Ahti Risto

Ypäjän kirkkoherra Risto Ahdin teoksissa Papin kaskukirja: Riston parhaat (2001) ja sen jatko-osassa Papin kaskukirja 2 (2002) tapahtumapaikkana on usein Ypäjä. Teoksissa kaskut on jaettu aihepiirien mukaan. Humoristisia kaskuja löytyy mistä tahansa aiheesta kuten pappiselämästä, kirkollisista tilaisuuksista, armeijasta, sairaalasta ja hevosista.

Kaskut ovat lähtöisin Ahdin omista kokemuksista. Ahti sanoo kirjojen esipuheessa kirjoittavansa juttuja ihmisille piristykseksi, koska huumori keventää helposti tunnelmaa. Kirjoissa on Tuija Pietilän tekemä kansi ja kuvitus.

Risto Ahti kertoo haastattelussa teoksiensa synnystä ja kirjoittamisesta seuraavaa:

Olen pitänyt päiväkirjaa säännöllisesti lähes 40 vuotta ja sitä ennen satunnaisesti. Kirjoituksistani löydän tositapahtumia kirjoihini. Jokaiseen päivään sisältyy mielenkiintoista tapahtumaa, jos vain haluaa kulkea jokaisen päivän ainutkertaisena elämänosana. Toki elämään liittyy myös ikäviä kokemuksia ja vastoinkäymisiä. Nekin voi purkaa päiväkirjaan. Näistä vakavista hetkistä saan aineistoa hartauskirjoihini. Usein yön nukuttuani kaikki taas näyttävät aivan erilaisilta seuraavana aamuna. Myös päivän uutisista saan aineistoa päiväkirjaani ja sieltä sitten aikanaan kirjoihini.Päiväkirjan kirjoittamisen yhteydessä voi tehdä katkelman myös kaskukirjaan tai hartauskirjaan. Toki uuden kirjan synnyttäminen vie aikaa tietyt viikot, jolloin tosissaan sitä kirjoitellaan. Usein hiihto- ja juoksulenkeillä syntyvät parhaimmat ideat, jotka on heti suihkun jälkeen kirjoitettava. 

Suhdettaan Lounais-Hämeeseen Ahti luonnehtii näin:

Teoksissani kuljen mielelläni myös Lounais-Hämeessä, mutta mikä tahansa Suomen kolkka on minulle varsin tuttua, joten aineistoa tulee yllättäviltäkin paikkakunnilta. Mutta voisi sanoa, että Loimaan-Forssan-Someron-Salon seudulla liikun, koska olen Somerolla syntynyt ja Salossa ollut pappina kuudetta vuotta. 

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

---

Kaunokirjallisuus

Papin kaskukirja: Riston parhaat (toim. Arto Pietilä) (Kustannus Hilden, 2001)

Papin kaskukirja 2 (toim. Arto Pietilä) (Kustannus HD, 2002)

Järki käteen, sanoi hevospitäjän pappi (Kustannus HD, 2007)

Jestas sentään! : Risto Ahti muistelee (toim. Arto Pietilä)(Kustannus HD, 2012)

Tietokirjallisuus

Sata vuotta: Ypäjän seurakunnan juhlalukemisto (toim. Risto Ahti) (Ypäjän seurakunta, 1992)

Sinunkaupat Raamatun kanssa (yhdessä Arto Pietilän kanssa) (Kirjayhtymä, 1994)
Kolmesti viikossa (Ooli, 1999)

Pilkahduksia (toim. Arto Pietilä) (Kustannus HD, 2004)

Pappi ajoi mopolla teoksessa Mää sain töitä (toim. Arto Pietilä) (Kustannus HD, 2005)

Lisäksi yli kaksisataa kirjoitusta eri julkaisuissa

Otteita teoksesta Papin kaskukirja: Riston parhaat (2001)

Töyssykaskuja

Eräänä helteisenä heinäkuun päivänä ilmestyivät tiemiehet Ypäjän kirkon eteen korjailemaan Ypäjän kuuluisia töyssyjä. Muualla Suomessa liikennemerkissä lukee hidasteita, mutta Ypäjällä ne ovat töyssyjä.

Minäkin riensin kiittämään korjausmiehiä siitä, että liian korkea töyssy eli hidaste korjataan. Mutta miehet olivat ainakin leikillään sitä mieltä, että kirkon edessä on ajettava hiljaa ja arvokkaasti. Otin puheen kohteliaisuutena, mutta totesin että jos roiskeläppä tai pakoputki jää tielle auton ajaessa kirkon edestä, niin uskon että silloin kuljettajan puhetyyli muuttuu vähemmän arvokkaaksi, joten parempi on matalampi töyssy vaikka sitten vauhti hieman koveneekin. Sillä kummin on parempi: hiljainen vauhti ja rivo kielenkäyttö vai hieman kovempi vauhti ja kuljettajalla hyvä mieli?

