Puustinen Kaarina

Kaarina Puustinen on toiminut Forssan kirjaston ensimmäisenä vakinaisena kirjastonhoitajana (1948-1962). Hänen tuotantonsa käsittää Valistuksen julkaiseman satukokoelman Piparkakkukuningas (1956). Kokoelma sisältää kaikkiaan 14 kaunista, mielikuvituksellista ja opettavaistakin satua.

Kaarina Puustisen sisarentytär Liisa Tuomisto kertoo tätinsä elämänvaiheista seuraavasti:

Ennen Forssaan tuloaan Kaarina Puustinen toimi kirjastonhoitajana mm. Haminassa 1940-luvulla. Siellä hän kirjoitteli myös kirja- ja teatteriarvosteluja paikalliseen lehteen. Työvuosinaan hän sepitti ahkerasti pakinoita Kirjastolehteen.

Forssasta hän muutti vanhan äitinsä kanssa Lieksaan vuonna 1962 toimien siellä ensimmäisenä vakinaisena kirjastonhoitajana. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1971.
Eläkevuodet hän vietti Turussa. Hän oli Lounais-Suomen kirjailijayhdistyksen jäsen. Kirjallisuus oli hänelle kaikki kaikessa koko pitkän elämän ajan.

Eläkevuosinaan Kaarina Puustinen ryhtyi kirjoittamaan aforismeja, jotka Liisa Tuomiston mukaan sisälsivät elämänviisauksia ja teräviä, satiirisiakin huomioita nykymenosta. Lausteen kirjallisuuspiirin lehdessä on julkaistu muun muassa seuraavat mietteet:

Sanojen laita on monesti sama kuin pankinseteleiden. Mitä enemmän niitä vuodatetaan, sitä vähäisemmäksi arvo laskee.

Taiteesta löytää kauniin ja ruman, hyvän ja pahan. Mutta ei niin, että kauniista aina löytyy hyvä ja rumasta paha. Voi olla juuri päinvastoin.

Sivistys on ominaisuus, minkä parhaiten huomaa sen poissaollessa.

Esitellyt teokset

Kirjailijan tuotantoa Louna-kirjastoissa.

---

Kirjat

Piparkakkukuningas (Valistus, 1956)

Ote teoksesta Piparkakkukuningas (1956)

Seuraavassa katkelmia kokoelman viimeistä sadusta Satu satukirjasta, joka kertoo Satukirjan seikkailusta satukirjailijan pöydältä kustantajan, painotalon ja kirjakaupan kautta kirjastoon.

Satukirjailijan kai tunnetkin? Kaikkihan kaupungissa asuvat tuntevat hänet. 

–Hiukan erikoinen ja omalaatuinen, ilmaisevat hänestä mielipiteensä hienot ihmiset. Hullunkurinen ja hymyilyttävä, arvostelevat tavalliset. Lapsensydäminen ja rakastettava, määrittelevät satukirjailijan ystävät.

Mutta mistä hän saa sadut?
--
Kaikesta kauniista, jota toiset eivät edes huomaa, satukirjailija saa satujen aiheita. On harmaita päiviä jolloin satuja ei tahdo millään saada liikkeelle. Mutta annas olla, kun tulee toinen päivä, miten ihmeen hanakoita sadut ovat silloin tulemaan. Ne vallan tyrkkivät toisiaan, kuten vasikat laitumelle vietäessä, ja kinastelevat: – Minun vuoroni on nyt. – Eipäs kuin minun.
--
Lainaus alkaa kirjastossa. Ensimmäinen asiakas aukaisee oven. Satukirja tuntee pienen köyhän tytön, jonka hän on nähnyt kirjakaupassa. Silmät loistaen tyttö katselee Satukirjaa ja ottaa sen sitten käteensä.

-Nyt minun elämäni oikeastaan vasta alkaa, Satukirja huokaisee. Tätä vartenhan satukirjailija minut kirjoitti, tätä varten kustantaja painatti ja kirjakauppias tilasi. Painomusteen haju on jo kauan sitten haihtunut, mutta kirjaimien tasaisissa jonoissa elävät sadut.