forssan kirkko, 2001)

Hakkapeliitan morsian (uusi käsikirjoitus)(Rauhaniemen kesäteatteri, 2003)

Toinen nuoruus (Karvian teatteriyhdistys, 2003)

Tietokirjallisuus

Pumpulienkeleitä ja arkielämää (Työväen sivistysliiton Lounais-Hämeen opintojärjestö, 1981)

Ypäjän säästöpankki 75 vuotta 1909-1984 (Ypäjän säästöpankki, 1983)
Ihminen ajassa (toim.) (Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana-66, 1983)

Forssan-Tammelan säästöpankki sata vuotta (Forssan-Tammelan säästöpankki, 1983)

Kirkko tehdaskylässä: 70 vuotta Forssan seurakunta (Forssan seurakunta, 1988)

Forssan rotaryklubi 1950-1990 (Forssan rotaryklubi, 1990)

Forssan ammattioppilaitos: ammattikoulutusta Lounais-Hämeessä 45 vuotta (Forssan ammattioppilaitos, 1992)

Työväenopistosta aikuisopistoksi: Forssan kansalaisopisto 75 vuotta (Forssan kansalaisopisto, 1995)

Kaupungin valot: forssalaista energiahuoltoa 75 vuotta (Forssan energia, 1995)

Elämän vinotasanteella: Forssan seudun invalidit ry 1966-1996 (Forssan seudun invalidit ry, 1996)

Pyhäkoulusta peruskouluun: kunnallista kansanopetusta Forssassa 1897-1997 (Forssan kaupunki, 1997)

Kaupunki: Forssa (toim.) (Forssan kirjapaino, 1997)

Lounais-Hämeen langoilla: Forssan seudun puhelin Oy 1919-1999 (Forssan seudun puhelin, 1999)

Katajatervaa ja iilimatoja: apteekkipalveluja Forssassa 1859-2000 (Forssan vanha apteekki, 2000)

Ote teoksesta Autokauppias (1979)

Seuraavana aamuna Lehto vei itse Variantin katsastuspaikalle. Katsastushalli oli rakennettu linja-autojen huoltorakennukseksi niihin aikoihin, jolloin kaupungissa puuhattiin sisäistä liikennettä ja oikeuksista kilpaili kolme liikennööitsijää kovin ottein. Mutta voittajaakin kohtasi pettymys. Kokonaisen vuoden paikallisbussit ajelivat lähes tyhjinä edestakaisin kaupungin laitamien ja keskustan väliä. Ihmiset kävelivät mieluummin kuin sovittivat matkansa kellon ja aikataulujen mukaan. Epäonnistuneen kokeilun jälkeen ei ollut enää halukkaita yrittäjiä. Kaupungin tulisi kasvaa vielä kaksinkertaiseksi ennen kuin liikenne kannattaisi ilman kunnan tuntuvaa tukea.

Lehto ajoi auton aivan katsastushallin kynnyksen eteen. Leveän tunnelimaisen huoneen päässä oli toinen auto montun päällä. Sen luota lähti vanha kumarainen katsastusinsinööri vastaan ja heilautti kättään vinhasti sisään ajamisen merkiksi. Lehto siirsi auton sisäpuolelle ja pysähtyi parin metrin päähän miehestä.

-Siihenkö sen pensa loppu, ärähti insinööri ja imaisi piippuaan huulet lerpassa. Hän otti hartiat kyyryssä pari askelta ja ojensi kätensä päästämättä katsettaan auton nokasta. Vastaanotto oli jokaiselle automiehelle tuttu jo parinkymmenen vuoden takaa. Ennen katsastushalliin siirtymistä insinööri oli yksin tarkastanut autot taivasalla keskellä kaupunkia konttoriasuntonsa pihassa. Niinä vuosina kohmeisiin käsiin ja polviin pesiytyi ankara reumatismi, joka nyt pakotti vanhenevan miehen kesäkuumallakin pitämään paksua villapaitaa vetoisessa hallissa. Niihin aikoihin auto oli vietävä jonoon jo edellisenä iltana, jos mieli päästä seuraavana päivänä tarkastukseen. Iltajonoa kertyi monta korttelin mittaa ja pitkämatkaiset yöpyivätkin autossaan. Aamulla insinööri oli käppäillyt piippu suussa jonon päähän ja venytellyt aloitusta aivan kuin tahallaan jonon vartta edestakaisin kuljeskellen. Autojen omistajat odottivat rykelmässä seisten kärsivällisesti niin kauan kunnes insinööri lopetti kuljeskelunsa etummaisen auton eteen ja ojensi mitään sanomatta kätensä. Siitä hetkestä jono alkoi elää. Miehet törmäsivät autoihinsa ja katu katkusi koko pakkaspäivän, kun heikoimpia autoja pidettiin hereillä käyttämällä niitä paikallaankin. Kun insinööri sitten koeajon päätteeksi oli ajanut auton konttorinsa eteen eikä kadun taakse pysäköintipaikalle, tuntui siltä kuin olisi pelastunut kuolemanvaarasta. Tämä oli raapaissut nimensä hansikas kädessä rekisteriotteeseen ja murissut jotakin piipun vartta pitkin, ja tuntui vaikealta kun ei ollut varma pitikö siihen vastata naurahtamalla vai näyttelemällä vakavaa…