Joskus adventtina 2000 vietettiin soppajuhlia, kun Ypäjän keskustassa saatiin tietyöt päätökseen. Itsekin söin paikallisen mestarin Lennun hernerokkaa oikein halulla. Toki siinä kansa puheli töyssyistä, mutta ennätti se Sirkka-Liisa Anttila puheessaan mainitsemaan, että kun nyt se jouluaikakin koittaa niin eikös vaan ole mukavaa välillä töyssytellä. Siihen miehet heti toteamaan, että hyvä puhuja se eduskunnan varapuhemies on. Ja siihen loppuivat töyssypuheet sillä kertaa.

Otin oikein nykysuomen sanakirjan avuksi tarkastellessani töyssy-sanan merkitystä. En tiedä mistä se sana tuli Ypäjän liikennemerkkeihin. Tietöiden aikana itsekin puhuin töyssyistä tiemestareille, joiden korviin taisi sana jäädä. Sanakirja kertoo töyssyn olevan pieni hyppyri, epätasainen kohta, kohouma tai kuoppa. Sana töyssähdys selostetaan sanakirjassa seuraavalla esimerkillä: Nykyaikaisen auton hyvä jousitus vaimentaa töyssähdyksiä.

Ja entä verbi töyssyttää? Oivallinen sanakirjani mainitsee, että joskus jotakuta lapsena keinutettu kehdossa liikaa eli töyssytetty. Ilmankos on ”tullut sellainen”. Tai huonolla tiellä töyssytti niin ettei ilennyt rattailla istua. No sekin sopii hienojen rattaiden ja kiesien Ypäjään. Ja kolmas esimerkki: Rouva kulki aina edeltä ja itse äijä töyssytti perässä. Töyssyä siis tarkoittaa hyppelehtiä, heittelehtiä, pomppia ja töyssähdellä. Eli nyt töyssy-sana jäänyt Ypäjän sanavarastoon, vaikka korjausten jälkeen töyssähtely on vähentynyt.

Koulupoikana erään kerran oli liukasta. Lunta tuiskasi ja tuuli vinkui. Kouluun oli päästävä ajoissa. Eräs emäntä valitti kuskille että auto pahasti heittelee. Sitä valitusta kesti jonkin aikaa kunnes bussi kellahti tienposkeen. Kuljettaja avasi suunsa ja totesi: Nyt se sitten heittelehtii viimeisen kerran. Ja emäntä rauhottui.

***

Forssan majurin kaskuja

Paluulento kylmään kotoiseen Suomeen oli kerännyt lentoaseman hallin täyteen ruskettuneita suomalaisia ja tietysti muitakin. Kuulutus ilmoitti, että lähtö siirtyy tuonnemmaksi. Eikä tarvinnut muuta kuin jostakin lähti huhu liikkeelle, että ainakin viisi tuntia joudutaan odottamaan. Siihen totesin että tämä on niitä Forssan majurin määräyksiä, joille ei tavallinen ihminen voi mitään. Joku läsnä olevista rupesi kysymään, että onko täällä forssalaisia? ”Kyllä hän tuntee Forssan veteraaneja, mutta kenestä majurista on oikein kysymys?”

Ilmoitin että sieltä päin ollaan, Suomen hevospitäjästä. ”Ai Orimattilastako?” kuului kysymys. Sitä Orimattilaa aina tarjotaan, kun arvuutellaan Suomen hevospitäjää. Se on väärä vastaus. Ypäjä on oikea. Mutta eräs rouva kiinnostui Forssan majurista.

Force majure on tuon Forssan majurin nimi. Rouva oli suu auki ja jatkoin selitystä, että sana on ranskan kieltä ja tarkoittaa ylivoimaista estettä, jotakin ihmistä suurempaa voimaa. Lentokone menee rikki ja odottavan aika tulee pitkäksi, kun konetta korjaillaan. Mielelläni puhun Forssan majurin määräyksestä, kun matkaan tulee mutka. Rouvalle selvisi asia.