Variantti selvisi hallitarkastuksesta vain heijastimien uusimisella. Ulosajo-oven suussa insinööri kopisteli piippunsa oven pieleen ja tallasi tuliset tuhkat nahkasaappaallaan. Sitten hän kömpi autoon ja loi myrtyneen silmäyksen auton seiniin ja kattoon. –Onkos tämä ollut maajussilla, hän kysäisi ja verestävät silmät kiersivät kojelautaa. Kun Lehto ei tiennyt, hän jatkoi:

-Ne pojat ei paljon autojaan sääli. Ne vie takakopissakin vaikka sontaa. Minä olen senkin nähnyt. Sitten tullaan näyttämään.

Insinööri innostui kertomaan, miten muuan isäntä oli ottanut uudesta Tojotastaan takapenkin pois ja ajanut sillä kantoja kotiinsa Torron suolta. Tuli muka traktorilla liian pitkä matka.

-Minä olen pannut joskus siivoamaan, jos on ollut kiirettä jonossa, insinööri naurahti. Lehto muisti heti, että kerran hyvällä päällä ollessaan insinööri oli kunnostanut erään naisen auton valojakin ja raapinut lampun kannan puhtaaksi kiireisten jonottajien kiroillessa takanapäin. Katsastaja oli vain naureskellut ja kyräilyt pitkän lippansa alta miehiä ja puhellut puuta heinää huulet rullalla puoliturkissaan keimailevan naisen edessä.

Insinööri ajoi auton kapeasta hiekkasillasta kuoppaiselle tielle. Hän kiihdytti nopeasti
Vaihteita töytien ja kääntyi sivutielle, josta alkoi loiva nousu metsän sisään uudelle asuntoalueelle. Kun auto ei jaksanut kiihtyä ylämäessä, insinööri marahti jotakin ja vaihtoi pienemmälle. Ensimmäisen poikkitien kohdalla hän kokeili varovasti jarrua, mutta painallus tuntui vain heikkona nytkähdyksenä selkänojassa. Vasta uusi voimakas polkaisu pysäytti auton etäälle risteyksestä.

Tämmösillä jarruillahan tappaa ittensä, mies murisi ja tähtäsi tihruisilla silmillään olkansa yli peruutustien päähän. Käännöksen jälkeen auto ryntäsi alamäkeen kiihtyvällä vauhdilla ja rajussa jarrutuksessa se luisti kelkkana lähelle ojan penkkaa. Insinööri toisti saman mäen alla ja irroitti kädet ohjauspyörästä jarrutuksen ajaksi. Taaskin auto kaartoi hiukan oikealle. Mies avasi oven ja työnsi mustan päänsä ulos tarkastellakseen jarrutusjälkiä. Sitten hän ajoi auton hitaasti katsastushallin pihaan. Siinä käsijarru sai vaivoin auton nokan nousemaan ja äänimerkki urahti voimattomasti.

Onko noita jarruja kattottu ollenkaan, insinööri kysyi tuulilasiin tuijottaen. Saatuaan tietää, että nauhat oli uusittu, hän örisi itsekseen ja polki poljinta pää kallellaan. –Norsun käpälähän tähän tarvitaan… Vai mitä?

Ruskeat silmät hyppäsivät kohti ihan lähelle Lehdon kasvoja ja piipulta haiseva henki löyhähti lämpäisenä kasvoille. Lehto muisti, että vastustelu tuottaisi varman hylkäyksen. Hän ponnasi kädellään kojelautaan ja sanoi: -Insinöörihän sen tietää. Kun kaikenlaisia joutuu kokeilemaan. Mutta onhan niille jotain tehtykin.

Jotakin niin… No, olkoon nyt. Jospa sinne olisi vettä päässyt. Katsastaja otti rekisteriotteen taskustaan ja raapasi siihen tutun särmikkään nimikirjoituksensa.

Stålhammar, Leo, Lauri Uusi-Hakimo. Kirjailijakuvia 2. Toim. Liisa Enwald. Hämeenlinna 1983, s. 100-115, 119-120.- (Forssan kirjaston kotiseutukokoelmassa).

Vahos Arja, Maaseudun murroksen kuvaus Lauri-Uusihakimon romaaneissa. Proseminaariesitelmä 1983, TaY (Kotimainen kirjallisuus). 13 s. (mon.) - (Forssan kirjaston kotiseutukokoelmassa).

Kirjasampo