Siellä lentoasemalla siis toteltiin Forssan majurin määräyksiä. Niinpä joku harmistunut mies kertoi myöhästyvänsä Savon junasta. Tärkeä kokous kotipuolessa Kuopion lähellä peruuntuu hänen kohdallaan. Siitäpä eräs mies riemastui ja sanoi: ”Me taidamme olla saman koulun oppilaita.” Ja minäkin sain nähdä jälleen näkemisen riemua. Siispä miehet jäivät matkalaukkujen vahdiksi ja naisväki poistui kaupoille. Olihan kone paljon myöhässä. Melko pian toinen miehistä haki tax-freestä lämmikettä, kun pitkästä aikaa tavattiin. Huhun mukaan oli viisi tuntia aikaa koneen lähtöön. Lueskelin kirjaa ja katselin, kun pullo tyhjeni. Ääni kasvoi ja kaskut lentelivät. Äkkiä Savon puoleen matkustanut alkoi laulaa isältään oppimaansa sota-ajan laulua: ”Eikä meitä surulla ruokita, se on ilo joka elättelee.” Hänen isänsä oli sitä joskus juovuspäissään lauleskellut ja nyt poika sitä toisteli.

Pian kuulutettiin, että lentokone lähtee. Se viisi tuntia oli lyhentynyt tuntiin pariin. Ja rouvilla oli silmät pyöreinä, kun he tulivat ostoksilta. Millä ihmeellä nuo ”ilolla elättelevät” saadaan koneeseen? ”Kyllä se Forssan majuri meille ikävyyden aiheutti”, sanoivat rouvat. Mutta herrat kiittelivät ”majuria”, sillä olihan vuosikymmenien jälkeen tavattu.

Ote teoksesta Papin kaskukirja 2 (2002)

Hevoskaskuja

Vuosien varrella olen tottunut kysymyksiin hevospitäjän papin roolista: kuinka paljon ratsastat, mikä sinun hevosesi nimi on, kuljetko hevospelillä pitämässä seuroja? Ja kun jutut kansan suussa kiertävät niin moni pitää minua intomielisenä hevosmiehenä. Joku on tosissaan sijoittanut minuun sellaisenkin jutun, että on ajettu hevoskyydillä Kurjenmäkeä ylös johonkin kastejuhlaan. Ajuri on hypännyt pois rattailta, jolloin pappi on kohteliaasti sanonut raamatullisilla sanoilla: ”Vanhurskas juhtaansa armahtaa.” Mutta ajurikin osasi Raamattunsa ja jatkoi lausetta papille: ”Mutta jumalattoman sydän on paatunut.” Sen jälkeen kuulemma pappi oli hetken aikaa hiljaa.

Se pitää paikkansa että eräänä jouluaamuna oli tultu hevosilla Ypäjän kirkkoon. Kesken kirkonmenojen hevoset pääsivät irti ja komeita kasoja ilmestyi hautausmaan syrjään ja taisi olla osa aidan sisäpuolellakin. Joku tietysti ihmetteli moista menoa joulukirkon jälkeen. Koska sää oli nollan vaiheilla niin äkkiä keksin hakea kottikärryt ja vein kasat valkosipulipellolle. Tätä työtä tehdessäni pari ihmistä näki touhuni, jolloin toinen heistä oli ihmetellyt, että vain hevospitäjän suntio joutuu tuollaiseenkin hommaan. Vieras sai kuulla että ”pappi se on”. Myöhemmin minulle soitettiin Turusta, että pitääkö tarina paikkansa ja sain sanoa, että hyvää valkosipulilantaa sain ilmaiseksi joululahjana.

Adventtina ja muulloinkin voidaan saarnata Jeesuksen ratsastamisesta, mikä tapahtui aasilla. Hevonen oli siihen aikaan kuninkaiden ja muidenkin eläin, sotakalu, johon tavallisella ihmisellä ei ollut varaa. Aasi oli rauhan eläin, työjuhta. Innokkaat hevostytöt eivät aina ole pitäneet siitä, että Raamattu suosii aasia, mutta hevoselle annetaan sotaisa maine. Ja totta on että kautta aikojen hevoset ovat esittäneet sodissa tärkeää roolia. Suomen hevonenkin oli tärkeä viime sodissamme. Mutta hevosihmisille olen lohdutukseksi sanonut, että hevonen mainitaan Raamatussa peräti 164 kertaa (Vanhassa testamentissa 137 ja uudessa 27 kertaa), mutta aasi jää toiseksi: se mainitaan vain 150 kertaa.

Eräänä vuonna juoksulenkilläni oli tehty liikennemerkille erikoinen ilkivalta. Liikennemerkissä luki: ratsastajia tiellä. Joku älykäs oli pannut ts-kirjaimien tilalle k-kirjaimen, jolloin juokseva pappikin sai lukea: rakastajia tiellä. Finnderbyssä aikoinaan olin leijonaklubin jäsenenä kutsuttu järjestysmieheksi ja vähän niin kuin pääsylippujenkin tarkistajaksi. Eräs kilpailujen katsoja, joka aamupuolella oli käväissyt Ypäjän kirkossa, totesi: ”Sulla on ihan samanlainen kaksoisolento. Mene sinäkin kirkossa käymään niin näet.”

Kustannus-HD

Risto Ahdin blogi